Kevät tulee niiskutellen

Huomasin tänään, että allergiakausi on alkanut. Olen toki ottanut allergialääkettä jo reilun viikon, mutta tänään oli ensimmäinen päivä kun tunsin keuhkoissa, että lepän siitepölyt ovat ehtineet Suomeen. Olisivat voineet pysytellä poissa vielä vähän aikaa.

Kevät on kurjaa aikaa. Valo lisääntyy, ihmiset kaivautuvat esille talvipesistään ja sovittelevat jalkoihin uusia lenkkareita. Minä tyhjennän apteekin allergialääkehyllyt, laitan tablettia naamaan, tippaa silmiin, suihketta nenään, jauhetta keuhkoihin. Linnoittaudun sisätiloihin ja kiroan katupölyt ja siitepölyt. Huuhtelen nenää, kiroan, huuhtelen lisää. Vetelen herkkuja, kun kaikki on niin kurjaa, eikä mitään kivaa voi tehdä, ainakaan kunnolla. Ei edes liikkua! Paitsi ehkä vesijuosta, ihan hiljaa, kun keuhkot tuntuvat noin herneen kokoisilta.

Koivu - vihollinen numero 1!
Kuva: werner22brigitte/Pixabay

Haaveilen Etelänavalle muutosta. Siellä ei kai ole kovin paljon siitepölyjä. Kesän keskilämpötila näyttää olevan siellä -25 astetta, talven keskilämpötila -45 astetta. Melko siitepölytöntä, luulisin. Ja pingviinit eivät varmaan pahemmin aiheuta katupölyä. Tosin onnistuisin varmaan tällä tuurilla kehittämään pingviiniallergian.

Olen tänään yrittänyt miettiä jonkinlaista strategiaa kevään varalle. Jos ei ihan huonosti käy, voisin harrastaa sisäliikuntaa vielä koko marraskuun, ehkä vähän huhtikuussakin, jos ei ole paha vuosi. Sen jälkeen pitää varmaan tyytyä uimahalliin ja vesijuoksuun, ehkä kevyeen vesijumppaan, siihen asti, että halli menee kesälomalle. Onneksi juhannuksen jälkeen alkaa yleensä helpottaa. Pitää yrittää henkisesti varautua siihen, että en kevään aikana pahemmin laihdu. Pääasia, että en liho. Aika usein onnistun siitepölykauden aika keräämään sellaiset kymmenen lisäkiloa, pahana vuonna enemmänkin. Toivottavasti sokerittomuus nyt pitäisi mielihalut kurissa.

Tule jo, syksy!

Nyt ei suju...

Tämä kuntosaliharrastuksen aloittaminen ei nyt oikein suju. Ei riittänyt, että voitin pelkoni ja ostin kuntosalijäsenyyden. Nyt pitäisi vielä onnistua olemaan terveenä ja salilla samaan aikaan kuin PT, joka tekee aloittelijoiden ohjelmia. Ensin nimittäin minä jouduin perumaan sovitun ajan, koska sain flunssan. Uusi aika sovittiin parin viikon päähän, että ehtisin parantua kunnolla. Noh, nyt sen ajan piti olla huomenna. Vihdoinkin! Vaan ei, sain juuri tekstarin, että nyt PT on vuorostaan sairastunut. Ei voi mitään, mutta harmittaa silti hieman.

Onnistunkohan ikinä saamaan sen ohjelman...?

Yöpöydälla: Raxun remppa

Raxun, eli Raakel Lignellin, elämäntapamuutos ja laihtuminen on saanut aika paljon näkyvyyttä mediassa. Ja onhan se vaikuttava muutos! Kun huomasin Lignellin kirjan Raxun remppa - Rapakunnosta hyvään oloon olevan alessa, nappasin sen itselleni. Ehkäpä Raxulla olisi jotain hyviä vinkkejä.

Ihana Raakel tarjoaa tiedon puun hedelmää.

