Olen ollut vähän laiska bloggaaja viime aikoina. Yllättävää kyllä, viihtyisin paremmin pihalla ja joogaamassa kuin koneen äärellä. Töissäkin on ollut kaikenlaista hässäkkää, joka on kuluttanut aivotoimintaan käytettäviä varantoja. Yritän kompensoida meditoimalla ja ottamalla aikaa itselleni, mutta jotenkin aivot ovat koko ajan todella väsyneet ja hitaat. Kai se tästä vielä...

Äiti tahtoo kuosiin -blogin Iiris heitti minulle haasteen. Ja haastanpa nyt samalla seuraavat henkilöt vastaamaan tähän (saanhan haastaa niin monta kuin haluan, saanhan?):

• Neitivirta laihduttaa -blogin Neitivirran
• Mun juttuja -blogin Nanonanon
• Mama kuntoon -blogin Saagan
• Aivan liikaa yhdelle ihmiselle -blogin Miian
• Erilaista elämää metsässä -blogin ihanan kirjoittajan, jonka nimimerkki on pelkkää puppua ;)
• Pysyvästi pienemmänki -blogin Hilma Hynysen
• Värikäs elämäni -blogin Pipsan

Unohdinko jonkun? Vastaaminen vapaaehtoista mutta ilahduttavaa :)

***

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi

Oikeastaan kaikki aamutoimet. Olen armottoman aamu-uninen, ja kiukkuinen. Miehellä on sama vika. Perherauhan ja oman olon takia olen siis opetellut säännölliseen aamurytmiin, josta en ihan heti tingi.

Kuva: Pixabay.com

Herätyskello soi yleensä 5.30 tai 6.30, riippuen aamun ohjelmasta. Tyroxinia nassuun vielä sängyssä istuen, sitten vaa'an kautta suihkuun. Suihkun jälkeen aamupalaa ja kahvia, sängyssä istuen. Yleensä luen joko uutisia tai jotain kevyttä kirjaa. Vaatteet odottavat yleensä jo valmiina, koska niiden etsiminen aamulla on stressaavaa. Samoin mahdolliset töihin tai liikuntaan tarvittavat välineet on jo pakattu edellisenä oltana. Vaatteet päälle, hampaiden pesu, hiusten harjaus, ehkä vähän meikkiä naamaan tai sitten ei, ja mahdollisimman suoraan ulos.

Koko aamurutiini on kehitetty niin, että minä ja miehemme mahdollisimman tarkasti välttelemme toisiamme. Kaksi aamuäreää törmäilemässä jääkaapilla tai kiistelemässä siitä, kumpi saa ensin pestä hampaat, on resepti huonoon päivään. Siksi hyödynnämme sitä, että meillä on kaksi kerrosta. Mies hoitaa kaikki aamutoimensa, suihkua lukuunottamatta, alakerrassa. Minä taas pysyttelen visusti yläkerrassa kunnes on aika lähteä kotoa, mitä nyt saatan käväistä keittiössä sillä välin kun mies on suihkussa. Tämä toimii meille hyvin, ja on tuonut meille mukanaan paljon paremmat aamut.

Loppupäivän suhteen olenkin sitten joustavampi.


2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

Voi apua, eihän tähän voi vastata! Olen aikaisemmin lukenut ihan hirveän paljon, vaikka harrastus onkin viime vuosina jäänyt vähän varjoon, kun työ tuntuu vievän niin paljon aivokapasiteettia. Pidän esimerkiksi fantasiasta ja historiallisesta kirjallisuudesta ja vähän vanhanaikaisista dekkareista, sellaisista jotka eivät ole liian raakoja tai pelottavia. Koska en osaa valita, niin laitanpa tähän muutaman suosituksen sellaisita kirjoista joita olen lukenut viime aikoina:

• Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Tässä kirjassa seurataan muutaman afghanistanilaisen ihmisen elämää läpi vuosikymmenien. Elämä vie ihmisiä eri suuntiin, ja osa heistä tapaa toisensa jälleen... osa ei. Todella koskettava ja hyvin kirjoitettu tarina, johon on helppo uppoutua.
• G.D. Falksenin Ouroboros Cycle -sarja. Steampunkahtava fantasiatarina vaihtoehtoiselta 1800-luvulta. Ei voi oikein kertoa kovin paljon ilman suuria spoilereita, mutta lue!
• Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarja. 1940-luvulla elävä Claire astuu kivikehään, ja joutuu 1700-luvun Skotlantiin. Siellä häntä odottaa sekä seikkailua että rakkautta, mutta myös kärsimystä. Tämän sarjan ensimmäisen kirjan filmatisointi menee tällä hetkellä Yle:n kanavalla.
• Jonas Jonasson: Analfabeten som kunde räkna. Eteläafrikkalainen pikkutyttö jää orvoksi 5-vuotiaana, ja 15-vuotiaana hän joutuu kotiorjaksi. Kuulostaako surulliselta kohtalola? Ehkä, mutta tämä on eräs hauskimpia ikinä lukemiani kirjoja. Maailmaa voi katsoa monella tavalla. Jonassonia on suomennettukin, mutta lue alkuperäisenä, jos pystyt.

Kuva: Pixabay.com

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

En kamalasti haaveile matkustamisesta. Viihdyn hyvin kotona. Mutta pitää myöntää, että jonkinmoinen haave on olemassa... haluaisin kiertää USA:ta autolla, läpi eri osavaltioiden. En ole totetuttanut tätä haavetta, enkä varmaan ikinä toteutakaan, koska pelkään lentämistä. Ehkäpä jos kiepsauttaisi Venäjän ja Alaskan kautta?

Eurooppaakin olisi kiva nähdä vähän enemmän kuin olen tähän mennessä nähnyt. Ehkäpä tänä kesänä ehtisin käydä yhdessä uudessa maassa? Viihdyn paremmin kaupunkilomilla kuin missään rannalla, tosin en ole ikinä käynyt ns. perinteisellä aurinkolomalla. En pidä kuumasta.

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

Haluaisin, oikeastaan missä tahansa länsieurooppalaisessa maassa. Ehkä mieluiten jossakin jossa puhutaan englantia, saksaa tai jotain pohjoismaista kieltä, koska olisi helpompi pärjätä arjessa. Vaikka kai sen kielen oppisi muissakin maissa, noihin kieliin vaan olisi pohja valmiina. Valitettavasti ei ole nyt ollut keikkoja tarjolla sopiviin maihin, muuten olisimme varmaan tälläkin hetkellä jossain ulkomailla. Ruotsissa olen asunut puolisen vuotta, mutta siellä en oikein viihtynyt. Voisin kokeilla seuraavaksi jotain muuta. Islanti olisi mahtava.

