Liikuntaviikko 13: 100 tuntia liikuntaa

Hupsista, minähän unohdin ihan koko blogin muutamaksi päiväksi. Ehkä se oli ihan hyväkin asia. Mutta raporttia vuoden 13. viikon liikunnoistA: 100 liikuntatunnin raja meni rikki sunnuntaina. Koko vuoden tavoite on 365 liikuttua tuntia, joten tuohon on vielä hieman matkaa, mutta suunta on oikea.

Myös Voimalantien liikuntahaasteen suhteen olen täysin aikataulussa. Tavoitteeni on harrastaa liikuntaa vähintään seitsemän tuntia viikossa, ja viime viikolla tuntimäärä nousi noin kymmeneen. Se tuntui hieman hämmentävältä, sillä mielestäni olin aika laiskalla tuulella, enkä oikein jaksanut panostaa. Aktiivisia päiviä oli kuusi, ja lepopäivä osui keskiviikolle. Silloin liikahdin vain ihan vähän telkkarin ääressä, kun tein fysioterapeutin määräämiä liikkeitä.

Kävin tosiaan maanantaina näyttämässä fysioterapeutille viime syksynä reväyttämääni polvea, joka edelleen aiheuttaa vähän ongelmia ja ajoittain pientä selkäsärkyä. Fysioterapeutti totesi, että loukkaamani jalka on paljon heikompi kuin toinen jalkani, ehkäpä siksi kun olen varonut sitä, ja siksi käyttänyt sitä vähemmän. Jotenkin odotin saavani läksytystä painostani, mutta eipä sitä sivuttu mitenkään. Nyt minulla onkin sitten määräys tehdä kuukauden ajan muutamaa jumppaliikettä aamuin illoin ainakin viitenä päivänä viikossa. Toivottavasti tästä olisi nyt apua, olisi mahtavaa saada jalka kuntoon.

Tavoite viikolle 14: Liiku vähintään seitsemän tuntia. Tee fysioterapialiikkeet vähintään viitenä päivänä.

Motivaatiomaanantai

Älä jää kotiin odottelemaan, että jotakin tapahtuisi, vaan nosta takapuoli sohvalta ja tee itse jotain asian hyväksi.

Kukaan muu kuin minä itse ei voi muuttaa minun elämääni. Olisihan se ihanaa, jos yhtenä aamuna herätessä huomaisi olevansa normaalipainoinen, hyväkuntoinen, jumalaisen kaunis, hyvässä ja palkitsevassa työssä, viiden ihanan lapsen äiti ja hyvin koulutetun kultaisen noutajan omistaja. Mutta kun asiat eivät vaan mene niin. Asioiden hyväksi pitää itse työskennellä. Ärsyttävää! Tämän hyväksyminen vaati aika monta vuotta sulattelua.

Siis ylös, ulos ja lenkille. Ihan itse.

Ruokapäiväkirja: Torstai

Torstaina yritin vähän tsempata syömisten suhteen, mutta päivä oli kiireinen ja menin taas aika lailla samaa vanhaa kaavaa, ja samoja ruokiakin oli vielä jäljellä. Tällaista se välillä on kun mies syö lämmintä ruokaa vain kerran päivässä ja senkin työpaikan lounaskahvilassa. Yhdelle kokkaaminen on välillä hankalaa. Viikonloppuna pitää tehdä jotain repäisevää, vaikka syödä kaurapuuroa aamupalalla, tai vaihtaa herne-maissi-paprika herne-maissi-porkkanaan!

Sain sentään vähän enemmän energiaa kurkusta alas. Ihan outoa, yleensä ongelmani on ollut päinvastainen, napa vetäisi vaikka kuinka. Mutta nyt ei oikein maistu.

Päivällisellä edellisen päivän jämiä, lisänä vähän parsakaalia, porkkanaa ja kukkakaalia. Yhdelle kokkaamisen kiroja - samaa ruokaa monta päivää putkeen. Pitäisi ehkä opetella soveltamaan. Ja ehkä myös opetella nauttimaan kokkaamisesta. (Ei tule tapahtumaan.)

 Aamiainen (yllätys, yllätys!)

• Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, kurkkua, salaatinlehtiä
• Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
• Kahvi ja maitoa
• 240 kcal 

Välipala 1

• Banaani
• 87 kcal

  Lounas

• Jauhelihakeittoa
• Kauraleipää, päällä reippaasti kurkkua
• 327 kcal

Välipala

• Kauraleipää, päällä raejuustoa ja kurkkua
• 243 kcal

 Päivällinen

• Kananpojan minuuttipihvejä, päällä vähän enemmänkin vuohenjuustoa (ehdin maistaa ennen kuin nappasin kuvan)
• Keitettyjä vihanneksia: parsakaalia, porkkanaa, kukkakaalia
• Salaattia: lehtisalattia, herne-maissi-paprikaa, kurkkua, raejuustoa, öljyä
• 650 kcal

Iltapala

• Pensasmustikkaa
• 75 kcal

Yhteensä:  1623. Eli meni minimiraja (1500 kcal) rikki. Hyvä!

Ruokapäiväkirja: Keskiviikko

Välipäivä! Siis liikunnan suhteen. Olin ajatellut käydä salilla, mutta selkäni oli eri mieltä. Maanantaisen fysioterapiakäynnin jälkeen olen tehnyt ahkerasti määrättyjä harjoituksia, ja valitettavasti saanut selkäni kipeäksi. Hieman harmittavaa, koska juuri tuohon selkäkipuun näiden harjoitusten pitäisi auttaa. Ehkä tämä on osa paranemisprosessia? Mutta joka tapauksessa sain hyvän syyn pitää välipäivän. Ehdin vähän kaupoillekin.

Olethan muuten huomannut kyselyn tuossa sivun oikeassa laidassa?---->

 Ja ne päivän syömiset:

Olen melko varma että salaatti ei ollut radioaktiivista, vaikka se näyttääkin hehkuvan lähes neonvihreänä tuossa lautasella.

 Aamiainen (yllättää varmaan kaikki)

• Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, kurkkua, salaatinlehtiä
• Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
• Kahvi ja maitoa
• 240 kcal 

Välipala 1

• Banaani
• 87 kcal

  Lounas

• Jauhelihakeittoa
• Riisikakku
• 216 kcal (epäilen, että tässä on virhe, vaikuttaa todella vähäiseltä määrältä)
  

Välipala

• Rahkaa, joukossa banaania
• 197 kcal

 Päivällinen

• Kananpojan minuuttipihvejä, päällä vuohenjuustoa
• Salaattia: lehtisalattia, herne-maissi-paprikaa, kurkkua, raejuustoa, öljyä
• 587 kcal
  

Yhteensä: 1327  kcal
Olihan tuo jo vähän parempi kuin edellinen päivä, varsinkin kun en liikkunut juurikaan. Ja olen edelleen melko varma, että keitossa on enemmän energiaa kuin laskuri väittää. Huomiseksi vähän isompi lounas, niin ei tule nälkä... nyt nimittäin tuli vähän. Ja pitäisi saada päivällinen aikaisemmaksi, niin että ehdin syödä iltapalaakin. Nyt on vaan ollut niin pitkiä päiviä, että en ole ennättänyt kotiin ennen kuin kahdeksan maissa.

Tämä on niin hämmentävää. Ei minulla ennen ole ollut ongelmaa saada syötyä tarpeeksi. Pitäisi saada kasaan vähintään 1500 kcal.

Jumissa

Välillä tuntuu siltä, että olen jumissa jonkinlaisessa limbossa, jossa ainoa tehtävä on laihtua mahdollisimman paljon, ja vasta sitten kun olen laihtunut, saan taas alkaa elää.

Tuntuuko kenestäkään muusta ikinä samalta?

Ruokapäiväkirja: Tiistai

Tiistaiaamu alkoi rennosti ja sain nukkua seitsemään asti. Rauhallinen aamupala, ja sitten kesärenkaiden vaihdon kautta töihin. Töissä oli hieman epätavallista ohjelmaa, sillä pääsin tutustumaan Salmisaaren liikuntakeskuksen palveluihin, tosin vain katsomaan enkä (vielä) kokeilemaan. Mutta löysin tuolta uuden tavoitteen: haluan päästä kokeilemaan kiipeilyseinää.

Kiipeilemään! Sitten joskus kevyempänä...