Ostin kirjan e-kirjana, ja ensimmäinen vaikutelmani oli pettymys: jostain syystä kustantaja ei ole ollenkaan sopeuttanut kirjaa e-kirjaksi, vaan paperikirjan pohjalta on vain tehty pdf ja alettu myymään sitä e-kirjana. Ei näin! E-kirjan vahvuus on että sitä voi lukea erilaisilla laitteilla (tabletti, puhelin, tietokone, e-kirjalukija) ja että sen fonttikokoa voi muuttaa omille silmille sopivaksi. Tämä kirja oli täysin lukukelvoton niin puhelimella kuin omistamallani pienellä tabletilla. Mitähän julkaisija Sanoma Magazinesilla on ajateltu? Ehkäpä näin: "Rahat pois tyhmiltä! E-kirjoja ei voi palauttaa tai vaihtaa!"

Noh, kunhan pääsin tämän alkuärsytyksen ohi (ja lainasin isompinäyttöisen tabletin), oli kirja ihan kelvollista luettavaa. Hieman yllätyin siitä, että kirja nojasi niin vahvasti Raxun henkilökohtaisiin kokemuksiin liikunnasta ja laihdutuksesta. Mutta kai se olisi pitänyt ymmärtää jo kirjan nimen perusteella, kyseessä oli kuitenkin Raxun remppa, ei yleinen ohje elämäntaparemonttiin. Kirjassa seurataan Raxun muutosta sohvaperunasta viidesti viikossa jumppaavaksi tehopakkaukseksi, joka on alkuperäistä naista 50 kiloa kevyempi. Muutamia ruoka- ja jumppaohjeitakin jaetaan.

Kirja on täynnä kuvia. Niiden aihe on aina sama: Raxu edestä. Raxu takaa. Raxu juoksee. Raxu reippailee. Raxu poseeraa näteissä liikuntavaatteissa. Raxu on nätti ja urheilullinen. Raxu nauttii elämästä. Vähempikin olisi ehkä riittänyt. No joo, on se hyvän näköinen. Oli tosin isompanakin.

Hieman ärsyttävä osa oli se, että ensin Raxu kertoi vaikkapa omista ruoka- tai liikuntatavoistaan. Marginaalissa olikin sitten kommentti ravintoterapeutilta tai muulta ammattilaiselta... ja hyvin usein viesti oli: Väärin laihdutettu! Alkoi hieman nyppi pidemmän päälle. Kai tässä haluttiin antaa jotain tasapainoa yleisten suositusten ja Raxun käyttämän metodin välille, mutta olisikohan sen voinut hoitaa tyylikkäämmin? Nyt tuli tunne, että kirjailijan kokemuksia jotenkin lytättiin. Toisaalta alkoi mietityttää, että julkaisija on jotenkin "pelästynyt" Raxun karpihkoa ruokavaliota, ja kiireesti etsinyt käsiinsä virallisterveellistä linjaa suosivan ammattilaisen, jotta kukaan ei ainakaan voisi sanoa että julkaisija antaa epäterveellisiä neuvoja.

Kovin hyödyllisenä en kirjaa noin sisällöllisesti pidä. Uutta tietoa ei tullut juuri ollenkaan. Sen sijaan sanoisin että tämä on enemmänkin inspiraatiokirja, jonka tarkoituksena on jakaa sanomaa, että muutos on mahdollinen, jos sitä tarpeeksi haluaa. Sellaisena se toimiikin varmaan ihan mukavasti.

Miten vanhoja vaatteita kehtaa käyttää?

Ensin: MINÄ MAHDUN LEMPPARIHOUSUIHINI!!!

Ne ovat Zhenzin tummat farkkucaprit, joiden lahkeessa on brodyyrikukkia. Ostin ne vuonna 2006 tai 2007. Viimeksi käytin niitä omissa polttareissani vuonna 2008. Silloin ne tuntuivat tukalan tiukoilta... Nyt vyötärö oli oikein mukava. Hieman hämmentävää, koska olen tällä hetkellä ainakin kolme kiloa isompi kuin tuolloin. Olen kai vähän tiukemmin pakattu näin vanhemmiten.

Kehtaanko viilettää kesällä kukkacapreissa?

