Mikä se on? Varmaan jokainen huonosti nukkuvan vauvan vanhempi hyppii jo siellä koneella, käsi ylhäällä, hokien "Minä tiedän! Minä tiedän!"
Siltä varalta, että sinä et tiedä, voin toki kertoa. Ylivoimaisesti ärsyttäviä asia minkä voit sanoa on: "Nuku kun lapsi nukkuu".
Kun kahdeskymmeneskolmas hyväntahtoinen idiootti hokee tätä samaa asiaa, tekee mieli joko purskahtaa itkuun, tai läimäyttää möläyttelijää piikkinuijalla.
Miksikö ärsyttää? No kerron.
1. Neuvoja olettaa, että huonosti nukkuvan lapsen vanhempi on täysi idiootti, joka ei tajua yksinkertaisiakaan asioita itse.
2. Pyytämättömien neuvojen tuputus aikuisille on muutenkin ärsyttävää.
3. Neuvoja ei ikinä kerro, miten neuvoa tulisi toteuttaa, jos lapsi nukkuu esim. 10-15 minuutin pätkissä tai vain kun häntä kannetaan/ulkona liikkuvissa vaunuissa/liikkuvassa autossa/juuri silloin kun on joku pakollinen meno kuten neuvola tai hammaslääkäri/työpäiväsi aikana/muussa kokoonpanossa, joka vaati hereillä olevan aikuisen.
4. Neuvoja ei ikinä kerro, miten nukahdetaan käskystä. Ehkä jotkut ihmiset pystyvät nukahtamaan koska vain, mihin kellonaikaan tahansa. Minä en pysty. Ei pysty miehenikään. Voit arvata, miten raivostuttavaa on, kun olet vihdoinkin saanut lapsen nukahtamaan, ja yrität nukkua itse, mutta päädyt pyörimään tuntikausia sängyssä täysin hereillä. Tai kun puolison kanssa sovitaan vuorottelusta, ja nukkumavuorossa olija ei vaan pysty nukahtamaan. Sitten kun siihen vielä tulee joku urpo neuvomaan, että nukkuisit nyt kun lapsikin nukkuu, niin voin kertoa, että EI NAURATA.
Se lähestyy. Synnytyksestä on pian kuusi viikkoa, ja sehän tarkoittaa jälkitarkastusta. En ole erityisen innolla avaamassa saksia lääkärille, mutta sen sijaan odotan innolla lupaa palata uimahalliin. Kielto kun on ollut päällä pian kaksi ja puoli kuukautta, ja selkä on sen myötä aika muussina, huolimatta siitä, että olen yrittänyt pitää ryhdin hyvänä, kävellä paljon ja käydä ahkerasti hierojalla. Vedessä lillumisen puute ja pitkät imetyskeikat sekä hurjaan L-kuppiin kaasvaneet rinnat ja kaarituettomat liivit, yhdistettynä yhä painavamman vauvan kantamiseen ja nosteluun, eivät ole hyvä yhdistelmä.
Pari päivää sitten totesin kuitenkin olevani sen verran terveen oloinen, että uskaltauduin taas joogamatolle. Valitsin tietysti mahdollisimman lempeän yin-joogan... siis sen jälkeen, kun olin ensin metsästänyt joogatiileni jostain (ne ovat toimineet vauvan sängyn päätypuolen korokkeena).
Joogakokemus oli samalla kertaa todella ihana (vihdoinkin!), että aika kamala. Minä tunnun kadottaneeni ihan kaikki lihakseni! Ja samaa matkaa on mennyt notkeus. Ähisin ja puhisin ja tuskailin, kun selkään sattui ja maha oli tiellä, enkä taipunut yhtään minnekään. Jopa perhonen oli epämukava! Olin varmaan melko hauska näky, mutta onneksi mies ei ollut näkemässä, kun hoisi jälkikasvua olohuoneessa, ja minä pykäsin kotijoogastudioni keittiön ja eteisen välimaastoon. Vähän karua, mutta toimii.
Ainoa liike, josta nautin oikeasti, oli makoilu joogabolsteri selän alla pitkittäin, kädet sivulle levitettynä. Aaah, sitä rentoutumista! Ja rasittuneet rinta- ja käsivarsilihakset venyivät ihanan makeasti, oijoijoi sentään!