Oli todella vaikuttavan näköistä, kun ihmiset kiipesivät ylös noita värikkäitä muovipallukoita pitkin. Ja pelottavaa! Korkein seinä oli kuulemma 33-metrinen. Minulle kelpaisi vähän matalampikin. En kehdannut alkaa kyselemään painorajoista, kun olin liikkeellä työkavereiden kanssa, mutta toisaalta minun voimani eivät vielä riitä muutenkaan tuollaiseen kiipeilyyn. Tämä siirtyy nyt varmasti oman "sitten kun olen laihempi, haluan kokeilla tätä" -listan kärkeen. (Listani on melko lyhyt, johtuen siitä, että se sisältää vain asioita joita en fyysisesti tässä painossa pysty tekemään - henkisen puolen esteet ovat asia erikseen.)

Mutta se ruokapäiväkirja.

Rakastan pensasmustikoita <3 Ehdin syömään melkein kaikki, ennen kuin muistin napata kuvan.

 Aamiainen

• Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, kurkkua, salaatinlehtiä
• Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
• Kahvi ja maitoa
• Lasillinen vettä
• 240 kcal

  Lounas

• Broilerin fileepihviä
• Salaattia: lehtisalaattia, herne-maissi-paprikaa, kurkkua, raejuustoa, rypsiöljyä
• Vettä
• 254 kcal
  

Välipala

• Banaani
• Lihakukkoa
• Vettä
• 359 kcal

 Päivällinen

• Jauhelihakeittoa
• Pensasmustikoita (jälkiruoka)
• 369 kcal

Yhteensä:  1221 kcal

Joo-oh. Mitähän tuohon nyt sanoisi. Ei hyvältä näytä. Epäilen, että joko olen täysin unohtanut merkata muistiin jotain syömääni, tai sitten jossain kohtaa laskelmia on virhe. Virhe saattaisi olla lounaalla, söin nimittäin eilisen päivällisen jämiä, ja laskin kalorit koko määrälle, ja siitä sitten jaoin sen kahdelle aterialla. Tässä tapauksessa edellisen päivän luvut ovat liian suuria ja tämänpäiväiset liian pieniä. Toinen vaihtoehto on että päivällisen lihakeiton kalorimäärissä on jotain vikaa. En osaa sanoa missä vika lopulta on. Minulla ei ollut nälkä, ei eilen eikä tänään, joten en usko että energiamäärä jäi kovin vajaaksi. Jaksoin ongelmitta vesijumpata 45 minuuttia ja vesijuosta toiset 45 minuuttia.

Jos tästä nyt jotain positiivista pitäisi löytää, niin laskurin mukaan söin yli 800 grammaa vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä.

Ruokapäiväkirja: Maanantai

Maanantai oli melko kiireinen päivä. Aamulla suunnistin salille, sieltä suihkun kautta pikapikaa töihin, ja töistä jo etuajassa kohti keskustaa ja fysioterapiaa. Sieltä kotia kohti, ja koska huomasin olevani kotona etuajassa nappasin uimakassin ja ehdin maanantain vesijumppaan, johon en yleensä pääse töiden takia. Jumpan jälkeen vesijuoksin vielä vähän ja juoruilin puolitutun kanssa, sitten kotiin laittamaan ruokaa... ja lopuksi kuukahdin sänkyyn jo yhdeksän maissa. Oli ehkä hieman väsynyt olo. Nukuin kuin tukki.

Minulta pyydettiin kuvia ruokapäiväkirjan oheen, mutta en ole mikään kauniiseen asetteluun panostava ihminen. Mutta standardiaamupalani on ihan hyvän makuinen. Nautitaan sängyssä, jos suinkin mahdollista, kevätauringosta nauttien.

Aamiainen

• Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, kurkkua, salaatinlehtiä
• Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
• Kahvi ja maitoa
• Lasillinen vettä
• 238 kcal

Välipala 1

• Banaani
• 87 kcal
  

 Lounas

• Lihakukkoa
• Kurkkua, reippaasti pakastevihanneksia
• Vettö
• 704 kcal (Oho! Olipa siinä paljon!)

Välipala 2

• Pensasmustikoita
• 90 kcal

 Päivällinen

• Ohuenohuita broilerin fileepihvejä, öljyssä paistettuna
• Salaattia: lehtisalaattia, kurkkua, herne-maissi-paprikaa, raejuustoa, öljyä
• Vettä
• 740 kcal

Yhteensä:  1859 kcal

Olen ehkä hieman tyytymätön tämän päivän syömisiin. Iltapala jäi nyt välistä, kun väsytti liikaa ja nukahdin etuajassa. Olen yrittänyt pitää sääntönä, että aterioita ei jätetä väliin. Syömiset jakautuivat myös vähän turhan epätasaisesti, lounaalla ja päivällisellä paljon ruokaa, muilla aterioilla vähän. Mietin, kannattaisiko ehkä vähän tasoittaa ruokamääriä aterioiden välillä?

Huomasin myös, että näytän tarvitsevan välipalan myös aamulla, jos olen käynyt salilla. Saliaamuina syön aamupalan noin kello 6, ja lounas on vasta kello 12. Välistä tulee liian pitkä, ja nälkä ehtii kasvaa liian suureksi.

Partik Borg: Lihavuus ei johdu laiskuudesta

Jos joltakulta meni ohitse, niin Patrik Borg kommentoi lihavuutta Kalevassa viime viikolla: Ra­vit­se­mus­asian­tun­ti­ja Patrik Borg: Lihavuus ei johdu laiskuudesta. Mainio artikkeli.

Borg nostaa esiin kaksi asiaa, jotka tuntuvat olevan monelle tuntemattomia: 1) suurin osa ihmisistä joilla on painoon ja syömiseen liittyviä ongelmia on yrittänyt laihtua koko elämänsä ja 2) ihmiset jotka arvostelevat paino-ongelmaisia ankarasti ovat siinä käsityksessä, että he itse ovat normaalipainoisia koska he ovat "hirveän hyviä tyyppejä", vaikka totuus on että he eivät ole ikinä joutuneet tiukkaan paikkaan painonhallinnan suhteen.

Nämä kaksi asiaa kyllä kolahtivat minuun. Ensimmäinen väite pitää omalla kohdallani täysin paikkansa - minähän olen ensimmäisen kerran yrittänyt vähentää syömistä omasta aloitteestani jo viiden vuoden ikäisenä. Siihen ikään mennessä minuun oli jo saatu iskostettua tieto, että olen liian iso, vääränlainen, syön liikaa. Ja sillä tiellä tässä ollaan edelleen.

Ja tuo toinen kohta. Ei tarvitse kuin avata satunnainen nettipalsta, niin heti löytää suoranaista läskivihaa, aggressiiviseen sävyyn kirjoitettuja "miten joku voi päästää itsensä tuohon kuntoon???" -kommentteja, "jätä väliin muutama mäkkäriateriä, läski!" -tyylistä "ravintoneuvontaa" ja "lihavilla ei ole itsekuria, minulla on ja siksi olen hoikka ja parempi ihminen" -vänkäämistä. Joillekin ihmisille heidän oma hoikkuutensa tuntuu olevan todella tärkeä asia, ja välillä tuntuu suorastaan että he rakentavat koko omanarvontuntonsa sen varaan, että he ovat parempia kuin kaikki "läskit". Eikä itsetuntokaan tunnu olevan kovinkaan hyvissä kantimissa, jos sitä pitää yrittää pönkittää haukkumalla anonyymejä netissä. Melko surullista minun mielestäni. Miten näiden ihmisten käy, jos he jostain syystä menettävät tämän ainoan asian, johon ovat itsessään tyytyväisiä?

Oma kategoriansa rasittavia nettianonyymejä ovat sitten nämä, joilla on tarjota yksinkertainen ratkaisu länsimaailman lihavuusongelmaan: "syö vähemmän kuin kulutat". Joo joo, niinhän asia on luonnollisesti tehtävä... mutta eipä heillä ikinä ole ratkaisua siihen, miten homma hoidetaan. Jos asia olisi näin yksinkertainen, niin eihän meillä (tai lihavuudesta meitä pahemmin kärsivillä mailla, kuten vaikkapa USA:lla. Mexikolla ja Qatarilla) olisi mitään ongelmaa. Päätetään vaan yhdessä, että kaikki alkavat syödä vähemmän! Realistista...? Näille "hyviä neuvoja" tarjoaville ei jostain syystä tunnu juolahtavan mieleen, että pitäisi saada selvitettyä miksi ihmiset syövät enemmän kuin kuluttavat, ja miten sen voisi muuttaa. Mutta ei. Ratkaisu on itsekuri, niinhän se meni. Kunhan kaikki vain hankkivat jostain runsaasti itsekuria, maailma pelastuu. Ehkä sitä saisi ostettua kaupasta?