Siitä päästäänkin asiaan: miten vanhoja vaatteita kehtaa käyttää? En nyt tarkoita mitään laadukkaita vintagevaatteita 50-luvulta, vaan ihan tavallisia vaatteita. Vaikka sellaisia kukkaisia farkkucapreja vuodelta 2007. Kesäistä kukkamekkoa, jossa nautiskeltiin auringosta kesällä 2005? Valkoista H&M:n kietaisuneuletta 2000-luvun alusta? Entäs vanhat bootcutfarkut, ajalta jolloin ne viimeksi olivat in? Bootcutfarkut ovat kuulemma taas tulossa takaisin,  joten... Ehkä? En ole varsinaisesti mikään muotiguru, joten on vaikeaa hahmottaa mikä on tarpeeksi neutraalia ja ajatonta.

Miten vanhoja vaatteita sinä suostut kiskomaan päällesi?

Motivaatiomaanantai

Liikunnan iloa -blogissa kyseltiin mitä motivaattoreita ihmisillä on liikuntaan. Olen tästä aikaisemminkin kirjoitellut, mutta asiaa on hyvä miettiä aina välillä. Oma listani on tällainen:

1. Terveys
2. Jaksaminen
3. Hyvä olo
4. Painonhallinta

Joskus kyselin palstoilla, miksi ihmiset liikkuvat. Yllättävän moni kertoi, että he eivät saa liikunnasta mitään nautintoa, ja ainoa syy liikkua oli heille painonhallinta ja/tai ulkonäkö. Ihan hyviä syitä nuokin, mutta samalla kertaa paikalle ilmestyi useampi ihminen, jotka kertoivat että he eivät viitsi harrastaa liikuntaa, koska he ovat muutenkin hoikkia. Tuollainen kuulostaa aika pelottavalta, koska liikkumattomuus on ylipainoakin suurempi terveysriski.

Löytääkö kukaan oikeasti motivaatiota motivaatiokuvista?Kuva: Oclanica

Itse näkisin, että liikunta on erityisen tärkeää meille, joilla on reippaasti painoa kannettavana. 150 kilon liikutteleminen ympäriinsä on raskaampaa kuin 50 kilon liikuttelu, joten olisi ihan suotavaa, että lihaksiakin löytyy enemmän kuin keskimääräiseltä 50-kiloiselta. Lihakset myös auttavat jaksamaan paremmin. Liikunnalla on myös monia muita terveysvaikutuksia, myös ennaltaehkäiseviä; se muun muassa laskee verensokeria ja verenpainetta. Ja kun ylipaino voi lisätä riskia näiden nousuun, niin kannattaa toki tehdä jotain mikä laskee riskiä. Mahdollinen laihtuminen on sitten ylimääräinen bonus... ja vaikka laihtuminen ei jostain syystä onnistu, niin ainakin on vähän vähennetty terveysriskejä.

Miksi sinä liikut?

Liikuntaviikko 8: Takaisin arkeen

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jotain paljon puhutusta Hämeelinnan uimahallin tapauksesta, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi. Ehkäpä aihe osui liian lähelle, en tiedä. Koko viikko on ollut jotenkin todella väsyttävä. Siispä käydään vaan liikuntaviikon kimppuun.

Viikko 8. Heiaheian väritys on melko sininen...

Viikon tavoite oli parantua flunssasta ja palailla liikunnan pariin. Tämä onnistuikin melko hyvin. Flunssani osoittautui lyhytkestoiseksi. Maanantai meni vielä lepäillen, mutta tiistaina uskaltauduin jo kevyelle vesijuoksulenkille. Uimahalli oli melkein tyhjä, ja hetkittäin olin ainoa ihminen koko altaassa. Taisivat kaikki muut olla talviloman vietossa... niin myös kaikki vakijumppani, joten totesin että joutuisin keksimään jotain muuta tällä viikolla.

Keskiviikkona käväisin taas vesijuoksemassa, tällä kertaa toisessa uimahallissa ja hyvässä seurassa. Vesijuoksun jälkeen venyttelimme hyvän tovin ihanan kuumassa lämminvesialtaassa, ja vaihdoimme samalla kaikki kuulumiset.