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, niin mikä se olisi?

Se olisi tosi tylsä vaatekaappi. Pitäisi varmaan ottaa Zizzi tai Junarose, vaikka vaatekaappi saattaisi jäädä aika vajaaksi. Palataan asiaan sitten kun mahdun normikokoihin. Ehkäpä hurahdan sitten johonkin merkkiin.

6. Lempiruokasi

Oijoi, taasko on pakko valita? Lasagne! Ei kun uunilohi, aurajuustolla kuorrutettu! Eipäs, vaan omatekoiset lihapullat ja perunamuussi. Uuniperuna ja pihvi! Tai jos sittenkin täytetyt kesäkurpitsat? En osaa valita! Ei kuitenkaan mitään supereksoottista, olen ihan tavallisen, itse tehdyn kotiruuan ystävä. Olen kai vähän tylsä, mutta tässä iässä olen sen kanssa melko sujut.

7. Tärkein periaatteesi äitinä/naisena?

Äiti en valitettavasti ole, toivottavasti jonakin päivänä. Naisena sitten, hmm. Olen ehdottomasti feministi, eli kannatan tasa-arvoa. En osaa sanoa onko minulla juuri muita erityisesti naiseuteeni liittyviä periaatteita. Olen ihan tyytyväinen siihen että olen nainen, mutta toivoisin silti tulevani kohdatuksi ensi kädessä ihmisenä enkä naisena.

Näin lapsettomana on varmaan helppo luetella millaisia periaatteita olisi jos olisi vanhempi. Olen ainakin sitä mieltä, että lapset tulee kasvattaa tasa-arvoon, kunkin omia kiinnostuksenaiheita ja luonteenpiirteitä tulee tukea. En haluaisi kasvattaa lapsia kovin jäykkiin sukupuolirooleihin. Olen myös sitä mieltä, että lasten ei tule saada kaikkea mitä haluavat. Itse pitää vähän nähdä vaivaa asioiden eteen. Katsotaan miten periaatteet pitävät sitten joskus, jos nappaa.

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Olen sitä mieltä, että on pääasia, että on joku oma juttu. Mikä se juttu on, saattaa minun kohdallani vaihdella. Joskus saata uppoutua viikkokausiksi Helsingin 1910-luvun historiaan, seuraavaksi saatan neuloa kymmenen paria villasukkia, sitten saatan katsoa putkeen koko Star Trek -sarjojen ja -leffojen kirjon (kyllä, myös animaatiosarjan), sen jälkeen ehkä joogaan intohimoisesti. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, innostus ja intohimoinen suhtautuminen asioihin säilyy. Se on elämän suuri piristys.

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi? Miksi?

Vaikkapa se kun minua kosittiin. Ajankohta oli melko myöhäinen, häihin oli nimittäin aikaa enää viikko, mutta mies huomasi yhtäkkiä, että ei ollut ikinä kosinut minua. Minä yritin jotain mutista, että miten niin ei ole, menimmehän me kihloihin jo vuosia sitten, ja häätkin on järjestetty valmiiksi, pappi buukattu ja vieraat kutsuttu. Mutta ei, mies totesi että ei kelpaa, ja polvistui olkkarin lattialle, sylissään iso pehmosammakko. Olin aika hämilläni. Pussattuani sammakkoa (pehmoa, ei miestä) sainkin huomata, että sen suussa kimalsi jotain... vihkisormukseni. Vastasin "kyllä". Mitäpä muuta enää siinä vaiheessa voi? :)

10. Oletko kenkä vai laukkuihminen?

Pitää myöntää että en oikein kumpaakaan. Kengän pitää olla tukeva ja mukava jalassa, ja mielellään sellainen kohtalaisen näköinen, mutta voi se olla vähän rumakin, kunhan tuntuu hyvältä. Laukuissa pääasia on että niillä voi kuljettaa tavaraa. Olen kenkä- ja laukkujästi, anteeksi :)

11. Lempipuuhasi kesällä?

Lukeminen. Mielellään ulkotiloissa, jonkinlaisella pehmeällä alustalla, aurinkovarjon tai vastaavan päällä. Plussaa, jos lähistöllä on järvi, jonne voi välillä pulahtaa viilentelemään. Lukeminen on mahtavaa, mutta en oikein jaksa keskittyä siihen muutoin kuin lomalla.

Taisin juuri ihastua

In a shadowy world lived a dazzling girl
Unaware of the light she’d imprisoned inside.
Took a million mistakes to lead her to daybreak,
But she made it through, now I know the truth!

Beauty never lies, never hides, never gives a damn!
Beauty never lies, no, it cries “Here I am!”
Finally I can say , yes, I’m different, and it’s okay!
Here I am!

Huomasitteko Euroviisuissa Serbian kappaleen Beauty Never Lies, jossa laulettiin siitä, että kauneutta on monenlaista, ja häpeän sekä riittämättömyyden voittamisesta? Todella voimakas sanoma, joka osui ja upposi. Sopii hyvin ajan henkeen, kun viime aikoina on ollut paljon puhetta asioista kuten body positivity ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.

Kuva: Wikimedia Commons

Esittäjä, 28-vuotias Bojana Stamenov, ei todellakaan suostu sulautumaan seinään. Esiintymisasu oli kuin suoraan Disney-prinsessalta, ja kun vähän googlailin, löytyi roppakaupalla kuvia missä neitokainen on pukeutunut kirkkaanpunaisiin, pitkiin iltapukuihin, värikkäisiin mekkoihin, päästä varpaisiin kultapaljetteihin, dramaattisesti verhoutunut mustaan... Maailmassa, jossa usein saa kohdata asennetta, että lihavien naisten (miehillä ei niin väliä) pitäisi vaan kadota näkymästä ja lakata olemasta, on aina mahtavaa löytää naisia, jotka näyttävät kyseiselle vaatimukselle keskisormea, uskaltavat asettua näytille ja ottavat epäröimättä tilaa maailmassa.

Havaintoja

Olen alkanut muuttua näkyväksi miehille. Minulle hymyillään, ovea pidetään auki. Siis huomataan ihan eri lailla kuin ennen. Outoa. Luulin että tämä oli ikäkysymys, että olin päässyt/joutunut siihen keski-ikäisten naisten näkymättömään joukkoon. En oikein tiedä miten suhtautua.

Mekkopäivä

Eilisen "pitäisi ottaa enemmän kuvia itsestä mutta yhyy" -angstailun myötä päätin ottaa käyttöön positiivisen asenteen ja kännykkäkameran. Vähän siedätyshoitoa.