Kannattaa siis lukea Kalevan artikkeli, mutta jättää kommentit lukematta, jos ei välttämättä halua hakata omaa päätä seinään. Satunnainen nettianonyymi kun luonnollisesti kokee tietävänsä asioista enemmän kuin asiantuntijat.

Ruokapäiväkirja: Sunnuntai

Olen laihtunut tämän vuoden puolella aika nopeaan tahtiin. Itse arvioin että syön arkisin 1800 - 2000 kcal ja viikonloppuisin enemmän, ehkä 2000 - 2500 kcal. Ystäväni ei oikein ottanut tätä uskoakseen, joten lupasin laskea kaloreita viikon verran ja vähän katsella millaisia lukuja laskuri näyttää. Liian vähän syöminen kun on pitkällä aikavälillä aika huono juttu.

Suureksi surukseni huomasin, että vanha ja karu mutta ah, niin ihana Kalorilaskuri on nykyään joku ihmeen Sulamo, mutta ehkäpä tuo on ihan toimiva sivusto. Ainakin se on nätimmän näköinen kuin vanha versio. Harmittavaa kyllä, vanhoja painokäyriä ei tuolta enää löydy.

Tässä sunnuntain ruokapäiväkirja.

Aamiainen

• Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, reippaasti kurkkua
• Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
• Kahvi ja maitoa
• 238 kcal

Välipala 1

• Pensasmustikkaa
•  150 kcal

Lounas

• Jauhelihakeittoa
• Juustoa (keiton joukkoon - oli nälkä!)
• 328 kcal

Välipala 2

•  Hunajamelonia
• 110 kcal

 Päivällinen

• Lihakukkoa
• Paljon kurkkua
• Iso lasillinen rasvatonta maitoa
•  659 kcal

Iltapala

• Voileipää: kaksi riisikakkua, kaksi viipaletta juustoa, reippaasti salaattia ja kurkkua
• Maitorahkaa, jonka joukossa mustaherukkaa
• 227 kcal

Yhteensä:  1713 kcal

Tämä ei ehkä ollut ihan tyypillinen päivä. Useimmiten en syö aamupäivällä välipalaa, mutta tänään kävin kahdessa peräkkäisessä vesijumpassa, ja kun tulin kotiin, olin nälkäinen kuin leijona. Voi olla että aamupala jäi vähän turhan pieneksi. Söin eilisen marjarahkan jämät, ja sitä oli aika vähän. Ensi viikolla pitää muistaa syödä vähän enemmän ennen tuplajumppia. Emme myöskään jaksaneet kokata mitään erikoista, vaikka usein teemme sunnuntaisin jotain vähän parempaa ruokaa. Pitäisikin käydä huomenna kaupassa täydentämässä tuorevarastoja, kun viikonloppuna mies kävi yksin kaupassa ja vihannes- sekä hedelmäpuoli on siis jäänyt vähän vajaaksi. Ai niin, pitäisi myös käydä ostamassa D-vitamiinia. Sen vähyydestä laskurikin valitti.

Liikuntaviikko 12: Kevät on alkanut

Tämä taisi nyt olla se kevätviikko, jolloin joudun lopullisesti luopumaan ulkoliikunnasta, mukaanlukien kävelylenkit. Siitepölytiedotteen mukaan ilmassa ei vielä olisi koivun siitepölyä, mutta voi, kyllä sitä on. Keuhkot huutavat heti hoosiannaa. Nyt pitää laittaa lisää nappia nassuun ja yrittää tsempata, että en jää sohvalle surkuttelemaan kurjaa kohtaloani... se kun olisi todella houkuttelevaa, mutta ei kovinkaan hyödyllistä.

Mutta eihän se tämän viikon suoritus niin kamalan huonolta näytä. Tunteja tuli tasan seitsemän, ja olen käynyt niin uimahallissa kuin kuntosalillakin, ja keppijumppaillut vähän kotona. Tuntuu muuten kivalta hartioissa.

Päätin myös lähteä mukaan Voimalantien kymmenen viikon liikuntahaasteeseen. Oma tavoitteeni on pystyä jatkamaan liikuntaa myös tämän itselleni hankalan kevätkauden yli, eli saada kasaan seitsemän tuntia liikuntaa viikossa, keskimäärin siis tunnin päivässä. Usein talven aikana hyvin liikkeellelähtenyt liikuntaharrastus tyssää kevääseen ja siitepölyihin, mutta yritetään tänä vuonna pitää kiinni opituista hyvistä tavoista.

Kipaiskaa Voimalantielle ilmoittautumaan mukaan!

Yleensä pahimmat allergiani helpottavat pikkuhiljaa juhannuksen jälkeen, mutta sinne on vielä pitkä aika, joten olen yrittänyt miettiä itselleni liikuntastrategiaa, näin aluksi lähinnä siitepölykaudelle.

Kevätliikunnan kulmakivet:

• Vesijumpat: näitä on tarjolla vain toukokuun puoliväliin saakka, mutta siihen asti aion hyödyntää näitä ahkerasti. Keuhkoni tuntuvat nauttivan uimahallin kosteasta ilmasta. Vesijumpilla pitäisi saada viikossa kasaan noin kolme tai parhaassa tapauksessa neljä tuntia viikossa.
• Vesijuoksu: ei kovin repäisevä laji, mutta pelastukseni siinä vaiheessa kun jumpat lopettavat. Voi myös harrastaa aamukuudesta iltakahdeksaan, joten sopivan ajankohdan löytämisen ei pitäisi olla liian vaikeaa. Tylsyyden torjuntaan otetaan mukaan vedenkestävä mp3-soitin ja hyvää musiikkia, vesijuoksusandaalit, hanskat ja hyvä seura.
• Kotijumppa: aikaisemmin kokeilemassani kehonhuollossa on valitettavasti pakko pitää ikkunaa auki (koska pieni, kuuma huone ja olematon ilmanvaihto), joten se ei ole kevätkaudella vaihtoehto. Avuksi siis kotijumpat, ainakin niin kauan kuin keuhkot kestävät. Kokeilen ainakin Chris Powellin jumppia: osa 1, osa 2 ja osa 3. Fitnessblenderiä on myös kehuttu, joten ehkäpä joku heidän low impact-jumppansa olisi hyvä.
• Kotijooga: hengitysharjoitukset voivat olla hankalia jos nenä on ihan tukossa, mutta ehkäpä voisi kokeilla vaikkapa Curvy Yogan flunssaisille tarkoitettua tuntia? 
• Ja jos olo on ihan karmaiseva, silloin levätään ja halataan sarvikuonoa.

Olisikohan tässä hyvä suunnitelma kevätkauden selättämiseen?

Lihavuusklinikka, osa 2

Kävin sitten siellä lihavuusklinikalla, josta aikaisemmin kerroin. Jännitin tuota jostain syystä ihan kamalasti, joten suuri kiitos kaikille rakkaille ystäville, jotka jaksoivat rauhoitella minua ja kuunnella jännittämistäni. Mutta ei se sitten lopulta ollut kamalaa ollenkaan.

Itsensä voi tietysti punnita myös hedelmävaa'alla. jos tuntee olevansa tosi herkku. Miksi nämä laihisteemaiset kuvat ovat aina niin täynnä kliseitä?
Kuva: Jeanette Goodrich

Ensin pääsin juttelemaan hoitajan kanssa, joka mittasi vyötärönympäryksen ja punnitsi minut (armeliaasti vaaka oli mallia, jossa punnittava ei itse näe painoaan). Juttelimme vähän kyselyvastauksistani ja sain tuomion "Ei syömishäiriötä", mikä oli tietysti mukavaa kuultavaa. Sitten pääsin lääkärille, ja siellä jatkettiin samasta aiheesta juttelua, käytiin läpi laihdutushistoriaa ja jo tekemiäni muutoksia ja kyseltiin millaista apua haluaisin, sekä tehtiin jotain pientä tutkimusta.