Torstaina menin vesijuoksemaan, ja huomasin yllätyksekseni että uimahallilla olikin aamujumppa. Siihen siis! Valitettavasti ryhmä oli todella täysi, ja sain huomata, että setäihmisillä ei oikein ole kiinnostusta tai taitoa katsoa mihin potkivat. Teki mieli potkia takaisin, mutta en sitten viitsinyt. Olisin vielä saanut aikaiseksi jotain pysyvää vahinkoa. Taidan jättää suosiolla väliin nuo tietyt aamujumpat, vaikka vesijumppaa rakastankin.

Perjantaina jatkoin edelleen vesijuoksulla ja jumpalla, tällä kertaa ilman harmaapäisiä setäninjoja. Viikonloppuna tulikin sitten paluu normaaliin aikatauluun trampoliinijumpan ja parin muun vesijumpan parissa.

Salilla en tällä kertaa käynyt ollenkaan, enkä ennättänyt myöskään joogaamaan. Siksi ensi viikon tavoitteeksi laitan seuraavaa:
1. Käy salilla ainakin kaksi kertaa.
2. Joogaa ainakin kahdesti.

XXXXL-koon sokerilakko

Olen ollut nyt seitsemän viikkoa syömättä lisättyä sokeria. Noh, suurimmaksi osaksi; flunssan kourissa söin muutaman kurkkupastillin (vatsa ei kestä keinomakeutusaineita) ja kerran jouduin syömään pakkopullan sosiaalisessa tilanteessa, jossa kieltäytyminen olisi aiheuttanut liikaa negatiivista huomiota. Olen silti erittäin tyytyväinen tähän saavutukseeni.



Olen laihtunut kymmenisen kiloa. En itse asiassa ollut aikeissa laskea kuinka monta, mutta uteliaisuus voitti, koska joudun pian vaihtamaan toisenkin kerran pienempiin housuihin. Itse asiassa vyötäröltä tuntuu lähteneen senttejä reippaammin kuin kilomäärä antaisi olettaa. Sokerinpuutteessako syy? Toki olen liikkunutkin enemmän kuin viime vuonna, ja syönyt muutenkin järkevästi ja kohtuullisia annoksia.

Painonlasku ei kuitenkaan ole mitenkään järisyttävä kun otetaan huomioon kokonaispaino. Vielä ollaan tukevasti yli 150 kilon kategoriassa. Tässä painossa olen somppaillut ennenkin, ja yleensä tämä on se vaihe jossa paino alkaa jumittaa ja pikkuhiljaa kääntyä taas nousuun. Nyt elättelen toivoa, että tämä kerta olisi erilainen. Sokerilakko, älä petä!



Kuten olen aikaisemminkin kertonut, olen aina ollut kova syömään. Ihan sama onko ruoka ns. herkkua vai tavallista kotiruokaa, sitä menisi vaikka koko kattilallinen. Lounaalla ja päivällisellä piti aina saada toinen (ja joskus kolmaskin) lautasellinen, oli ensimmäinen sitten ollut miten reilu tahansa. Lihakeittoa, karjalanpaistia, lasagnea, uunilohta, fetasalaattia, parsakaalipastaa, sienipiirakkaa, kanaa ja riisiä. Lisää!

Mutta sitten tosiaan lopetin sokerin syömisen. Ja tulos? Herkkuja ei mene juuri ollenkaan, mutta tavallista kotiruokaakin menee paljon vähemmän kuin ennen. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat outoja. Söin aterioilla niin paljon kuin teki mieli. Ja teki mieli syödä aika vähän verrattuna edelliseen. Mutta tunnin kuluttua iski aina nälkä. Jouduin keskittymään siihen, että söisin aterioilla vähän enemmän. Ainakin niitä vihanneksia, ja välillä pääruokaakin. Mitä ihmettä, yksi lautasellinen riitti yhtäkkiä hyvin! (Paitsi kun lautasella oli keittoa. Jostain syystä maha vetäisi keittoja vaikka kuinka.)

