Ylämäkiä ja alamäkiä riittää, ja joskus tulee takapakkia

Aina ei kaikki suju ihan niin kuin haluaisi. Tai ei laisinkaan. Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin kevät ja kesä eivät olleet kovin mukavia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna taisin kärsiä lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Siihen olikin helppoa ottaa vähän täsmälääkettä... eli sokerisia herkkuja. Ja huonostihan siinä kävi. Siis sillä lailla, että housut jäivät pikavauhtia pieneksi, ja vaaka näytti ihan karseita lukuja.

Oi karkit, oi sokeritset herkut! Rakastan teitä! Miksi kohtelette minua kaltoin?

Kun lapsi täytti puoli vuotta, alkoi kuitenkin vihdoinkin tuntua paremmalta, joten päätin että on aika tarttua toimeen. Taisin mainita keväällä, että löysin itselleni uuden salin, joka tietenkin tarjoaa myös PT-palveluita. Joten ihme ja kumma! Minullapa on PT, jonka kanssa olemme lähteneet työstämään projektia.

Työ alkoi kolmen viikon dieetillä, joka oli jonkinmoinen paleo-väännös: hiilarit vähissä, ei maitotuotteita, ei viljaa, ei perunaa. Eikä tietenkään sokeria. Olon oli tarkoitus olla huono ensimmäisellä viikolla, minkä jälkeen sen olisi pitänyt olla aivan mahtava. No such luck... oloni oli ihan karsea. Päätä särki, kuvotti, liikunta ei kulkenut ollenkaan. Vaunulenkillä ja uimahallissa tuntui välillä siltä, kuin olisin juossut päin seinää, kun energia loppui ihan kokonaan ilman ennakkovaroitusta. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun totesin että liian raju hiilareiden rajoittaminen ei vaan sovi minulle.

(Sen lisäksi ruoka oli pahaa. Siihen tosin vaikuttaa se, että olen surkea keittiössä. Parempi sitten muissa huoneissa...)

Kolmen viikon rääkissä oli kuitenkin se hyvä puoli, että minua riivannut sokerinhimo katosi täysin. Itse asiassa se oli melkolailla kadonnut jo ensimmäisen viikon jälkeen. Ihan mahtavaa!

Tämän alkuvaiheen jälkeen ruokavaliota rukattiin enemmän normaalin syömisen suuntaan, ja tällä hetkellä välttelen vain viljoja sekä perunaa, ja tietenkin sitä sokeria. Jossain vaiheessa saata ottaa viljat ja perunatkin takaisin, koska olen sitä mieltä, että kaikkea pitää voida syödä kohtuudella.

Joten nyt tilanne on sellainen, että yritän syödä mahdollisimman järkevästi, ja liikkua ahkerasti. On vähän ärsyttävää pudotella niitä samoja kiloja jotka pudotin jo puolitoista vuotta sitten, mutta oma vika. Milloin minä opin, että sokeri ja minä emme ole kavereita?