Lääkärikin oli ihana ja ymmärtäväinen ja tuntui ihan oikeasti kuuntelevan minua ja mitä haluan. Lihavuusleikkauksesta puhuttiin lyhyesti, ja nähtävästi hänenkin korviinsa oli kantautunut että moni kokee että sitä tuputetaan, koska hän heti alkuun lupasi, että sitä ei tuputeta. Rivien välistä tuli jotenkin tunne, että hän olisi halunnut suositella sitä minulle, mutta kun sanoin että ehdottomasti ei, niin asiaan ei enää palattu. Sain myös käskyn alkaa syödä enemmän D-vitamiinia ja pudottaa 20-30 kiloa ennen kuin alan yrittää raskautta - pieni pettymys että pitäisi vielä noin paljon pudottaa, mutta toivottavasti se onnistuisi vielä tämän vuoden aikana.

Lopputulos on kuitenkin se, että pääsen ensi syksynä paikallisen sairaalan laihdutusryhmään. Vielä en tiedä oikein mitä kaikkea siellä tehdään, mutta odotan mielenkiinnolla. Pääsen myös juttelemaan ravintoterapeutille, koska minulla on vähän erilaisia ruokarajoituksia ja ne pitää ottaa huomioon. Ihanaa saada ammattiapua ihmisiltä jotka oikeasti tietävät mitä tekevät! Aina ei terveydenhoitoalan ammattilaisten taito ole oikein kohdillaan. Esimerkiksi työterkkani uskoo vakaasti, että yhdistelmä nalkutusta, saarnaamista ja 1000 kcal-dieettiä saa jokaisen motivoitua painonpudotukseen. Tästä ei varmaan ole vaaraa tuossa ryhmässä, tai toivon ainakin.

Klinikalla käyminen sai muuten minut tuntemaan itseni pienenpieneksi hippiäiseksi. Siellä oli nähtävästi varauduttu myös paljon minua suurempiin potilaisiin. Kaikki tuolit olivat todella leveitä, varmaan kaksi kertaa niin leveitä kuin tavallisen potilastuolit, ja tutkimuspöytä oli ainakin metrin leveä. Kun on tottunut että juuri ja juuri mahtuu käsinojalliseen tuoliin (jos mahtuu), niin on todella outoa istahtaa alas, ja huomata että tuolissa on tyhjää tilaa vaikka kuinka. Vaakakin pystyi punnitsemaan 300 kiloon saakka, joten ei tarvinnut ollenkaan pelätä että se näyttäisi erroria. Myös puuterointireissu oli hurja, vessanpytty oli nimittäin todella jykevä ja metallinen, ja istuinrengaskin varmaan metrin leveä. Oli siinä alkuun vähän ihmettelemistä, mutta tuli tästä sellainen tunne, että tuolla todella tiedetään mitä tehdään, ja että siellä on panostettu siihen, että potilailla on hyvä olla. Kun ei tarvitse hävetä että ei mahdu, on liian iso, ei ole standardin mukainen... Tuli turvallinen olo, sellainen että on todellisten ammattilaisten käsissä.

Nyt pitäisi sitten odotella syyskuuhun. Tässä onkin hyvin melkein puoli vuotta aikaa istua sohvalla herkuttelemassa.

Ilmanlaatu: Erittäin huono

Jouduinpa sitten taipumaan, ja hankkimaan hengityssuojaimen. Katupöly- ja siitepölytilanne on nimittäin täällä eteläisessä Suomessa aivan järkyttävän huono. Ilmanlaatu.fi on jo hyvän aikaa ilmoittanut, että meillä on erittäin huono ilmanlaatu. Ei yllätä. Ulos mennessä tulee melkein seinä vastaan, ja viiden minuutin kuluttua tuntuu ihan siltä kuin suu olisi täynnä hiekkaa.

Etsiskelin sellaisia pieniä, nenän sisälle tulevia suutinmaisia juttuja, mutta niitä ei löytynyt paikallisesta apteekista. Jouduin siis ostamaan tuollaisen yllä olevan härpäkkeen. Näyttää näin kuvassa lähinnä siteeltä, mutta kasvoille tuo viritellään. Mies kommentoi, että sekä näytän että kuulostan Darth Vaderilta kun tuo on kasvoillani. Hengittäminen on kieltämättä hieman normaalia raskaampaa tuon kanssa, mutta pystynpä sentään hengittämään. Darth Viktoriaksi tuo minua haukkuu.

Ulkoliikunta on tietenkin täysin poissa laskuista tällä hetkellä. Harmittaa! Ja pelkään että jämähdän sohvalle ja plösähdän kokonaan. Olen kyllä viihtynyt nyt uimahallissa, yleensä sallitun puolitoista tuntia putkeen, mutta ei oikein saa liikuttua kunnolla, kun keuhkot tuntuvat noin herneen kokoisilta.

Vinku ja vali vali, olisipa kevät jo ohitse!

XXXXL-koosta XXXL-kokoon... muuttuuko mikään?

Oletteko huomanneet, että pää ja vartalo eivät aina mene samaan tahtiin? Ja välillä tuntuu, että vartalon ulkonäkö ja vaa'an lukema eivät todellakaan vastaa toisiaan. Ja välillä ihan kaikki ärsyttää.

Olen tällä hetkellä tasan 34 kiloa pienempi, kuin olen suurimmillani ollut. Silti peilistä katselee edelleen saman vanha naama, sama iso maha, samat paksut reidet, samat löllökäsivarret, siis sama vanha minä. Sinänsä siinä ei kai ole mitään ihmeteltävää, kun paino on edelleen yli 150 kilon. Isoja tässä ollaan edelleen. Mutta jotenkin luulisi, että tuo näkyisi edes jotenkin vartalossa. Siis muutenkin kuin siinä, että tunnen itseni entistä löllömmäksi.

Tiedän noin älyllisellä tasolla, että olen pienentynyt. Vaakalukeman voisi vielä laittaa rikkinäisen vaa'an piikkiin, mutta en usko että vaatteeni olisivat salaperäisesti venähtäneet kaapissa. Vanha välikausitakkini tuntui jo sen verran teltalta, että oli pakko vaihtaa pienempään, ennen kuin joku keksii kieltää telttailun kaupunkiolosuhteissa. Housuja olen vaihtanut pienempää jo kahdesti, ja joudun kai taas housukaupoille. Ne lempparikesähousut joissa suunnittelin viilettäväni ensi kesänä, alkavat jo tuntua hieman isoilta vyötäröltä. Lempipaita on joutunut surulliseksi mytyksi kaapin perälle. Parempaa vaatetta olen kantanut pienennettäväksi, mutta ei kaikkia vaatteita voi. Kengissäkin tuntuu olevan enemmän tilaa, pitää siis kiristää nauhoja tai vetää jalkaan paksummat sukat.

Mutta kun se peili. Ei mitään eroa. Jos jotain, niin tunnen itseni melkein entistä suuremmaksi, turvonneeksi ja lihoneeksi. Missä vika?

Kuulemma ihmisen pitäisi olla iloinen kun on laihtunut. Minua harmittaa, kun kivat vaatteet eivät enää sovi päälle. Aamuisin pitää miettiä, ovatko housut vielä sen verran sopivat, että ne kehtaa pukea kokoukseen, ja onko paidan kaula-aukko muuttunut jo liian avoimeksi. Uusia rintaliivejäkin pitäisi ostaa (ympärys on kutistunut, rinnat eivät... mistä ihmeestä kaivan koon 95H tai 95I liivit?) ja uimapukuja (jos löydän tarpeeksi ison ja pitkäselkäisen, on kaula-aukko navassa tai rintojen tuki olematon). Oikeastaan en haluaisi shoppailla ollenkaan, sillä kohta vaivalla etsityt ja valitut vaatteet ovat pian isoja.

Kyllä, haluan laihtua. Olen tyytyväinen että olen laihtunut, ja aion jatkaa samalla linjalla. Mutta nyt jotenkin kyllästyttää todella paljon. Liikunta ei kyllästytä, eikä terveellisempi ruokavalio. Mutta tuo vartalon muuttuminen, jota en itse näe, mutta joka silti aiheuttaa ylimääräistä vaivaa. Se on todella ärsyttävää.