Nyt seitsemän sokerittomuuden jälkeen pitää todeta, että tämä tuntuu sopivan minulle. Ruokahaluni on rauhoittunut, tosin se on jonkin verran kasvanut tammikuusta. Sellaisia kamalia himoja joista ennen kärsin ei ole juurikaan ollut. Paitsi siinä vaiheessa kun söin sen pakkopullan. Se oli noin kahden senttimetrin paksuinen viipale kaupan pullapitkoa, päällä sokeria. Se tarjoiltiin paistettuna, kermavaahdon ja hillon kera. Se maistui melko mitäänsanomattomalle. Mutta voi! Se sai aikaiseksi ihan törkeän, kamalan, hirvittävän, vastustamattoman sokerinhimon!



Pullan söin lauantaina. Koko sunnuntain kärttyilin sokerinhimossani. Maanantaina olin vähällä pillahtaa itkuun, kun joku ystävällinen sielu oli tuonut töihin suuren vadillisen laskiaispullia. Tiistaina olin jo ratkeamispisteessä, ja etsiskelin laukun pohjalta kolikoita suklaapatukan ostoa varten. Onneksi ystäväni esti minua, johdatti turvaan höyryävän kahvikupin ääreen. Keskiviikkona alkoi vihdoinkin hellittää.

Tiedän, että jossain vaiheessa tulee vastaan tilanteita, joissa on todella vaikeaa olla syömättä sokeria, kuten sukujuhlia. Olen niistä hieman huolissani. Mutta sukujuhlat ovat sen verran harvinaista herkkua, että en usko niiden kaatavan koko projektia. Suurempi huolenaihe on lähestyvä kesä. Minä nimittäin rakastan jäätelöä. Jos se olisi mahdollista, voisin elää maaliskuusta lokakuuhun pelkällä jäätelöllä. Voisin syödä jäätelöä aamupalalla ja lounaalla ja välipalaksi ja päivällisellä ja iltapalalla, ja vähän aterioiden välissäkin. Ihanaa, kylmää, kermaista! Vaniljaa! Suklaata! Mustikkapiirakan makuista! Rakastan rakastan rakastan!

En vielä oikein ole keksinyt miten onnistuisin hillitsemään ja hallitsemaan tämän voimakkaan jäätelönhimoni. Sokeriton jäätelö ei ole vaihtoehto. Siihen olen sortunut muutaman kerran, ja joka ainoa kerta on lopputulos ollut... noh, sanotaanko että nenätulpille olisi käyttöä. Mieheni onkin uhannut avioerolla, jos vielä kerrankin sorrun sokerittomaan jäätelöön. Eräs ystäväni tarjosi ratkaisuksi jäätelönhimoon hedelmäsalaattia. Siis HEDELMÄSALAATTIA JÄÄTELÖNHIMOON! Tämä ystävällinen sielu on selvästi kadottanut viimeisenkin järkensä valon. Hedelmäsalaattia, hah!

Mutta joku ratkaisu on löydettävä. Pidän tästä sokerittomuudesta aivan liikaa.

Kevättä rinnassa, ärsytys mielessä

Aurinko paistaa ihanasti ja kirkkaasti. Lumi kimaltelee ja ihmiset hymyilevät. Aamulla on jo valoisaa kun töihinlähtö koittaa, ja jos hyvin käy, niin kotiinkin voi lähteä auringonpaisteessa. Ihanaa!

...tai sitten ei.

Olen tässä reilun viikon ollut jotenkin mieli maassa koko ajan. On itkettänyt. Kaikki on tuntunut kurjalta. Olen nyyhkyttänyt rakkaan kainalossa. Keskittyminen on ollut vaikeaa, asioita on unohtunut. Kaikki ärsyttää.

Arvelin kurjan olonjohtuvan alkavasta flunssasta. Tai työstressistä, sitäkin on taas vähän ollut. Tai ehkäpä olen vain väsynyt, voisi nukkua enemmän. Tai stressaanko painoasioita, niitä nyt tietenkin aina... Ei kun hetkinen, olisiko kilpirauhanen taas kiukkuamassa? (Ei se ollut.) Yhyy, olen surkea, en osaa mitään enkä tajua mitään enkä kelpaa mihinkään.