Tadaa, eilinen työmekkoni! (Moi kaikki tutut!) Minä olen mekkoihminen henkeen ja vereen, mutta harmittavasti suurin osa mekoistani alkaa jo käydä liian isoksi. Olen yrittänyt pidentää niiden käyttöikää virittelemällä niihin vöitä ja kiristysnauhoja ja pienentämällä osaa. En tiedä onko tulos aina paras mahdollinen, mutta olkoon mitä on, näillä mennään kunnes on ihan pakko ostaa jotain uutta :)

Ymmärrän hyvin että on vähän ironista, että ensin peräänkuulutan kuvia lihavista ihmisistä, joiden päätä ei ole katkaistu, ja sitten postaan itsestäni päättömiä kuvia... Mutta kun olen ujo, enkä halua kasvojani blogiin. Sori. Ehkä joskus pääsen tästäkin ylitse. Lisää päätöntä kuvaspammia tiedossa.

Nykyajan friikkisirkus ja vähän kehonkuva-asiaa

Ystäväni linkitti minulle realitysarjan My 600 pound life, jossa seurataan kuutta noin 300-kiloista amerikkalaista, joille tehdään vatsalaukun ohitusleikkaus. Melko ahdistava aihe ja melkoista tirkistelyä ja friikkisirkusta koko juttu, kun kamerat viedään leikkaussaliin asti, tirkistelemään alastonta, nukutettua ihmistä, ja myöhemmin oikein esitellään kaikkia ihopoimuja ja makkaroita ja löllöjä lähikuvissa ja vähissä vaatteissa. En voi olla miettimättä onko tv-yhtiö suostutellut osallistujia mukaan lupautumalla maksamaan leikkauksen. Amerikkalaiset lääkärimaksut kun tunnetaan, ja ainakaan tuo seuraamani pariskunta ei näyttänyt olevan erityisen varakas. Jos näin on, niin melko epäeettistä toimintaa mielestäni. Mutta varmaan ainoa mahdollisuus monelle saada haluamansa leikkaus. Ehkä 300-kiloisena olisi tarpeeksi epätoivoinen asettukseen tuollaisen friikkisirkuksen pääosaan saadakseen apua.

Ei, en tiedä miksi taas eksyin katsomaan tirkistely-realitya. Niitä tulee oikeastaan aina paha olo.

Tämä dokkari sai kuitenkin minut miettimään käsitystäni omasta koostani. Ohjelman alussa nähtiin lähes 300-kiloinen päähenkilö. Jos hänen painoaan ei olisi erikseen kerrottu (useaan kertaan, niin sanallisesti kuin zoomailemalla vaakalukemaan), olisin voinut vannoa että hän on suunnilleen samankokoinen kuin minä, tai korkeintaan vähän minua isompi. Siinä vaiheessa kun hän alkoi lähestyä minun kokoani (päivän paino tasan 151,6 kg, jos sillä nyt on mitään väliä), hän näytti minun mielestäni reilusti nykyistä kokoani pienemmältä - käsivarret, reidet, kasvot, kaula... kaikki näytti paljon hentoisemmalta kuin minulla.

Yleensähän väitetään, että lihava ihminen näkee itsensä pienempänä kuin onkaan, eikä tajua omaa lihavuuttaan.Mutta voiko asia olla toisinkin? Luulenko olevani isompi kuin olenkaan? Jotenkin sitä on todella vaikea uskoa. Koska olenhan minä kuitenkin todella iso.

Ehkä pitäisi alkaa kuvata itseään enemmän. En vaan pidä kameroista, tai siis siitä mitä kuvat näyttävät. Pitäisi opetella pitämään omasta itsestään enemmän. Ja olisi mahtavaa, jos medioissa näkyisi enemmän isojakin ihmisiä, muussakin yhteydessä kuin päättöminä kehoina, lihavuuden ja/tai epäterveellisten elintapojen symboleina.

Hyvässä seurassa kesäisessä Helsingissä

Sain huomata, että varhaiskesäinen Helsinkin on todella kaunis. Viime viikolla tuli nimittäin harrastettua sosiaalista elämää vähän enemmänkin, kun pitkäaikainen nettituttu Piia, jonka moni tuntee nimellä Värikäs Pipsa, käväisi Helsingissä. Minä tietenkin lupauduin heti näyttämään hänelle kaupunkia, vaikka en siellä itse asukaan.

Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, mitä parhain turistileikille. Aloitimme aamun Kampissa pienellä shoppailulla, minkä jälkeen vein vieraan ihmettelemään "voipyttyä", eli Kampin kappelia. Suosittelen muuten pistäytymään siellä joskus. Se on kirkoksi jotenkin odottamaton, kokonaan puinen, hiljainen saareke keskellä kaupungin hälinää.

Pidän paljon Kampin kappelista, koska se on vaan niin yllättävä. Kuka odottaisi löytävänsä kappelin keskeltä kauppojen keskittymää? Ja vielä tuollaista, voipytyltä näyttävää? Se on sekä palanen hiljaisuutta että palanen maaseutua ja perinteistä Suomea modernin kaupungin keskellä.

Hyppäsimme ratikkaan ja ajoimme pitkin Mannerheimintietä ja Aleksanterinkatua. Sokos, Forum, uusi ja vanha ylioppilastalo, Stockmann, vilahdus Svenska teaternia, Kämp, yliopiston lukuisat tilat, Senaatintori, Suurikirkko, kadun päässä pilkottava meri... Kuten kunnon pikku turistit, katselimme myös vähän perinteisempiä kirkkoja. En ole ikinä käynyt Uspenskin katedraalissa, enkä käynyt tälläkään kertaa. Kaunis sekin on, pala eksotiikka keskellä Helsinkiä... vaikka samalla kertaa perinteinen.

Kauppatori on hieman liian turistikrääsään keskittynyt omaan makuuni, mutta nämä myssyt saivat hihittelemään ihastuksesta. Harmi, että minulla ei ole lapsia. Pakottaisin heidät pukeutumaan söpöihin eläinhattuihin joka päivä, satoi tai paistoi. Liian söpöä! Minulla itselläni on valitettavasti liian iso pää.

 

Suomenlinnan lautta! Kiipesimme toisen kerroksen ulkotasanteelle ihastelemaan maisemia. Ja mieletöntä lokkiparvea, joka maanisesti kirkuen seurasi lauttaa koko matkan mantereelta Suomenlinnaan. Sain takaumia teinivuosiin, kun katsoin salaa Hitchcockin Linnut. Pelottavaa!

Suomenlinnan vaaleanpunaiset rakennukset ovat jokaisen pikkutytön unelma (ja miksipä ei pikkupoikienkin). Voisin vain kävellä noilla mukulakivikaduilla tuntikausia ja tutkiskella paikkoja, ihstuksesta huokaillen.

Kesä oli saapunut Helsinkiin, jos ette vielä huomanneet.