Onko muillakin välillä tällaisia kausia, että kaikki tuntuu ikävältä?

Motivaatiomaanantai: Tartu tupakkaan

Tekeekö mieli herkutella? Onko vyötärölle kertynyt ylimääräisiä makkaroita? Ei hätää! Heitä vesilintua herkuilla, tartu tupakkaan... ja olet pian hoikka ja hyväkuntoinen!

Kuva: Clotho98

 ...ainakin jos uskomme näitä mainoksia vuosilta 1930 ja 1931.

Kuva: Clotho98

 

Ehkä jätän väliin, kaikesta huolimatta.

Kysy mitä tahansa!

Tumblrissa on "Ask me anything" -toiminto, johon olen aika ihastunut (vaikka muuten olenkin tuolle sivulle yli-ikäinen). Tätä olen kaivannut Bloggeriin, mutta enpä ole löytänyt. Siksipä tämä postaus. Voit kysyä tässä minulta ihan mitä tahansa, ja yritän vastata parhaani mukaan, joko kokonaisella postauksella joka käsittelee aihetta, tai sitten lyhyemmin. Kysymyksen voi jättää anonyymina, jos siltä tuntuu. Voit myös kertoa, millaisia juttuja haluaisit tässä blogissa nähdä.

Ihanaa matkaa kohti kesää!
t. Viktoria

Liikuntaviikko 11: Vihdoinkin saliohjelma

Vuoden yhdestoista viikko on ohitse, ja tulihan sitä taas jonkin verran liikuttua; HeiaHeia kertoo että yhteensä kymmenen tuntia, ja koko vuoden 2015 aikana yhteensä 82 tuntia. Se tekee keskimäärin noin tunnin päivässä. Olen tähän ihan tyytyväinen.

Viikon tehtävänä oli kokeilla jotain uutta, ja sen tein tapaamalla kuntosalin PT:n, joka teki minulle aloittelijan ohjelman. Jännitin tuota tapaamista ihan kauheasti, eikä asiaa ollenkaan helpottanut se, että tapaaminen siirtyi pari kertaa. Mutta ei se lopulta ollutkaan niin kamalaa. Kävimme aluksi läpi tavoitteitani ja sain vähän ruokavinkkejä (joista suurinta osaa noudatin jo ennestään, jes!). Sitten lähdimme kokeilemaan eri laitteita ja miettimään ohjelmaani. Halusin ohjelman, jossa käytetään melko paljon laitteita, eikä vapaita painoja, koska se tuntui näin aloittelijalta jotenkin turvallisemmalta. Myöhemmin tätä sitten muokataan.

Uskalsin myös ensimmäisen kerran sanoa ääneen tavoitteeni; kahden ja puolen vuoden päästä täytän pyöreitä vuosia. Unelmani tavoitteeni olisi painaa silloin alle 100 kg ja pystyä juoksemaan. Siinäpä tavoiteltavaa... PT piti tätä mahdollisena tavoitteena, joten näillä mennään nyt.

Ensi viikolle en laitakaan mitään tavoitetta, vaan yritän liikkua niin kuin hyvältä tuntuu. Uuden saliohjelman opettelussa on jo omat haasteensa. Lisäksi loppuviikosta pitää käydä siellä lihavuusklinikalla, ja sehän tietenkin jännittää. Toivottavasti koko viikosta ei nyt tulisi ihan katastrofia...

Vesijuoksukengillä luoksesi liihotan

Joulun jälkeen uimahalleihin alkoi ilmestyä uudenlaisia vesijuoksijoita. He jättivät juoksuvyön naulakkoon, ja sitoivat jalkoihinsa punaiset tai siniset levyntapaiset, jotka oikeastaan muistuttivat vähän lumikenkiä. Ja sitten he lähtivät vesijuoksemaan, hieman epävakaisen oloisesti. Mutta hauskaa näytti olevan. Ja koska minä jatkuvasti etsin tapoja tehdä vesijuoksusta jotenkin hauskempaa ja vaihtelevampaa, päätin tietysti liittyä joukkoon.

Kalkinvalkoiset koivet ja siniset vesijuoksukengät, siinä resepti isänmaalliseen vesijuoksukokemukseen.

Tällaiset ne nyt ovat. Vesijuoksukenkinä tai -sandaaleina noita myydään, mutta lumikengiltä ne minusta näyttävät. Beco Aqua Twin II -nimellä niitä löytää nettikaupoista. Näitä läpsyköitä on kahdessa eri koossa. Punaiset (S) vastaavat noin kokoa 36-41 ja siniset (L) sopivat koon 42-46 kavioon. Sinisissä on myös huomattavasti enemmän nostetta kuin punaisissa, ja niillä polkeminen on raskaampaa. Minulle nämä esiteltiin alkujaan naisten ja miesten malleina (miten helppoa, punaista tytöille ja sinistä pojille!). Ei se kuitenkaan ihan niin mene. Oma takajalkani on kokoa 41-42, joten arvoin aika kauan näiden kahden vaihtoehdon välillä. Lopulta homman ratkaisi se, että uimahallissa oli ainoastaan sinisiä jäljellä. Ja muutaman kokeilukerran perusteella uskon sinisten olleen minulle sopiva ratkaisu.

Suuntasin siis uimahallille uusi ostokseni mukana. Sandaalien köyttäminen tarpeeksi tiukasti jalkoihin oli hieman haastavaa, ja sain huomata että homma on ehdottomasti hoidettava kuivalla maalla. Lopulta sain kuitenkin kaikki remmit tarpeeksi tiukalle.

Ei muuta kuin veteen ja tassua toisen eteen... tai niin kuvittelin. Homma ei ollutkaan niin helppoa kuin miltä näytti. Olen kokenut vesijuoksija, mutta nyt sainkin opetella tasapainottelun ihan uudelleen! Vesijuoksuvyö on melko korkealla, ylempanä kuin vartalon keskipiste, mutta nämä läpykät ovat jalkojen alla. Eli koko vartalo kelluu niiden varassa. Kun vesijuostessa pystyasennossa pysyminen on helppoa, niin vesijuoksukengät jalassa joutuukin jännittämään vatsa- ja selkälihaksia ihan eri lailla, että saa tasapainon pysymään. Jos hetkenkin lepsuilee, saattaa kenkä lähteä liukumaan eteenpäin, ja hups! Olet selälläsi! Tai pahimmassa tapauksessa pää alaspäin...

Hetken kuluttua vesijuoksu alkoi kuitenkin sujua. Menin varmuuden vuoksi pitkin altaanreunuksia, kunnes löysin uskon siihen, että en lennähtäisi selälleni. Ihan yhtä nopeasti kuin vesijuoksuvyön kanssa en näillä tossuilla päässyt, ainakaan näin ensimmäisillä kerroilla, mutta kyllä niillä hyvän treenin saa. Ensimmäisellä kerralla juoksin puoli tuntia vesijuoksukengillä, minkä jälkeen vaihdoin vyöhön, niin että uimakaveri pääsi kokeilemaan. Toisella kerralla olinkin yksin liikkeellä, ja sain vesijuosta koko tunnin kengät jalassa. Loppua kohden reisissä alkoi tuntua lämmintä kihelmöintiä, ja vaikka venyttelin kunnolla, kävely tuntui illalla hieman ikävältä reisilihaksissa.

Tässä hieman näytettä siitä, millaisia juttuja näillä voi tehdä:


Uintikaverini ei muuten pitänyt vesijuoksukengistä lainkaan. Hän ei nimittäin pysynyt pystyasennossa ollenkaan! Lopputuloksena valtava nauruhepuli ja se että sain varovasti kuljettaa hänet altaan reunalle, missä saimme kengät pois jalasta. Pelkäsin jo että joudumme huutamaan paikalle hengenpelastajan.

Suosittelisin, että ensimmäisellä kerralla kun näitä lähtee kokeilemaan, mukana olisi kaveri. Minun uintikaverini oli aivan mahtava; auttoi kiristämään jalkaremmit tarpeeksi tiukalle kun ne löystyivät, oli tukena kun otin ensimmäiset, haparoivat askeleet, tasapainoa etsien, vesijuoksi vierelläni ensimmäiset 15 minuuttia siltä varalta että tarvitsisin apua ja niin edelleen. Kannattaa myös aluksi totutella kenkiin vähän matalammassa vedessä, ja etsiä tasapainoa. Kunhan sen löytää, näillä kengillä saa ihanan treenin, joka saa reisilihakset lämpenemään kivasti.

