Youtuben mammaliikunnat testissä: Kymmenen minuutin mammajooga

Ulkona on kylmää ja liukasta, ja olen käynyt vähän araksi käppäilemään ulkona jäisillä teillä tämän mahan kanssa. Jos ei mamma jaksa taapertaa jumppaan, tulkoon jumppa mamman luo! Päätin siis käyttää tämän äitiysloman alun tutustumalla Youtuben mammajooga-, mammajumppa- ja muuhun mammaliikuntatarjontaan. Tarjolla tuntuukin olevan vaikka mitä kivaa 10 - 30 minuuttia pitkää ohjelmaa. Ja se onkin hyvä juttu. Minullahan on käytössä myös Yoogaia, mutta siellä ainoa odottajille erikseen suunnattu tunti on kokonaisen tunnin pituinen, enkä oikein enää jaksa niin pitkiä tunteja. Ja jotenkin kokonaisen tunnin irrottaminen kotiliikuntaan tuntuu vähän turhan paljolta monena päivänä. Testataan siis Youtubea.



Ensimmäiseksi testattavaksi valikoitui kymmenen minuutin pituinen Pregnancy Yoga: Episode 1, jonka vetää Apple Yogan Kate Appleton. Kriteerini eivät olleet kummoiset: kaipasin jotain helppoa ja lyhyttä, ja tämä oli ensimmäinen video, joka tuli haussa vastaan.

Tarvitset jooga- tai jumppamaton sekä ohjeen mukaan yhden joogapalikan, jonka päällä istua. Itse inhoan joogapalikoiden päällä istumista, ja omani ovat muutenkin paljon korkeampia kuin videossa käytettävä, joten suosittelen tarvittaessa korvaamaan palikan huovalla, jonka voi taitella sopivan paksuksi alustaksi, tai vaikka rullattuaa joogamattoa, jos niitä sattuu pyörimään nurkissa useampia.

Tämä ensimmäinen joogaharjoitus tehdään kokonaan istuen, ja se sisältää kevyitä sivulle- ja eteenpäintaivutuksia, ei mitään vaikeaa tai raskasta. Videon kuvauksen mukaan se sopiikin aloittelijoille, ja sen aikana opitaan raskaudenaikaisen joogan alkeita.

Itse en ollut ihan täysin vakuuttunut siitä, pysyykö ihminen joka ei koskaan ole joogannut mukana. Tahti oli yllättävän nopea verrattuna ohjattuihin äitiysjoogatunteihin, joille olen aikaisemmin osallistunut, ja ohjaaja ei esimerkiksi juurikaan selittänyt hengityksen merkitystä eri liikkeiden aikana. Minulle liikkeet olivat kaikki tuttuja mammajoogakurssilta, mutta jotenkin olin niin ajatuksissani, että en aina tajunnut hengittää oikein. Ehkä vika oli omassa päässä. Olisin kuitenkin kaivannut jotenkin hieman enemmän alustusta ja selitystä siitä, miten liikkeet tehdään turvallisesti ja oikein, ja missä kohtaa niiden on tarkoitus tuntua, samoin kuin alkuun läpikäyntiä siitä, mitä välineitä tällä kertaa tarvitaan. Se olisi toki hieman pidentänyt videota, mutta en usko että viisi lisäminuuttia olisi ollut kenellekään ongelma. Sinänsä video on niin lyhyt, että sen voi hyvin katsoa kerran ennen kuin lähtee joogaamaan... mutta oikeasti, kuka jaksaa?

Satunnainen huomio: Ohjaajalla on varpaankynsissä ranskalainen manikyyri.

Arvosana: Kolme joogaavaa sammakkoa

Mahaisaa menoa

Netti on täynnä kuvia raskaana olevista naisista, vaatteet päällä tai ilman vaatteita. Isokokoisten odottajien vatsoja tuntuu vain löytyvän melko vähän, muutamia sentään. Kun tulin raskaaksi, minua varoiteltiin siitä, että en välttämättä missään vaiheessa näyttäisi raskaana olevalta, koska kun rasvaa on paljon jo valmiiksi, niin isoa raskausmahaa ei välttämättä erota muuten vaan isosta mahasta. Ja niinhän se aika pitkään menikin... aika moni ei varmaan tajunnut, että olin raskaana, enkä vain lihonut.

Mutta sitten olikin ihan mahtava tunne, kun minulta kysyttiin ensimmäisen kerran olenko raskaana! Teki mieli tanssia pieni onnentanssi! Ja kun murehdin maha-asiaa eräälle ystävälle, ja hän totesi, että tietenkin minusta näkee ihan selvästi että olen raskaana. Toinen onnentanssi! Periaatteessahan on olemassa sääntö, joka kuuluu suunnilleen "älä ikinä oleta että joku on raskaana, paitsi jos satut näkemään kun vauva on syntymässä, äläkä ainakaan kysy!", mutta minulle ainakin oli suuri ilon aihe, kun joku huomasi asian laidan.