Mutta tänään ystäväni muistutti, että näinhän se aina on alkukeväästä. Prkl, sehän on kevätmasennus! Miten minä olin unohtanut sen kokonaan? Toisaalta rakastan valon lisääntymistä ja auringonvaloa, mutta toisaalta se myös vetää mielen maahan. En tiedä miksi, mutta sama ilmiö toistuu joka vuosi. Piti sitten jutella kaverille, ennen kuin tämä muistui mieleen.

Jotenkin helpotti oloa, kun tajusin missä vika. Ja tämähän on ohimenevää. Vähän aikaa kun jaksan tsempata, niin olo paranee taas ennalleen.

Kevätmasennukseen auttaa kuulemma terveellinen elämä; terveellistä ruokaa, reipasta liikuntaa, tarpeeksi unta. Siis sama mitä suositellaan syksyisin kaamosmasennukseen. Nuo kaksi ensimmäistä ovat kai ihan kunnossa tällä hetkellä, mutta nukkuminen on aina ollut takkuilevaa. Voisi siis tänään laittaa tietokoneen kiinni hyvissä ajoin ja painua laskemaan lampaita.

Takaisin satulaan, ei kun siis altaaseen

Totesin tänään olevani sen verran kunnossa, että suuntasin heti aamukuudelta uimahallille. Yleensä aamuisin on ruuhkaa, koska aamureippailijat ja ilmaisista aamujumpista nauttivat tungeksivat pukuhuoneissa samaan aikaan, mutta tänään oli todella hiljaista. Hiihtoloma!

Hetkittäin olin ainoa vesijuoksija. Saatoin nautiskella kaikessa rauhassa, ja katsella uimahallin suurista ikkunoista miten auringonnousu värjäsi taivaan. Oli rauhallista ja ihanaa.

Ihan kunnossa en vielä ole, sillä vesijuoksu oli jotenkin todella raskasta. Tyydyin löllyämään rauhallisesti. Mihinkä tässä on kiire?

Aurinkoista tiistaipäivää <3

Yöpöydällä: Voiko painoa hallita? Tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta

Nappasin uuden vuoden kirja-alesta Sari Järnin kirjan Voiko painoa hallita? Tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta. Kirjassa Järn kertoo persoonallisesti ja turhia nolostelematta elämästään ja laihdutushistoriastaan. Puolihylätystä pikkutytöstä kasvaa tukeva matami, joka etsii lohtua ruuasta eikä saa painoaan kuriin, vaikka sitä lukuisia kertoja yrittää. Elämä murjoo, ja vyötärönympärys leviää. Lopulta Järn päätyy menemään lihavuusleikkaukseen, joka tuntuu ratkaisevan ongelman, ainakin siis sen ruumiillisen puolen.

 
Tässä vaiheessa lienee aiheellista sanoa, että itse pidän lihavuusleikkauksia karmaisevana silpomisena. Siinähän otetaan täysin normaalisti ja hyvin toimiva suolisto ja leikellään se toimimattomaan kuntoon. Minun mielestäni tämä on melko lailla verrattavissa tyttöjen ympärileikkaukseen tai kiinalaisten aikoinaan harrastamaan jalkojen sitomiseen. Tiedän, että moni leikkauksen läpikäynyt on siihen tyytyväinen, mutta itse en usko että ikinä voisin päätyä tällaiseen ratkaisuun.

Järn tuntuu kuitenkin olevan tyytyväinen ratkaisuunsa. Silti on aika ajatuksia herättävää lukea siitä, millaisia oireita hän leikkauksen jälkeen saa, jos erehtyy syömään liikaa tai vääriä asioita. Ja ne väärät asiat saattavat olla jotain ihan tavallista ja terveellistä, vaikkapa omenaa. Sekin varsin vaiettu asia yllätti, että alkoholismi on tavallisempaa lihavuusleikattujen keskuudessa kuin muun väestön. Sinänsä en ihmettele tätä; kyseessä taitaa monen ihmisen kohdalla olla sijaistoiminto. Kun enää ei voi syödä liikaa ja saada siitä hetkeksi hyvää oloa, niin pitää etsiä muita tapoja saada aikaiseksi sama tunne. Ja alkoholia lihavuusleikattu vatsa kestääkin sitten paremmin. Yhdestä addiktiosta on vain siirrytty toiseen.