Tyhmiä kysymyksiä laihtumisesta

Ja taas ollaan sellaisessa tilanteessa, että vaaka jumittaa paikallaan, mutta housut alkavat pudota jalasta. Miksi vaaka ja mitat eivät käy tasatahtiin? Miten tilavuus voi ensin kutistua, massan pysyessä samana, ja sitten massakin yhtäkkiä vähenee, mutta tilavuus ei muutu. Eihän tuo ole mahdollista. Miten tämä homma oikein toimii? Minne laihdutettu osa minua menee? Katoaako se lämpönä ilmaan? Pissinkö kaiken ulos? En tajua.

Oma paino ja punnituksi tuleminen

Hei, olen Viktoria ja kärsin vaakakammosta. Onko paikalla muita samanlaisia?

Voin ihan suoraan myöntää, että oma painoni on aina ollut minulle herkkä paikka. Tilanteet, joissa joudun astumaan vaa'alle, ovat aina olleet melko kamalia. Kouluikäisenä en saanut nukuttua, kun tiesin että oli aika käydä kouluterveydenhoitajalla mitattavana ja punnittavana. Aikuisiällä olen vältellyt lääkärissä käyntiä, jos suinkin mahdollista, jos on ollut oletettavissa että joudun astumaan vaa'alle. Aikoinaan Painonvartijoissa käydessäni en pystynyt syömään enkä oikein juomaankaan mitään koko päivänä, kun tiesin että illalla oli punnituksen aika.

Harry Potter -kirjoissa esiintyy mörkölaji, joka muuttuu ihmisen suurimmaksi peloksi. Tässä minun mörköni.
Kuva: Paola Kizette Cimenti

Kyllä, tiedän että minulla on ongelma. Mutta siihen on omat syynsä. Kautta vuosien olen tottunut siihen, että joka kerta kun asetun vaa'alle, tiedossa on negatiivista palautetta. Ihan vähintään kommenttia, että olisi syytä laihduttaa, mutta pahimmillaan suoranaisia haukkuja. Silmien pyörittelyä, epäuskoista muminaa, syvää huokailua. Tehokkaamman vaa'an kaivamista kaapista, jos vakiovaaka on ollut rimpulaversio. Miksi niitä tehokkaampia vaakoja ei voi käyttää heti? Kyllä niillä kevyemmänkin ihmisen punnitsee. (Tästä muuten huomaa, että suomalaiset ovat lihoneet. Ennen useimmilla lääkäreillä oli vaaka joka punnitsi 120 tai 130 kiloa, mutta nykyään näkee yhä useammalla järeämmän luokan vaakoja.)

Lopulta aloin jännittää asiaa niin paljon, että en mennyt lääkärille tai terveydenhoitajalle silloinkaan, kun syytä olisi ollut. Ei hyvä juttu.

Nykyään olen todennäköisesti saanut hankalan potilaan leiman, koska olen ottanut sen asenteen, että en käy vaa'alla ns. tilastollisista syistä. Jokainen näkee päältä päin että minä olen lihava, ei sitä tarvitse vaa'alla todentaa. Voin kyllä kertoa painoni, mutta en halua tulla punnituksi. Tämä on ollut joillekin kova paikka, ja siitä on seurannut aika uskomatonta vääntöä muutaman kerran. Mutta ei ihmistä voi pakottaa. Tietenkin käyn silloin, jos sille on joku oikea syy. "Tarvitsemme tilastotietoa siitä miten paljon Viktoria painaa" ei ole tällainen syy.

Miten sinä koet asian? Onko oma painosi neutraali vai latautunut asia? Hyppäätkö enempää ajattelematta vaa'alle, jos sitä pyydetään? Pystytkö luontevasti kertomaan painosi, jos sitä kysytään? Tietääkö esimerkiksi puolisosi kuinka paljon painat?

Liikuntaviikko 10

Tällä viikolla liikunta on tuntunut jotenkin erityisen hauskalta ja hyvältä. En tiedä onko syynä kunnon kohentuminen vai se, että kun painoa on vähemmän, liikunta käy helpommaksi. Toivottavasti kyse on kummastakin asiasta. Viikon ainoa ongelma oli pohjekramppi, joka jostain syystä iski kahdessakin vesijumpassa. Olin mielestäni juonut tarpeeksi, joten en tiedä missä vika. Ehkä magnesiumista on puutetta?

Onnistuin myös kokeilemaan jotain uutta, nimittäin sauvakävelyä, ja saamaan treenilokiin vähän väriä (tosin sauvakävelyn pallura meni piiloon, voi ei!). Kaksi Heiaheia-mitaliakin pärähti, kymmenen kerran mitalit kävelystä ja uppotrampoliinijumpasta.

Heiaheian treeniloki sai hieman väriä viikolla 10/2015

Tälle viikolle asetin itselleni kaksi tavoitetta: 
1. Käy salilla ainakin kaksi kertaa (kun et kerran viime viikolla käynyt)
2. Harrasta mahdollisimman montaa erilaista vesiliikunnan muotoa

Kävin tosiaan kaksi kertaa salilla, mutta pitäydyin edelleen kuntopyörän ja crosstrainerin parissa. Ensi viikolla pääsen toivon mukaan kokeilemaan jotain muutakin. Vesiliiikuntapuolella valikoimaan kuului vesijuoksua vyön kanssa, vesijuoksua vesijuoksukengillä (on muuten ihan erilaista!), vesijumppaa matalassa vedessä, vesijumppaa syvässä vedessä ja vesijumppaa trampoliinilla. Muutaman uintivedonkin otin, mutta niitä oli sen verran vähän, että niitä en oikein voi laskea. Uintitekniikkani on sen verran surkeaa, että ei sitä oikein kuntoiluksi voi sanoa. Harmittavasti yhdessäkään käyttämässäni uimahallissa ei ole tarjolla vesizumbaa, aqua combatia tai vesinyrkkeilyä, joka näyttää hurjan hauskalta.

Syömisen hallintakin oli tällä viikolla jotenkin yllättävän helppoa. Selvisin jopa pienimuotoisista sukujuhlista syömättä mitään sokerista. Luulen, että juhlan järjestäjät ovat itsekin tekemässä elämäntaparemonttia, sillä pöydässä oli paljon erilaista suolaista hyvää mutta terveellistä, ja makealta puolelta pelkästään syntymäpäiväkakku, jonka jätin väliin tällä kertaa. Sain silti syödä tarpeeksi kaikkea muuta hyvää.

Nyt toivotaan, että ensi viikko menisi yhtä sujuvasti. Ja ensi viikolle vain yksi liikuntatavoite:
1. Kokeile uusia asioita!

Löysä nahka vai (liian) muhkeat muodot?

Olen tässä päivänä muutamana miettinyt, kumpi on pienempi paha: suuri ylipaino vai laihdutuksen jättämä löysä nahka.  Iltapäivälehdistö revitteli vastikään brittiläisen Kristina Milesin tarinalla. Vain 23-vuotias Miles laihdutti 57 kiloa, ja hänellä on nyt niin paljon löydää nahkaa, että hän häpeilee itseään, eikä esimerkiksi halua miehensä näkevän häntä alasti (sen sijaan muiden katseet eivät tunnu vaivaavan, koska Miles esittelee löysiä nahkojaan vähissä vaatteissa lehtien sivuilla). Julkisen puolen leikkaukseen Miles ei pääse, ja yksityiseen ei ole varaa. Paha ongelma, siis.

Rehellisesti sanottuna olen itsekin huolissani siitä, että muutun sharpeita muistuttavaksi ruttukasaksi jos saan painoa alas niin paljon kuin haluaisin, tai vielä pahempaa, jos edes saan puolet pois siitä mitä haluaisin. Ihotyyppini ei ole erityisen joustava. Saan helposti pahoja venymäarpia (ns. raskausarpia), ja arvet ja erilaiset nirhaumat jättävät melko pitkäaikaiset jäljet ihooni. Jopa kesäiset hyttysenpistot näkyvät vielä seuraavanakin kesänä jaloissa ja säärissä. Lisäksi maha ja rinnat alkavat jo nyt tuntua vähän tyhjiltä pusseilta, vaikka laihdutusmatkani on vasta ihan alussa, ja haluaisin pudottaa painoa vielä kymmeniä kiloja. Ikääkin minulla alkaa jo olla.