Vauva on nyt alkanut viihtyä sitterissä jopa varttitunnin, kunhan hänellä on jotain katselemista. Kuuluisikohan joogaava äiti kelvolliseksi katsottavaksi? Ensi viikolla kokeillaan.
Ärsyttävää todeta, että olen taas pahassa sokerikoukussa. Synnytyksen jälkeen tilanne on vain lähtenyt luisumaan tähän. Ensin pieni suklaapatukka, sitten vähän enemmän, ja sitten huomaatkin että joka päivä on pakko saada suklaata ja pullaa ja vaikka mitä. Anna pikkusormi, ja se vie koko käden ja haukkaa samalla palan pakarasta.
Syytän väsymystä. Kun kotona on pieni Stormageddon, joka nukkuu joinakin päivinä vain 10 - 15 minuutin pätkissä, ja senkin vain sylissä, ja öisin hyvällä tuurilla kolme tuntia putkeen, minkä jälkeen seuraa vähintään kahden tunnin riekkumissessio,niin kaikkina päivinä ei tunnu riittävän energiaa edes voileivän tekemiseen, saati että alkaisi kokata oikeaa ruokaa. Suklaalevy auttaa jaksamaan. Varsinkin se aivan ihana mustikkasuklaa, jota voisin syödä kilokaupalla. Niin ja berliininmunkki on sekä söpön vaaleanpunainen, että aivan mahtava mielen piristys ja lohdutus.
Mutta totesin, että tästä sokeririippuvuudesta on nyt päästävä eroon, koska se aiheuttaa kuitenkin pitkällä tähtäimellä pahaa, takapuolen levenemistä, sokeriarvojen heittelyä, riippuvuutta ja pahaa mieltä.
Mutta että tämä on vaikeaa! Ensimmäisenä sokerittomana päivänä en pystynyt siihen, oli ihan pakko vedellä vähän sokeroitua kaakaota ja lisätä sokeria teehen, kun iski niin paha sokerinhimo. Tänään olen sentään pysynyt sokerista erossa, mutta nyt vaivaa ärtymys ja päänsärky (kolmen tunnin yöunilla voi olla osuutta asiaan). Ja koko ajan on ihan kamala nälkä! Sen siitä näkee, sokerista tulee yllättävän paljon energiaa pienessä paketissa.
Tiedän kokemuksesta, että kolmen päivän kuluttua olo helpottaa, ja yritän nyt vain sinnitellä siihen asti. Ja jos jaksan jatkaa hommaa, niin kuukauden kuluttua en melkein muistakaan sokerin olemassaoloa. Tosin matkalla on suuri kompastuskivi, perjantaina minulla on nimittäin sokerirasituskoe, hyi! Harkitsin jo sokerittomuuden aloittamista vasta mokoman inhotuksen jälkeen, mutta toisaalta, asioiden siirtäminen tulevaisuuteen on huono tapa, ja enköhän olisi tuon jälkeen löytänyt jonkun toisen syyn siirtää sokerittomuutta taas - miehen syntymäpäivät ovat tulossa, ja sitten on jo pääsiäinen, ja sitten on tiedossa muutamat pippalot ja sitten onkin jo vappu... Kyllähän noita syitä syödä sokeria riittää, jos erikseen etsitään.
Juuri kun olin kirjoittamassa tätä postausta, törmäsin Älä elämää pelkää -blogissa Hiljan pohdintoihin herkkuaddiktiosta, ja pitää sanoa että tunnistan oman suhteeni sokerisiin herkkuihin tuosta tekstistä. Sen sijaan Hiljan esittämä ajatus, että joka laihdutuksenkin aikana voisi joka päivä syödä pieniä määriä herkkuja on minulle ihan mahdoton. Minä olen sokerin suhteen aika lailla kaikki tai ei mitään -tapaus. Minun on erittäin vaikeaa syödä sokerisia herkkuja maltilla. Siinä vaiheessa, kun olen jo ohittanut fyysiset addiktio-oireet pystyn syömään pieniä määriä sokeriherkkuja... mutta vain erikoistapauksissa. Tuo on minun kohdallani avainsana. Voin sallia itselleni vähän sokeria lomalla tai jouluna tai kaverin häissä, mutta kun arki koittaa, minun on heti palattava täyskieltolinjalle. Muuten luisun nopeasti takaisin siihen, että sokeria on vain pakko saada joka päivä. Hieman hankalaahan tuo on.
Ensimmäinen sokeriton päivä selätetty. Pitäkää peukkuja.