En tiedä oliko tämän kirjan tarkoitus vain kertoa yksi tarina, vai nostaa esiin lihavuusleikkaus hyvänä asiana. Yritin lukea kirjaa avoimin mielin, mutta jouduin lopuksi toteamaan, että luettuani kirjan olin vain entistä vakuuttuneempi siitä, että lihavuusleikkaus ei ole hyvä vaihtoehto... ainakaan minulle.

Motivaatiomaanantai

Seitsemän hyvää syytä harrastaa joogaa

1. Parempi ryhti. Hyvä ryhti saa kaiken näyttämään paremmalta.

2. Parempi tasapaino. Ihan mahtava juttu varsinkin jäisillä kävelyteillä.

3. Lisää notkeutta. Hupia ja hyötyä niin vaatteet päällä kuin ilman.

4. Vähentää stressiä.  Aina hyvä juttu.

Jooga on sallittua muillekin kuin täydellisille, timmeille blondeille. Auringonlaskuakaan ei ole pakollinen lisävaruste. 
Kuva: Steven Sim

 5. Auttaa tyhjentämään pään raskaan työpäivän jälkeen. Hus, pois kaikki pahat ajatukset!

6. Auttaa keskittymään. Hetki itselle, ilman tv:tä tai tietokonetta tai älypuhelinta

7. Ja voi! Se ihana olo joogan jälkeen, kun tuntuu että kävelet kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolella!

Liikuntaviikko 7: Laiskaa menoa

Liikuntaviikkona tämä viikko ei ole ollut onnistuneimmasta päästä. Olen ensinnäkin harrastanut normaalia enemmän sosiaalista elämää, mikä oli aivan mahtavaa (<3 rakkaat ystävät! <3), ja toisaalta seurakseni hiipi perjantaina flunssanpoikanen, joka nyt tuntuu vain pahenevan. Viikonloppu on siis mennyt vaakatasossa, ja ensi viikolla sama jatkuu ainakin liikunnan osalta. Harmittaa hieman, koska olin sopinut huomiselle tapaamisen PT:n kanssa. Se siirtyy nyt loppukuulle.

Viikon liikunnat

Maanantai: Suunniteltu välipäivä
Tiistai: Vesijumppa 45 min
Keskiviikko: Kuntopyöräily 25 min., vesijuoksu 50 min.
Torstai: Välipäivä

Perjantai: Kuntopyöräily 25 min., crosstrainer 15 min.

Lauantai: Sairauspäivä
Sunnuntai: Sairauspäivä

Minkäs sille mahtaa. Sairaana on levättävä, vaikka vähän harmittaa.

Tavoitteet tälle viikolle olivat:
1. Arkiliikuntaa, arkiliikuntaa
2. Polje ainakin 20 min. putkeen crosstrainerilla

Ykkönen toteutui jotenkin. Onnistuin pitämään hissittömiä päiviä ja kävelemään jonkin verran. Kakkonen ei onnistunut, osittain koska aika loppui kesken ja osittain koska onnistuin kehittämään crosstraineria kohtaan oudon inhon. Piti houkutella itseni crosstrainerille hyvällä musiikilla. Keino sekin. Noh, uudestaan kunhan olen terve taas.

Ensi viikon tavoitteet:
1. Parane flunssasta. Kokeile loppuviikosta jotain kevyttä liikuntaa, mutta vain jos olo on hyvä. Muista juoda tarpeeksi ja levätä.

50 Shades of Grey - Niistetty

Jahas, niinhän siinä kävi, että flunssa ehti tännekin. Nenä vuotaa kuin vesihana ja keuhkot tuntuvat noin herneen kokoisilta. Eipä muuta kuin villasukat jalkaan ja peiton alle sohvalle, vähän Netflixiä telkkariin ja joku hyvä kirjakin voisi olla paikallaan. Tai sitten joku vähemmän hyvä kirja, sorruin nimittäin ostamaan Fifty Shades of Greyn, kun sen sai e-kirjana vain reilulla kolmella eurolla. Tähän asti olin onnistunut välttämään sen lukemisen, mutta nyt uteliaisuus vei voiton.