Pitää vaan yrittää minimoida löysän nahkan määrä. Ongelman leikkaushoito tuntuu sen verran hurjalta, että pitänee yrittää ensin kaikkia mahdollisia, ennakkoehkäiseviä kotikonsteja. Googlailin vähän, ja löysin jos jonkinlaista erilaista vinkkiä löysien nahkojen hoitoon, esimerkiksi tämän Healthy and Natural Worldin artikkelin, jonka vinkeistä osa vaikuttaa ihan uskottavilta, ja osa taas... noh, mielipiteitä on monia.

Tässäpä löytämiäni vinkkejä:

1. Älä laihduta liian nopeasti. (Mutta kun haluan! Plääh.)
2. Juo enemmän vettä! (Se on työn alla.)
3. Muista painoharjoittelu. (Kuntosalikortti ostettu, jatkoa odotellen...)
4. Rasvaa, rasvaa. (Mutta kun se on tylsää! Mutta joo joo. Kaivan voidepurkin esiin heti saunan jälkeen.
5. Vatsalihasliikkeitä. (Jep, niitä on tehty. Miksi tuo maha on silti ihan löllö?)
6. Hieronta auttaa. (Mahtaako tosiaan auttaa?)
7. Vähemmän aurinkoa. (Suomessa ongelma taitaa olla enemmänkin auringon puute, ja siitä johtuvat vitamiininpuutokset... Mutta tämä kalkkilaivan kapteeni kiittää vinkistä.)
8. Suolakuorinta kiinteyttää ihoa. (Noh, voi sitä ainakin kokeilla, kuorinta on muutenkin ihan mukavaa. Saunan jälkeen on varmaan hyvä aika.)
9. Tiukan nahkan visualisointi. (Joo, varmasti :D Visualisoin nyt alkuun, että donitsit ovat terveysruokaa... mahtaako toimia?)
10. Aika auttaa. (Mutta kun kaikki mulle heti nyt!)

 Mutta olenko siis mielummin lihava ja tiukkanahkainen, vai pienempi ja löysänahkainen? Ihan esteettiseltä kannalta pitäisin ensimmäistä vaihtoehtoa ehkä parempana. Mutta terveyden ja jaksamisen kannalta toinen vaihtoehto on mielestäni parempi. Mitäpä löysästä nahkasta, jonka saa vaatteiden alle piiloon, jos olen terveempi kuin isompana ja tiukkanahkaisena?

Lihavuusklinikalle, mars!

Nyt jännittää! Mikä ei varmaan yllätä ketään, olenhan pahanlaatuinen erilaisten asioiden jännittäjä. Tällä kertaa jännitän sitä, että olen saanut ajan lihavuusklinikalle. Jouduin vähän miettimään haluanko kirjoittaa tätä asiaa blogiin, mutta päädyin sitten siihen, että mitäpä asiaa salailemaan.

Kävin siis lääkärillä painoasioissa muutama viikko sitten, kävimme läpi laihdutushistoriaani ja muuta, ja lääkäri ehdotti että hän kirjoittaisi minulle lähetteen tuonne klinikalle. En oikein tiedä mitä siellä on tarkoitus tehdä. Sen tiedän, että lihavuusleikkausta en halua, ja tämän kerroin jo lääkärillekin. Mitähän muuta heillä on tarjota? Laihdutusryhmiä, ehkä? Ravintoterapeutin palveluita?

Nämä pelottavat kai eniten... Kärsin pahanlaatuisesta punnituspelosta. Voin punnita itseni, mutta ajatus lääkäristä tai hoitajasta punnitsemassa minua saa minut aina hermostumaan. Liian monta vuotta negatiivista palautetta takana...
Kuva: mojzagrebinfo/pixabay

Nyt pitäisi täyttää selvitys siitä miten ja mitä syö, ja olen vähän hämilläni sen suhteen. Minähän olen viimeisen puolen vuoden aikana laittanut ruokailutottumuksiani uusiksi vähän reippaammin, ja nyt olen jotenkin epävarma sen suhteen että pitäisikö kirjata nykyiset tottumukseni vai vanhat? Näyttääkö epäuskottavalta, jos tämän kokoinen ihminen marssii paikalle, ja ilmoittaa että ei syö lainkaan sokerisia herkkuja, sipsejä, ranskalaisia perunoita jne...?

Muutakin ihmeteltävää tässä on. Esitietokyselyssä kartoitetaan suhdetta omaan kehoon ja lihavuuteen ja kysellään vaikka mitä vaikeita. Ongelmana on, että todella monessa kysymyksessä mikään vastausvaihtoehto ei tunnu oikein sopivan minun kohdalleni. Esimerkiksi seuraavista pitäisi valita yksi vaihtoehto:

A. En ajattele painoani ja kokoani, kun olen muiden seurassa.
B. Olen huolissani siitä, miltä näytän muiden silmissä, mutta silti en yleensä ole tyytymätön itseeni.
C. Olen tietoinen ulkonäöstäni ja painostani, mistä syystä olen pettynyt itseeni.
D. Olen hyvin tietoinen painostani ja usein häpeän ja inhoan itseäni. Yritän välttää ihmisten tapaamista ongelmani vuoksi.

Minä voisin valita, päivästä ja seurasta riippuen, ihan minkä tahansa noista vastauksista. Mutta mikään ei kuitenkaan ole ihan oikein. Esimerkiksi A ja B ovat sellaisia, mitä voisin valita hyvänä päivänä, tutussa seurassa. C:n puolelle saattaisi mennä osittain aina välillä, olen usein ihan ärsyttävän tietoinen painostani ja koostani... mutta että pettynyt? Se on aika jyrkästi sanottu. Olen toki tyytymätön, mutta olen tehnyt jo töitä sen eteen, että muuttaisin tilannetta. Ei kai silloin voi olla kovin pettynyt? Vai voiko?

Ja tietenkin huonona päivänä saattaa mennä paljonkin D:n puolelle. Saatan vältellä sosiaalisia tilanteita, varsinkin vieraiden seurassa. Mutta en kyllä mitenkään voi sanoa inhoavani itseäni. Häpeänkö? Jouduin vähän miettimään tätä, ja totesin että en häpeä. Saatan nolostella, joka on vähemmän dramaattista. Sitäkin nykyään yhtä harvemmin. Olen myös aina ollut ujo ja epävarma sosiaalisissa tilanteissa, painosta riippumatta. En mitenkään osaa kuvitella, että muuttuisin yhtäkkiä rohkeaksi, valokeilassa viihtyväksi ekstrovertiksi, vaikka olisin langanlaiha.

Vaikea valinta. Ja näitä olisi monta sivua mietittävänä.

Olisi kiinnostavaa tietää mitä tuolla käynnillä on tarkoitus tehdä. Kutsukirjeessä todetaan, että pitää varata "tarpeeksi aikaa mahdollisille toimenpiteille", mutta sitä ei kerrota mitä toimenpiteitä tuolla olisi tarkoitus tehdä. Vaa'alle joudun nähtävästi ainakin asettumaan... inhottavaa! Tosin kävin jo ensimmäisen lääkärikäynnin yhteydessä, ja hän onnistui jotenkin huijaamaan minut vaa'alle niin sujuvasti, että en edes tajunnut sanoa, että en haluaisi sille astua.

Kaikesta ennakkostressaamisesta huolimatta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun odotan innolla lääkärikäyntiä. Muutama viikko pitää kuitenkin odotella. Mitähän ne minulle siellä keksivät?

Ja koska olen utelias: Minkä noista yllä olevan kysymyksen vaihtoehdoista sinä valitsisit?

"Oletpas laihtunut!"... "Öh, niin kai joo..."

Nähtävästi minusta näkyy jo vähän että olen laihtunut. Kommentteja on nimittäin alkanut tulla viime ja tällä viikolla. Siis muiltakin, kuin niiltä jotka ovat tietoisia projektista. Aamuisella uimahallireissulla tuttu rouva totesi minun laihtuneen, yritti kovasti kierrellen ja kaarrellen saada minut kertomaan paljonko, mutta enpä kertonut. On muuten melko nolostuttavaa saada laihtumiskommentteja kun on alasti.