Nautimme pikniklounaan lähellä Suomenlinna centeriä. Museo houkutteli minua aika lailla, mutta sää oli niin kaunis (ja seura niin hyvää), että en viitsinyt ehdottaa sisätiloihin siirtymistä. Käyn uudestaan, kunhan saan hankittua Museokortin. Mielellään jonakin sateisena ja mahdollisimman synkkänä päivänä.

 

Pikniklounas! Kröhöm, tästä on siivottu piiloon se törkeä määrä patonkia ja kantarellilevitettä jonka vetelin napaani. Sekä jälkiruokavadelmat. Mutta eikös näytäkin terveelliseltä keventäjän lounaalta? Ai mitä juustoa? ;)

 

Paikalle ilmestyi taas vähän liian tuttavallisia lintuja, niin pieniä kuin suuriakin. Suojelin patonginpalastani kynsin hampain, mutta eläinrakas seuralaiseni syötti oman leivänkannikkansa paikalliselle faunalle. Minä mietin pakastimessani odottelevaa ankkapaistia.

Tutkiskelimme vähän vanhoja raunioita. Valitettavasti käytävät olivat suurilta osin veden vallassa, varmaankin sulamisvesien ja kevätsateiden takia. Emme siis päässeet ihan kunnolla kiertelemään käytävissä. Osa niistä on todella pelottavia ja jyrkkiä.

Eräs esi-isäni oli ruotusotilas, joka osallistui Suomenlinnan rakentamiseen. Hän putosi jostain korkealta ja satutti selkänsä, ja oli sen jälkeen pysyvästi työkyvytön. Hänet lähetettiin siis kotiin vaimon vaivoiksi. Kai hän jonkin pienen eläkkeenkin sai, mutta ei sillä elelty herroiksi.

Suomenlinnan käytävät ja rauniot ovat minulle tuttuja nuoruusvuosilta. Kerran päädyin jossain opiskelijariennoissa esittämään Ehrensvärdin kummitusta. En tiedä olinko kovinkaan uskottava kirkkaankeltaisessa haalarissa ja valkoisessa lakanassa. Myöhemmin päädyin muutaman kerran häröilemään Suomenlinnaan kaavussa, taikasauva kädessä. Onkohan tuolla enää nykyään larppeja?

Muurin harjalta näkee kaikenlaista.

Ihastuin aika lailla tähän tukista tehtyyn linnunpönttöön. Mahtava idea! Pitää kysyä anopilta saisinko yrittää tehdä samanlaisen anoppilan metsään.

Nämä muistuttavat, että Suomenlinna oli ihan oikea sotilaallinen linnoitus. Vaikea muistaa että tuollaisiakin on käytetty ihmisten tappamiseen. Näyttävät niin vanhanaikaisen viattomilta.

Varjossa auringon alla. Kyllä, olen olemassa. Kyllä, minulla on laukkuja ja kasseja kuin pienellä kantojuhdalla. Ei, tämän selvempää kuvaa ei ole tiedossa.

Ihana, kaunis, aurinkoinen, kesäinen Helsinki <3 Suomenlinnassa oli ihanaa, mutta palasimme kuitenkin maihin. Shoppailu ja muut nähtävyydet houkuttelivat jo.

Esittelin Piialle entisaikojen pahamaineista aluetta, Esplanadia. Tämähän oli aikoinaan paikka, jossa kunniallinen nainen ei voinut liikkua ilman turvallista miesseuraa ilta-aikaan, nurkissa kun pyöri kännisiä opiskelijoita ja huonomaineisia naisia. Nämä kaksi ryhmää kuuluivat tiiviisti yhteen, ja olipa ylioppilailla tapana mennä tentin jälkeen bordelliin juhlimaan. Joskus siellä syntyi kränää, ja toivottavasti en nyt kovasti valehtele, jos väitän että Snellmanin pojat olivat erityisen tunnettuja tavastaan rähinöidä bordelleissa. Ehkäpä nykyajan tenttikaljaperinne on parempi ratkaisu.

Yritin muistella miltä poikkikadulta löytyisi yliopiston vanha putka, mutta en millään muistanut. Siellä oli kuulemani mukaan luokkajako voimissaan: paremman väen vesat saivat alleen olkia, kun taas rahvaan jälkeläiset saivat tyytyä paljaaseen maalattiaan.

Opiskelijoihin liittyy myös Ville Vallgrenin ihana Havis Amanda, joka aikoinaan aiheutti suurta kohua, pidettiinhän sitä säädyttömänä... ja merileijonia epäisänmaallisina eläiminä.

Espan varrelta löysimme myös minulle aivan uuden tuttavuuden, eli luksuslaukkukaupat. Nyt olenkin sitten kokenut sekä Furlan (kalliita laukkuja) että Louis Vuittonin (rumia vielä kalliimpia laukkuja) liikkeet. Olihan se LV:n kauppa ihan kokemus itsessään. Ovimies joka avaa oven ja toivottaa tervetulleeksi, mustiin jakkupukuihin pukeutuneet, huolitellut myyjättäret, jotka kantavat esiin yhä uusia laukkuja ja esittelevät niitä, silitellen laukkujen pintaa hellästi, laukkujen laatua ja luksusarvoa korostaen.

En sortunut ostamaan mitään. Kalliiden laukkujen kohdalla olen täysi jästi, en vaan ymmärrä niiden ihanuutta. Eräs toinen henkilö shoppaili laukkuja, mutta kertokoot siitä itse.

Vanhat spåralinjat 3B ja 3T oli korvattu uusilla, kakkosella ja kolmosella! Hävytöntä! Vaunukin oli muuttunut matalaksi. Uskaltauduimme kuitenkin kyytiin (kunhan ensin olin harhaillut sinne tänne etsien oikeaa pysäkkiä). Raitiovaunukyyti oli vieraalleni ihan uusi kokemus, ja onhan sillä kiva ajella kun oli paljon tilaa, vähän väkeä ja mukavia maisemia. Minua olisi houkuttanut hypätä kyydistä Linnanmäen kohdalla ja käydä vähän kuljeskelemassa alueella, mutta kello tikitti uhkaavasti kohti kotiinlähtöaikaa ja mahakin alkoi jo vähän kurista, joten tyydyimme katselemaan maisemia ratikasta käsin.

Kun kello jo lähestyi iltayhdeksää, suoritettiin vielä viimeiset tuliaisshoppailut. Löysimme Kampista ihanan pienen suklaakaupan, Kaakaopuu, jossa myytiin aitoa belgialaista suklaata! Tuli heti mieleen muutaman vuoden takainen Belgian reissu ja idyllisestä Bruggestä jokaiselta kulmalta löytyvät pienet suklaapuodit, joissa myytiin kallista mutta jumalaisen suussasulavaa suklaata. Nämäkin olivat kuulemani mukaan herkullisia, mutta tällä kertaa yksikään näistä ei valitettavasti eksynyt minun suuhuni. Ehkä ensi vuonna... tai hääpäivänä. Tarvitsen jonkun hyvän syyn ostaa luksussuklaata...