Olenko ainoa, jonka mielestä naistenpäivästä on viime vuosina yritetty tehdä yhä enemmän jonkinlaista kaupallista hemmottelujuhlaa, vähän kuin ystävänpäivän ja äitienpäivän risteytystä? Tärkeintä tuntuu olevan se, että ympäristön naisille ostetaan kukkia ja suklaata ja ehkä joku korukin, ihan vain sen takia, että toinen on sattunut syntymään naiseksi.
Ei tässä mitään vikaa. Hemmottelu on mukavaa, kukat kauniita ja on aina ihanaa saada pieniä muistamisia, oli syy sitten mikä tahansa. Suosittelen hemmottelemaan ja paijaamaan kaikkia rakkaita silloin tällöin, ihan riippumatta siitä onko joku erikospäivä, vai ihan tavallinen tiistai. Mutta. Toivoisin että tämän ihana hömpän rinnalla, voitaisiin myös muistaa sitä miksi päivä on tärkeä.
Maailmassa olisi monta tärkeää asiaa, johon voisimme kiinnittää huomiota. Itse olen valinnut tänä vuonna kaksi asiaa, jotka haluan nostaa esiin, ja joiden koen olevan tärkeintä. Valitsin kummankin asian niin, että jos sinä haluat osallistua, sinun ei edes tarvitse nostaa takapuolta sohvalta, vaan se sujuu helposti netin kautta.
1. Äitiyslaki
Aloite äitiyslaista kannattaa lakia, joka mahdollistaisi sen, että hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneella naisparin lapsella voisi olla kaksi vanhempaa jo heti syntymästään lähtien. Tällä hetkellä tällaisesta liitosta alkunsa saaneen lapsen asema on epävarma: hänen toinen vanhempansa on paperilla hänelle täysin vieras aikuinen, kunnes perhe on käynyt läpi aikaa vievän, kalliin ja ehkäpä nöyryyttävänkin prosessin, jonka myötä lapsi sisäisen adoption myötä saa virallisestikin toisen vanhemman. Jos lapsen synnyttänyt äiti vaikkapa kuolisi synnytyksessä, ei lapsen toisella äidillä ole häneen minkäänlaista laillista suhdetta.
Ongelma ja ratkaisu pähkinänkuoressa. Kuva: aitiyslaki.fi
Lue lisää lakialoitteesta osoitteesta aitiyslaki.fi ja allekirjoita aloite täällä.
2. Sata naista Wikipediaan
Tiesitkö että suomenkielisen Wikipedian henkilöartikkeleista vain 17,5 prosenttia
käsittelee naisia? Luvut ovat samansuuntaiset myös kansainvälisesti. Melko vähän. Tätä tilannetta korjaamaan järjestettiin tänään Helsingin yliopiston kirjastossa Wikipedia-muokkaustapahtuma, jonka aikana Wikipediaan lisättiin artikkeleita ansioituneista naisista. Oman artikkelin näyttävät saaneen muun muassa taidegraafikko Tuulikki Pietilä, joka tunnetaan myös Tove Janssonin puolisona, Ingeborg Tott, ainoa nainen joka on toiminut Hämeen linnan linnanpäällikkönä, astiankuivauskaapin keksinyt Maiju Gebhard, joka toki oli paljon muutakin sekä työsuojelun uranuurtaja Vera Hjelt. Lisää projektista voi lukea täältä.
Minua jäi kovasti harmittamaan, että en voinut osallistua tähän projektiin paikan päällä, mutta päätin että kyllä siihen pitää vielä osallistua, jos ei muuten, niin lisäämällä Wikipediaan ainakin yksi ansioitunut nainen. Vielä pitäisi päättää, kenestä kirjoittaa. Kuka ansitsisi sinun mielestäsi oman artikkelin Wikipediaan?
Oliko siinä kaikki?
Ei ollut. Lopuksi vielä laulu, jossa ajattelemisen aihetta: Kitkerien neitsyiden Feministirock.
Isät varokaa! Tyttäressänne voi piillä feministi!
Pojat varokaa! Tyttöystävästänne voi tulla...
Viattomasta leikkitoverista hiekkalaatikolla
voi kuoriutua kammottava femakko
pahaa aavistamatta linja-autossa
saatat istuutua sellaisen viereen.
Hyvää naistenpäivää, vietit sitä sitten millä tavalla tahansa!