Ulkonäkö- ja timmiyspaineet ovat jo iskeneet viattomiin elintarvikkeisiin. Tässä entinen limppu esittelee uutta, ohuempaa elämäänsä. Mittaustekniikassa on vielä toivomisen varaa.
Kuva: stevepb/Pixabay

Töissä meillä on vähän sellainen kulttuuri, että toisten laihtumisia ja lihomisia ja muita henkilökohtaisia asioita ei ole oikein sopivaa kommentoida, mutta nyt on muutamalta ihmiseltä tullut kommenttia että näytän reippaalta/nätiltä/tyylikkäältä, ja sitten vähän sellaista kalastelua, että kerro nyt. Mutta hah, enpä kerro, miettikööt keskenään.

Mies ei sen sijaan kuulemma näe mitään eroa. Selitti sitten asiaa sillä, että näkee minut joka päivä. No niin ne työkaveritkin! Noh, kai siihen tottuu jotenkin, kun katselee samaa naamaa viisitoista vuotta.

Eteenpäin, kohti hoikempaa ja timmimpää elämää!

Notkea kuin hylje, taipuisa kuin rautakanki

Olipa ihana kehonhuollon tunti! Paljon joogavaikutteita, tuttuja juttuja vuosien takaa. Tammikuussa oloni oli kehonhuollon tunnilla kuin hylkeellä, mutta nyt olo oli kuin... noh, vähän notkeammalla hylkeellä.

"Mitä, minä? Jumppatunnilla? Eeeeiiiiiii....Se oli tuo bloggaaja."
Kuva: LSC/Pixabay

Kai noiden tuntien olisi tarkoitus olla kevyitä, mutta minulle tulee kyllä kunnon hiki ja hengästynkin vähän. Noh, tällä massalla ei ole ihmekään. Mutta sellaiset kymmenen kiloa kevyempänä on kyllä huomattavasti helpompaa jumppailla, kuin vielä alkuvuodesta.

Tunnilla on kiertävä ohjaaja, viisi noita taitaa olla, mutta olen nyt kahtena edellisenä kertana osunut saman ohjaajan tunnille. Olen todella tykästynyt tuohon ohjaajaan, hän näyttää hyvin ja käy katsomassa että kaikki tekevät liikkeet oikein. Pehmeään lattiaan olen myös ihastunut... mutta voihan visvainen varpaankynsi sitä salin hajua! Juuri ennen meitä sali on painijoiden käytössä, ja testosteronin tuoksu on melkoinen.

Tästäpä voi kuitenkin todeta, että edes jonkinlaista kehittymistä on tapahtunut. Kai sitä vanhakin oppii uusia asioita. Ehkäpä ensi vuonna uskaltautuisin kokeilemaan muitakin jumppia, vaikka jotain työväenopiston tarjonnasta.

Märkä maaliskuu: Vesiliikuntaa ja enemmän vettä!

Maaliskuussa elämä on melko märkää. Lumet sulavat, tiet täyttyvät lätäköistä ja kengät kastuvat. Minun maaliskuustani tulee tänä vuonna ihan erityisen kostea: osallistun Ui kesäksi kuntoon -kampanjaan ja yritän juoda enemmän vettä.

Ui kesäksi kuntoon on Suomen uimaliiton vuosittainen kampanja, joka yleensä järjestetään maaliskuussa. Tänä vuonna osallistujalistalla on 97 uimahallia eri puolilla maata. Näissä uimahalleissa uivat, vesijumppaavat ja vesijuoksevat ihmiset voivat kerätä joko matkaa tai minuutteja. Uidut metrit ja vesijuostut tai vesijumpatut puolituntiset merkitään muistiin kortiin, ja kortti palautetaan kampanjan loputtua uimahallille. Osallistujien kesken arvotaan pieniä palkintoja.

Sain heti ensimmäisenä päivänä kokoon 90 minuuttia! Shakespeare-sitaatti ei ehkä ole kovin motivoiva...

Yksi käyttämistäni uimahalleista on mukana, ja pitäähän sitä osallistua kun muutenkin siellä käyn. Olen osallistunut kerran aikaisemmin, mutta homma jäi vähän puolitiehen enkä saanut korttia palautettua. Sinä vuonna ei vesijumppaamalla muistaakseni saanut osallistua, enkä jaksanut jättää hauskoja jumppia väliin ja korvata niitä tylsemmällä vesijuoksulla. Tänä vuonna onneksi kumpikin laji on mukana. Katsotaan sitten loppukuusta miten kävi.

Uimahallilla saan kropan kasteltua ulkopuolelta, mutta sitten se sisäinen kosteutus. Totesin MunTreenari -sovellusta käyttäessäni, että veden juonti jää välillä turhan väliin. Niinpä otan nyt projektiksi juoda maaliskuun aikana joka päivä ainakin kaksi litraa vettä. Vedenjuontisuositukset tuntuvat vaihtelevan kovasti, litrasta viiteen, mutta tämän oman rajani nappasin nyt MunTreenarista.

Voin kuvitella monenmonta syytä juoda enemmän vettä, mutta yllä mainittu on oudoimmasta päästä.

 Vedenjuonnin pitäisi saada aikaiseksi monia hyviä asioita: se ehkäisee päänsärkyä, pitää nälän loitolla, auttaa ehkäisemään flunssaa, saa suolen toimimaan paremmin, ehkäisee munuaiskivien syntymistä, tekee ihosta kirkkaamman ja kimmoisamman, poistaa ylimääräistä nestettä kehosta, jne... Noh, se nähdään. Ainakin saan liikuntaa, kun juoksen vessaan kerran tunnissa.

Liikuntaviikko 9

Ja vuoden 2015 yhdeksäs liikuntaviikko on ohitse. Tällä viikolla oli kaksi välipäivää, ja hieman harmittaa että Heiaheian treenilokissa on tyhjiä päiviä, mutta minkäs sille enää voi. Maanantai oli ihan suunniteltu lepopäivä, mutta keskiviikko ihan vaan laiskottelua. Oli tarkoitus lähteä kaverin kanssa vesijuoksemaan, mutta kaveri perui, enkä sitten saanut lähdettyä yksin. Tämän takia aamuliikunta sopii minulle paremmin - jos aamulla laiskottaa tai aamutreeni jää jostain muusta syystä väliin, asian voi korjata illalla. Iltalaiskottelun voi korjata vasta seuraavana päivänä.

Viikko 9: Mitaliviikko!

Toinen tämän viikon tavoitteista oli käydä salilla ainakin kaksi kertaa. Ei onnistunut, jäi yhteen kertaan. Perjantaina oli tarkoitus treffata PT ja vihdoinkin saada aloittelijan saliohjelma, mutta sehän sitten peruuntui viime hetkellä. Lohdutin itseäni vesijuoksulenkillä ja joogailulla, ja unohdin koko tavoitteen. Toinen tavoite oli joogata ainakin kahdesti, ja sen sain toteutettua.

Sain myös totetutettua viikon 7 tavoitteen, polkea crosstrainerilla ainakin 20 minuuttia putkeen... tosin poljin varmuuden vuoksi vielä viisi ylimääräistä minuuttia. Jännää, miten jalat olisivat jaksaneet polkea enemmänkin, mutta pää oli sitä mieltä että voisi jo lopettaa. Pitää joskus testata, miten kauan sitä oikeasti jaksaisi. Tämä oli siltä kannalta aika kiva onnistuminen, että kun muutama vuosi kävin kokeilemassa crosstraineria, jaksoin hädin tuskin polkea puolitoista minuuttia.

Mutta sainpas täyteen sekä 25 vesijuoksukertaa että 25 vesijumppakertaa! Seuraavaksi sitten kohti viidenkymmenen kerran mitalia. Vai saisinko tänä vuonna jopa sadan kerran mitalin? Ja sainhan minä tuonne vähän muutakin väriä kuin sinistä: kävelyä, sisäpyöräilyä, crosstrainerilla polkemista (vihreää), joogaa (oranssia) ja vesitrampoliinijumppaa (punaista).

Viikon 10 tavoitteet:
1. Käy salilla ainakin kaksi kertaa (kun et kerran viime viikolla käynyt)
2. Harrasta mahdollisimman montaa erilaista vesiliikunnan muotoa