Bussiasemalla sain vielä halauksen ja lupauksen ottaa reissu uusiksi jossain vaiheessa. Meiltä kun loppui aika kesken, emmekä ehtineet tehdä puoliakaan siitä mitä alkujaan mietimme. Onneksi Kesä-Helsinki on olemassa joka vuosi.

Päivän saldo: kipeät jalat, punaiset posket ja paljon naurua. Oli sen arvoista!

Kuvat: Piia Viena ja Viktoria

Kodin pieni liikuntanurkka

Huomasin tässä pari päivää sitten, että olohuoneen nurkkaan on pesiytynyt liikuntanurkkaus. Tiesinhän minä, että harrastukset aina vievät vähän tilaa, mutta tämä pääsi nyt jotenkin hiipimään huomaamatta ohitseni. Syytän kaikkia nettipalveluja, jotka tuovat kotiin joogaa, jumppaa, kahvakuulaa, meditointia ja vaikka mitä.

Gymstick, joogavyö, 6 kg kahvakuula, pilatesrulla, joogablokkeja, pari joogamattoa, jumppapallo...
Tuolin alla toinenkin vyö, lisää blokkeja ja isompi kahvakuula.

Ja tässä ei edes ole yhtään vesiliikuntaan liittyvää juttua, ei juoksuvyötä, ei hanskakokoelmaa, ei sauvoja. Saan kohta muuttaa isompaan kämppään.

Löytyykö sinunkin kodistasi liikuntanurkkausta?

Onnistumis-onsdag

Motivaatiomaanantait ovat jääneet vähän vähiin viime aikoina, joten julistan että keskiviikko olkoot tällä kertaa onnistumis-onsdag! Tänään ajatellaan kaikkia pieniä onnistumisia ja ilon aiheita.

1. Tein eilen illalla ennen nukkumaanmenoa aivan ihanan Hyvän yön joogan (Yoogaiasta), joka osoittautui yin-joogaksi. Tämä toinen kosketukseni kyseiseen joogan lajiin oli aivan erilainen kuin ensimmäinen. Paljon tyynyjä! Nautin ja rentouduin ja nukuin yöni hyvin.

2. Minä hölkkäsin! En kovin pitkälle, ehkä yhteensä kolmesataa metriä, mutta silti! (Siinä vaiheessa keuhkot ilmoittivat, että jatketaan tätä hommaa kunhan koivu lopettaa orgiansa.) En todellakaan pystynyt tähän viime syksynä tai... okei, ikinä! Mies kannusti ja kehui, ja ehdotti että voisin syksymmällä kokeilla Couch to 5 K -ohjelmaa, jossa lähdetään sohvalla makoilusta ja opetellaan juoksemaan viisi kilometriä puolessa tunnissa. Olen vähän epäileväinen sen suhteen pystynkö tuohon, mutta mies oli sitä mieltä että totta kai pystyn. Ihana, kannustava mies <3

3. Olin eilen koko päivän kestävässä konferenssissa ja siellä oli tarjolla aamupalalla kakkua ja keksejä, kahvitauolla munkkia, lounaalla jälkiruokasuklaata, seuraavalla kahvitauolla kakkua ja juustoa ja keksejä ja vaikka mitä. Otin lounalla jälkiruuaksi yhden(!) fasupalan, ja iltapäiväkahvilla pienen palan juustoa ja hedelmiä. Todella tyytyväinen, että osasin syödä herkkuja kohtuudella, vaikka tarjolla oli vaikka mitä!

Om nom nom nom nom! Tässä vaiheessa oli kyllä vedetty jo aamukahvit, aamupäiväkahvit sekä kokouslounas jälkiruokineen... Voisin käydä työkonferensseissa ihan vain ruokien takia! Ja ensi viikolla jatketaan...

4. Välillä on vaan pakko nauraa. Eilistä työkonferenssiä varten kaivoin kaapista Viralliset Aikuishousut ja Virallisen Jakun, sekä Viralliset Aikuiset Korkkarit.  En sitten tajunnut kokeilla niitä jo illalla... Ihanat ja melko kalliit Igigin housut, jotka aikoinaan viettivät useamman vuoden kaapin pohjalla, koska olivat liian pienet... Noh, ne olivatkin nyt niin isot että näytin pikkutytöltä, joka on pukeutunut äidin vaatteisiin. (Pitää viedä nuo pienennettäväksi, ne ovat niin kivat.) Jakusta en viitsi edes puhua. Onneksi löysin pari viikkoa sitten kapioarkun pohjalta sinne unohtuneet suorat housut vuosimallia 2004 tai 2005. Silloin naureskelin niiden matalaa vyötäröä ja vyölenksuja, joissa oli tilaa 15 cm leveälle lantiovyölle, mutta nyt ne olivat pelastus! Pitäisi ehkä investoida uusiin Virallisiin Aikuisvaatteisiin jossain vaiheessa. Rahanmenoa, mutta silti on piristävää olla samankokoinen kuin viimeksi melkein 10 vuotta sitten.

Tavoitepaita! David Collection tutuksi

Minulle vinkattiin isokokoisia liikuntavaatteissa käsittelevässä postauksessani, että nykyään ihan Prismassakin on tarjolla isokokoista liikuntavaatetta, David Collection -merkillä. Piti siis suunnata paikalliseen Prismaan tutkimaan valikoimaa.

Sain pyöriä hyvän hetken, ennen kuin löysin plussakokojen hyllyn, tai siis "D-mitoitus-hyllyn", kuten se meidän Prismassamme tunnetaan. Hämmentävää, eikö voi vain sanoa että isot koot?

Tässäpä koko plussavalikoima: pitkät jumppahousut (jotain tuntematonta merkkiä), turkooseja, vaaleanpunaisia ja pinkkejä t-paitoja, harmaita pitkähihaisia paitoja sekä polvipituisia jumppapöksyjä (David Collectionia taisivat kaikki olla). Turkoosi paita huuteli heti minulle haluavansa kotiin kanssani, ja harmaa paita ilmoitti olevansa täydellinen joogaan.

Ongelma?

Koot.