Ehkä uhraudun, ja lisään omat mahakuvani isojen odottajien nettimahojen joukkoon:

Maha ennen raskautta, viikolla 26, viikolla 30 ja viikolla 35.

Kolmessa ensimmäisessä kuvassa painoni on aika lailla samaa, mutta kyllähän noista huomaa, että paino on jakautunut vähän eri lailla. Viimeinen kuva on jouluaatolta, enkä ole edes uskaltanut käydä vaa'alla. Turvotus on aika hurjaa, kuten varmaan käsistäkin huomaa, huolimatta siitä, että olen kitannut vettä kuin janoinen kameli.

Vielä muutama viikko... mahaa en tule kaipaamaan, vaikka todennäköisesti tulee tuntumaan vähän tyhjältä, kun kukaan ei enää möyri ja potki rakkoon.

Hidastuu, mutta ei pysähdy kokonaan

Vielä pari kuukautta sitten kipitin tavallisen iltalenkkini puolessa tunnissa, hengästymättä, samalla kun juttelimme miehen kanssa syntyjä syviä. Saatoimme pitää kädestäkin ja tuijotella tähtiä. Tänään nappasin avuksi kävelysauvat ja kävelin niin nopeasti kuin tällä hetkellä pystyn. Lenkki kesti 45 minuuttia.

Hitaaksi olen käynyt. Mutta pysähtyä ei saa! Vielä tästä noustaan! Joulukuussa 2016 aion JUOSTA tuon lenkin!

Vuoden viimeisiä viedään

Olenpa ollut ihan surkea bloggaaja ja myös surkea blogien lukija viime aikoina. Aika usein tulee mieleen jotain, josta tekee mieli kirjoittaa, mutta sitten en jaksakaan istua koneen ääreen ollenkaan. Sähköpostit ja Facebookin olen vilkaissut puhelimen kautta, mutta koskahan olen viimeksi edes koskenut tietokoneeseen? Ehkä joskus joulukuun alussa, viimeisenä työpäivänäni.

Olin tosiaan suurimman osan joulukuuta sairauslomalla, ja nyt olen ollut reilun viikon ihan oikealla äitiyslomalla. Olo on melko tukala, olen niin turvoksissa, että edes miehen Crocsit eivät mahdu jalkaan. Sormet puutuvat öisin ikävästi (johtuu turvotuksesta), ja joudun välillä nousemaan seisomaan, roikottelemaan käsiä, että saan tunnon takaisin. Verenpainekin on pilvissä ja päänsärky vaivaa, joten ravaan neuvolassa vähintään kerran viikossa, pissin varmaan litroittain purkkeihin ja tarkkailen lähes vainoharhaisesti pissan proteiineja, siltä varalta että raskausmyrkytys yrittää iskeä. Selkääkin särkee yhä useammin. Kaikkea kurjaa siis, mutta yritän tsempata itseäni sillä, että ainakin olen päässyt vähemmällä kuin se tuttu, joka oli vuodelevossa viikolta 13 viikolle 38, niin että lapsi pysyisi sisällä, tai se ystävä, joka joutui olemaan sairauslomalla viikolta 20 loppuun saakka, koska kärsi niin kovista kivuista, että ei pystynyt istumaan, ei seisomaan, ei kävelemään, ei makaamaan... Niihin verrattuna omat vaivat tuntuvat pieniltä. Ainakin kunnes känkkäränkkä iskee.

Eiköhän tämä tästä. Nyt laskettuun aikaan on aikaa kuukausi. Ajattelin yrittää muuttaa kokonaan uimahalliin, ainakin niin kauan kuin paikat ovat sen verran kiinni, että saan käydä siellä. Olen alkanut hieman pelätä vesien menoa kesken kaiken. Olisi vähän noloa, jos ne menisivät altaassa. Pitäisikö koko allas sulkea ja tyhjentää? Vai pitäisikö tuollaisessa tapauksessa vain hipsiä hiljaa pois paikalta, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Eräältä kaverilta menivät vedet kuntosalilla, kesken treenin, ja hän joutui lainaamaan salilta hylättyjä pyyhkeitä, että sai lapsivedet mopattua lattialta. Se tuntui kyllä vähän kohtuuttomalta. Uimahallissa on ainakin valmiiksi märkää.

Mutta olisihan se vähän noloa... "Anteeksi, lapsiveteni meni juuri lämminvesialtaaseen, pitäisikö asialle tehdä jotain?"