Tarjolla olisi ollut vaikka kuinka kokoa 42/44. Eikä ihme, sitähän löytyy ihan normipuolelta, enkä itse varmaan tajuaisi etsiä itselleni vaatetta D-mitoitus -kyltin alta, jos edustaisin tuota kokoluokkaa. Tätä isompia kokoja oli muutamia. Itse haluaisin kokoa 56, mutta sitähän ei tässä mallistossa ole tarjolla, joten etsin toivekkaana kokoa 54. Ei oikein onnistanut. Löysin tasan yhden vaatekappaleen, nimittäin neonpunaisen t-paidan. Joko kauppias ei ole oikein uskaltanut ottaa isompia kokoja myyntiin (eihän läskit kuitenkaan liiku, saati osta kalliihkoja liikuntavaatteita), tai sitten paikallinen pullukkamafia on käynyt ostamassa pois kaikki suurimmat koot.

Mutta nyt niitä koon 54 vaatteita ei ole tuolla enää ollenkaan, koska neonpunainen paita lähti minun kanssani kotiin, tavoitepaidaksi. Huomasin nimittäin viime viikolla salilla, että salipaitani alkavat tuntua enemmän teltoilta kuin paidoilta.

Vielä pitäisi hieman kutistua, ennen kuin kehtaan sonnustautua tähän vaatekappaleeseen julkisella paikalla. Riittääköhän viisi kiloa, vai pitääkö tähdätä kymmeneen? Väri on ihana, mutta kangas on melko ohutta ja tuntuu oikein imaisevan kiinni jokaiseen makkaraan ja ruttuun, vyölenksuista ja farkunnapista puhumattakaan. Mutta kai sekin korjaantuu aikanaan, kun projekti jatkuu.

Liikuntaviikko 19

Kappas, kevät on jo pitkällä ja vieläkin vanha jaksaa liikkua! Ensi viikolla onkin tiedossa kevään viimeiset iltavesijumpat, todella harmi! Viikonloppuisin pääsee onneksi vielä polskimaan kuukauden verran, kunnes uimahalli lähtee kesälomalle. Pitääkin keksiä jotain kivaa liikuntaa kesäksi. Jospa olisi lämmin kesä ja ihanat järvivedet...

Tällä viikolla olen ollut oikein reipas pikku liikkuja. Itse asiassa vähänkin liian reipas, sillä olotilaa kuvaa tällä hetkellä lähinnä "auts, auts, auts". Pitänee pitää välipäivä ja lepäillä.

Kuva: Heiaheia.com

Maanantai: Lepopäivä
Tiistai: Vesijumppa 45 min, rentoutus 30 min
Keskiviikko: Crosstrainer 1 h 10 min, niska-hartiajumppa 30 min, yin-jooga 30 min
Torstai: Kaupunkikävely 60 min, fysioterapiaharjoitteet 10 min, rentoutus 25 min
Perjantai: Crosstrainer 15 min, kuntopyörä 15 min, ripeä kävely juoksumatolla 10 min, kävely ulkona 30 min
Lauantai: Vesijumppa 45 min, trampoliinijumppa 35 min, kahvakuula 30 min, putkirullaus 25 min, jooga 20 min
Sunnuntai: Vesijumppa 45 min, trampoliinijumppa 45 min, jooga 20 min

Yhteensä 11 tuntia, tosin siihen sisältyy melkein tunnin verran rentoutusharjoituksia. Mutta olen oikein tyytyväinen.

Tällä viikolla otin tosiaan kokeiluun Yoogaian, ja sen myötä tuli kokeiltua uusia juttuja. Osasta pidin, osa ei oikein vakuuttanut.

Yin-joogan olisi tarkoitus olla lempeää ja sidekudoksia avaavaa joogaa. Kokeilin englanninkielistä tuntia, jonka piti sopia kaikille, myös ihmisille joilla ei ole aikaisempaa joogakokemusta. No jaa. Siinä vaiheessa kun opettaja istui lattialla jalat harallaan ja laittoi otsan lattiaan, totesin että taisi sittenkin olla vähän edistyneemmille tarkoitettu tunti. Tein kyllä tunnin loppuun saakka, mutta en ainakaan vielä ihastunut.

Niska-hartiajumppa oli kiva ja rentouttava kokemus. Tunti oli suomenkielinen, ja tuntui hyvältä hartioissa. Vähän jouduin soveltamaan, kun istuen tehtävissä taivutuksissa ei oikein otettu huomioon, että osalla meistä saattaa olla paksut käsivarret ja tällaiset H-kupin etuvarustukset. Mukava kokemus silti.

Rentoutus tehtiin sängyllä tai lattialla maaten. Oli mukava hengitellä rauhassa ja keskittyä. Tosin taisin nukahtaa pariinkin kertaan harjoituksen aikana, aina kun tuli hetken hiljaisuus. Nähtävästi osa näistä rentoutusharjoituksista on vähän aktiivisempia, taidan kokeilla niitäkin. Tämä kokeilemani auttoi kyllä hyvin uneen, ja saatan kokeilla sitä uudestaan kun univaikeudet jossain vaiheessa iskevät.

Kahvakuula oli mahtavan hauskaa! Ensin lämmiteltiin, sitten harjoiteltiin päivän liikkeet, ja lopuksi toistettiin neljän liikkeen sarja useaan kertaan. Hiki vaan lensi! Todella hauskaa ja haastavaa! Tätä on pakko kokeilla uudestaan, kunhan pahin lihassärky helpottaa. Tunnin taso oli 1-2, eli ainakin jonkin verran liikuntaa harrastaville, mutta se oli mielestäni kevyempi kuin kaikille suunnatut joogatunnit. Tosin se saattoi johtua kuuden kilon kahvakuulastani, joka kuulemma on tarkoitettu nössöille. Neuvottiin hankkimaan ainakin 10-12 kilon kuula, mutta katsotaan nyt.

Putkirullaus oli ihan kiinnostava, vaikka hieman tuskaisa, uusi tuttavuus. Tunnilla käytiin läpi lähinnä alakropan lihaksia. Kokeilen kyllä uudestaankin.

Kurvijooga ei siis ollut samaa kuin Curvy Yogan palvelut, vaan perusjoogaa jota veti ihan pikkuisen pullea ohjaaja. Tämänkin tunnin piti sopia kaikille, mutta se sisälsi minun makuuni aivan liikaa käsivarsien varassa oloa ja alaspäin katsovaa koiraa (pää alaspäin), joten jouduin itse asiassa jättämään tunnin kesken 20 minuutin jälkeen. Otti aivan liikaa käsivarsiin ja alkoi huimata. Harmittavaa, mutta pitää kokeilla uudelleen joskus kun olen vähän paremmissa voimissa (olin samana päivänä käynyt jo kahdessa vesijumpassa ja testannut kahvakuulaa sekä putkirullausta).

Rentouttava jooga oli ihana 20 minuutin pikatunti, joka oli helppo ja melko kevyt. Tein tämän itse asiassa ilman mattoa, pukeutuneena suoriin housuihin ja kauluspaitaan, kun innostuin esittelemään suvulle joogaa. Sainkin ainakin kaksi ihmistä kokeilemaan, toivottavasti innostuivat.

Viikko oli siis täynnä uusia kokemuksia, ja ensi viikolla jatketaan uuden kokeilua.

(Laitoin muuten sen mainitsemani työhakemuksen matkaan. Pitäkää peukkuja!)

Nettijoogaa? Nettijoogaa!

Minäkin menin sitten hurahtamaan siihen. Nimittäin Yoogaiaan. Sain parin viikon ilmaisen kokeilun, ja sillä tiellä ollaan. Olen kokeillut yin joogaa, kurvijoogaa (joo, todellakin suomennettu noin), rentoutusta... ja kohta olisi tarkoitus laittaa video käyntiin, ja kokeilla joko putkirullausta tai kahvakuulailua. Tai ehkäpä molempia!

Livetunteja en ole vielä aikataulusyistä kokeillut, mutta tallenteita olen tahkonnut ahkerasti. Tykkään! Tämä on aika samantyyppinen palvelu kuin jo käyttämäni Curvy Yoga, mutta tässä on enemmän erilaisia tunteja tarjolla. Ja kaiken lisäksi palvelu on suomalainen! Mahtavaa, että tällaista on saatu Suomeenkin.

Kuva: Pixabay

Jos haluat kokeilla Yoogaiaa (kaksi ilmaista viikkoa, ei sitoutumista), olisi mahtavaa jos rekisteröityisit tämän linkin kautta, minä saan nimittäin toukokuun ajan ilmaisen viikon oman kokeiluni jatkoksi jokaisesta kaverista jonka saan houkuteltua kokeilamaan Yoogaiaa :D Tosin taidan ostaa ainakin muutaman kuukauden lisäaikaa kunhan kokeiluni loppuu, on tämä vaan sen verran hyvä juttu, ja haluan muutenkin tukea kotimaista yrittäjyyttä.

Nyt pitäisi vielä keksiä joku hyvä keino saada mies pois kotoa pariksi tunniksi joka päivä, että pääsen jumppaamaan rauhassa. Ideoita?

Kevyttäkin kevyempi kirjakevät

Jesh, sainpa käsiini Patrik Borgin kirjan Rentoa painonhallintaa, jota useampi ihminen minulle suositteli ja hehkutteli! Ihana PipSa lupasi lainata minulle omaansa (ja jos ette ole huomannut, hän on tämän vuoden puolella kaventunut aika lailla), mutta ennen kuin ehdimme suorittaa kirjanluovutuksen, minulle paljastui, että kyseinen kirja löytyy siskoni kirjahyllystä. Ja kuulemma se on asustellut siellä ainakin seitsemän vuotta. Eikä minulle ole kerrottu mitään!

Kirjojen kansia koristavat epäilyttävän leveästi hymyilevät ihmiset. Yrittävät kai saada luulemaan, että laihduttaminen, ei kun siis tietenkin elämäntaparemontti, on hauskaa ja iloista puuhaa. Ehkä minäkin joudun sovittelemaan kasvoilleni jonkinmoista irvistystä.

Vaan nyt kirja on päätynyt minun pieniin, karvaisiin käsiini. Ja samalla siskon hyllystä matkaan hyppäsi myös Hanna Partasen Olet mitä syöt -kirja, joka nähtävästi liittyy johonkin vanhaan tv-ohjelmaan, jota en ole nähnyt (välttelen mahdollisimman tarkasti kaikenlaisia laihdutusohjelmia... liian masentavaa!) Ja kun yöpöydällä odottaa myös vähän aikaa sitten huuto.netistä nappaamani Raxun rinnalla, niin voidaan olettaa että kirjakevääni tulee olemaan melko täynnä painonhallintaan ja elämäntaparemonttiin liittyvää kirjallisuutta. Niin ja sitten se Fifty Shades of Grey, jonka alkupuolella edelleen jumitan. Siinä ai ainakaan vaadita hymyilemään tuskan kourissa. Vaikka kieroutunutta nautintoa siitäkin löytyy.

Mitä ajattelin tänään

Joskus tulee mieleen ajatus, että olenkohan minä täysin pöhkö. Yleensä tämä tulee mieleen aamulla kello 5:15, kun kännykkä pärähtää soimaan Metallican Whiskey in the Jaria ja vilkuttaa minulle ärsyttävästi tekstiä "The only bad workout is the one you didn't do". Mokoma valehtelija.

Sama ajatus nousi mieleen, kun yritin aamuisen reilun tunnin crosstrainer-lenkin jälkeen kiivetä portaita neljänteen kerrokseen päästäkseni töihin. Auts. Tällä kertaa annoin periksi, ja menin hissillä. Huomenna uusi yritys.

"Kukaan ei ikinä tule ottamaan sinua töihin, kun olet noin hirvittävän lihava"

Otsikon sanat lausui ravintoterapeutti, jolta yritin hakea painonhallinta-apua opiskeluaikoina. Kai sen oli tarkoitus toimia motivaationa painonpudotukseen. Toisin kävi. Tuosta on nyt aikaa ainakin kuusi-seitsemän vuotta, mutta edelleen nuo sanat nousevat esiin aika ajoin. Lyttäävät ammatillisen itsetuntoni täysin maahan. Miksi ihmeessä vaivautuisin kirjoittamaan työhakemuksen, kun ei kukaan minua halua palkata kuitenkaan? Miten voin edes kuvitella, että kelpaisin? Turhaan tuhlaan rekrytoijien aikaa, parempi vaan jättäytyä suosiolla sivuun, kun kuitenkin vaan nolaisin itseni.

Minulla on vakituinen työpaikka, mutta sen tulevaisuus on organisaatiomuutosten myötä hieman epävarma, ja toisaalta en viihdy siinä kovinkaan hyvin. Kaipaisin vähän uusia haasteita ja uusia ihmisiä. Valitettavasti alallani menee tällä hetkellä melko huonosti, ja vapaista työpaikoista käydään kovaa taistelua. Siis niistä harvoista mitä on tarjolla - hyvällä tuurilla niitä on kaksi-kolme vuoden mittaan. Lyhyempiä sijaisuuksia on kyllä välillä tarjolla, mutta olisi hullua vaihtaa vakityöstä lyhyeen sijaisuuteen.

Nyt olisi tarjolla kiinnostava paikka. Koko viime viikon olen siis yrittänyt kerätä rohkeutta kirjoittaa työhakemusta. Ihan vaikka vain harjoituksen vuoksi. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että kannattaa edes yrittää. Jos hyvin käy, voisin päästä haastatteluun, edes näyttäytymään. Hakijoita on todennäköisesti ainakin kuutisenkymmentä, joten ei ole mikään häpeä vaikka ei saisi paikkaa tai ei pääsisi haastatteluun. Haastattelukokemus olisi hyväksi, en nimittäin ole kovin monessa työhaastattelussa ollut.

Myönnän että painoni voi joillekin olla syy olla valitsematta minua, mutta loogisesti ajatellen se ei voi koskea joka ainoaa rekrytoijaa Suomessa. Varsinkin kun otetaan huomioon, että nykyistä työpaikkaa hakiessa painoin 20 kiloa enemmän kuin nykyään. Ja ennen sitä, opiskeluaikana, hain ja sain kolmea eri sijaisuutta. Silloinkin taisin olla ainakin yhtä iso kuin nykyään, jos en isompi. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta voidaan todeta, että en ole saanut jokaista hakemaani työpaikkaa, mutta sen sijaan olen saanut joka ainoan työpaikan johon minua on haastateltu. Eli todistettavasti rekrytoija on nähnyt miten lihava olen... ja silti tarjonnut minulle töitä.

"Kukaan ei ikinä tule ottamaan sinua töihin, kun olet noin hirvittävän lihava", soi päässäni, itsepäisesti, yhä uudestaan. Harmittaa, että annan jonkun satunnaisen ihmisen möläytyksen häiritä minua näin paljon, mutta en vaan tunnu pääsevän asiasta yli. Harmittaa, että tämä nyt rajoittaa elämääni, enkä vaan saa aikaiseksi kirjoittaa työhakemusta paikkaan jonka haluaisin.

Toisaalta mietin myös, missä ammattilaisen vastuu? Saako terveydenhoidon ammattilainen möläytellä mitä vain sillä verukkeella, että puhuu omasta mielestään suoraan ja totuudenmukaisesti? Kävin tämän ravintoterapeutin luona vain kahdesti, ja sinä aikana ehdin kyllä kuulla kaikenlaisia "totuuksia". Ensikäynnillä hän kyseli, mikä elämässäni vaikeuttaa painonhallintaa, ja erehdyin paljastamaan, että (normaalipainoinen) mieheni on todellinen herkkupeppu joka kantaa herkkuja kotiin monta kertaa viikossa. Tästä ravintoterapeutti tekikin oman diagnoosinsa: miehelläni on huono itsetunto ja hän yrittää tahallaan lihottaa minua, niin että en olisi muiden miesten mielestä haluttava, enkä jättäisi häntä. Asia esitettiin ehdottomana totuutena, jota ei voinut kyseenalaistaa. Siinäpä keittiöpsykologin kaikenkattava diagnoosi, jolla sai kätevästi samalla kertaa loukattua niin minua kuin rakasta aviomiestäni, maailman kilteintä ja hyväntahtoisinta ihmistä. Olisi pitänyt tässä vaiheessa ymmärtää kääntyä kannoilla ja hakea tukea jostain muualta, mutta kilttinä tyttönä en osannut sanoa päin naamaa että käytös oli asiatonta.

Ja niinpä yritän edelleen kerätä rohkeutta sen työhakemuksen kirjoittamiseen...

Liikuntaviikko 18

Enpä ole vähään aikaa kirjoitellut näitä liikuntaraportteja. Ja liikuntaloki näytti pitkään vain ristiä sairauspäivän merkkinä. Tällä viikolla olen vihdoinkin päässyt taas liikkumaan kunnolla... ja olen nauttinut siitä! Kunhan tosiaan ensin sain takapuolen raahattua sinne uimahallille tai salille. Kuulemma minun katoamistani oli jo vähän ihmetelty.

Viikonloppu on ollut ihanan sateinen, ja siksi olen uskaltautunut ulkoilmaan tavallista enemmän. Päivällä puuhailtiin takapihalla ja illalla kävin vielä pienellä lenkillä, uusia lenkkareita testaamassa. Ne ovat kirkkaan pinkit! Ja todella mukavat jalassa, vaikka ovatkin vain jotain halpismerkkiä. Kyllä näillä yhden vuoden varmaan kipittää.

Klassinen "en halua näyttää naamaani" -poseeraus. Huomatkaa kengät! Pinkkiä! <3 <3 <3 Niin ja päällä oli vuonna 2007 "liikun ja laihdun, ihan varmasti" -ajatuksella ostettu urheilutakki, joka on aina ollut joko vähän tai sitten täysin liian pieni. Nyt se on sopiva!

Uskaltauduin muuten ottamaan muutaman varovaisen juoksuaskelenkin! Olisipa mahtavaa, jos ensi syksynä olisin niin kevyt että voisin yrittää hölkätä lyhyitä matkoja. En ikinä ole hölkännyt tai juossut, jos ei siis lasketa mukaan jotain lapsuusaikaista juoksentelua. Osaisinkohan juosta? Edes hitaasti? En vielä, mutta jos syksyllä? Vai tuhoanko siinä vaan polveni? Luin viime talvena Jill Angien kirjan Running With Curves: Why You're Not Too Fat To Run, mutta en ole täysin vakuuttunut. Kirjailija taisi olla suurimmillaan vähän päälle satakiloinen, ja minä olen edelleen tukevasti 150+ -luokassa. Mutta... unelmia!

Tulevaisuus edessä, tämä viikko takana:

Heiaheia.com

Maanantai: Crosstrainer 60 min
Tiistai: Vesijumppa 45 min
Keskiviikko: Crosstrainer 60 min, fysioterapialiikkeita 15 min
Torstai: Vesijumppa 35 min, vesijuoksu 30 min
Perjantai: Välipäivä
Lauantai: Vesijumppa 45 min
Sunnuntai: Vesijumppa 45+45 min, jooga 45 min, pihatyöt 60 min, lenkkeily 30 min

Yhteensä 8,5 tuntia liikuntaa
Vuoden 2015 aikana yhteensä  121 tuntia liikuntaa
Viikon mitalit: crosstrainerilla 10 kertaa tänä vuonna, vesijumppaa 50 kertaa tänä vuonna, 20 eri lajia tänä vuonna

Hmm. Olen melko varma että olen unohtanut kirjata tekemiäni fysioterapialiikkeitä, koska tein niitä töissäkin ainakin kolmena päivänä. Toisaalta, ne ovat niin lyhytkestoisia juttuja, että eivät juurikaan vaikuta lopputulokseen.

Jostain syystä minulla on laiska olo, vaikka ei tuo viikko-ohjelma nyt niin kovin laiskan ihmisen ohjelmalta näytä... Yritän nyt ylipuhua itseäni olemaan tyytyväinen itseeni.