Onpa vaikeaa vain istua alas rauhoittumaan ja lepäämään. Pään sisäinen ääni yrittää väittää minua laiskaksi. Olisi jo hiljaa, mokoma palturin puhuja. Nyt levätään ja parannellaan.

Pelottava, kamala kuntosali

Tilanne on tämä: haluaisin kovasti käydä kuntosalilla. Ongelma: En millään uskaltaisi. Pelkään että minulle nauretaan. Tai jotain pahempaa. En tunne kuuluvani joukkoon. Tuntuu että en osaa mitään enkä pysty mihinkään enkä jaksa mitään. Hyllyn liikaa ja näytän typerältä. Rikon kaikki laitteet olemalla liian painava niihin.

Kuva: Ms. Phoenix

Tiedän, että murehdin todennäköisesti turhia. Kävin nuorempana, laihempana ja lihaksikkaampana salilla pari vuotta. Silloin asuin Helsingissä, ja saatoin valita mukavan, pienen, vain naisille suunnatun ja kohtuuhintaisen salin, jossa oli paljon ns. tavallista väkeä, eikä juurikaan sellaisia supertrimmattuja, vähän pelottavia ihmisiä, eikä häliseviä teinejä, eikä kaapin kokoisia miehiä. Suurin ongelma vanhalla salilla olivat reisilihaslaitteissa naistenlehtiä lukevat rouvat. Vaan sitten muutimme kauemmas, eikä uudella kotipaikkakunnalla oikein ole mitään vastaavaa.

Mutta nyt olenkin sitten astunut oikein kunnolla mukavuusalueeni ulkopuolelle (ilmaisu jota vihaan!). Olen nimittäin ostanut vuoden salikortin työpaikan lähistöllä sijaitsevalle salille. Tähän mennessä olen vain hieman käynyt nuuskimassa ilmastoa ja testailemassa kuntopyörää ja crosstraineria. Mihinkään laitteisiin tai painoihin en ole uskaltanut vielä koskea. Ovat niin erilaisia, kuin aikoinani käyttämäni, enkä muuten niistäkään muista oikein mitään. Ensi viikolla olisi kuitenkin tarkoitus tavata salin personal trainer ja saada aloittelijan ohjelma. Jännittää ihan kamalasti! Tekisi oikeasti mieli perua koko juttu. Yritän nyt tsempata kuitenkin. Ei kai se nyt niiiiin kamalaa voi olla? Vai voiko? 

Syömisen opettelua: vastoinkäymisiä ja onnistumisia

Sainpa taas huomata, miten tärkeää olisi pitää kiinni säännöllisestä ruokailurytmistä. Päivä venähti vähän pidemmäksi kuin oli tarkoitus, ja yhtäkkiä kello oli jo yhdeksän. Olin kilttinä tyttönä syönyt aamupalaa, lounasta ja välipalaa, mutta viimeisestä ateriasta oli aikaa jo kuusi tuntia, aivan liian kauan. Iski nälkäkiukku. Tai sanoisinko että nälkäraivo. Ja silloinhan aivotoiminta lakkaa kokonaan.

Känkkäränkkäisenä sitten kotiin. Ruokaa on saatava! Ja minähän söin. Vihaisesti.

Jälkeenpäin iski morkkis. Miksi minä söin kaiken? Ei! Miksi, miksi, miksi? Voi ei. Täydellinen epäonnistuminen!

Avuksi saapui mieheni. Tuo ihana ihminen istutti minut alas, ja käski miettiä mitä olin syönyt. Oliko se oikeasti niin paljon? Vasta tässä vaiheessa tajusin, että ehkä tilanne ei ollut niin paha. Olin vihoissani syönyt lautasellisen lihakeittoa, isohkon vehnäsämpylän jonka päällä kaksi juustoviipaletta ja kurkkua, kaksi keitettyä kananmunaa ja rasiallisen vadelmia. Juu juu, vehnäsämpylää en yleensä söisi, ja ruokaa oli muutenkin vähän enemmän kuin yleensä syön kerralla, mutta... tilanne ei ollut mitenkään kamalan paha. Kuten mieheni huomautti, pari vuotta sitten olisin voinut vihoissani vedellä napaan kokonaisen suklaalevyn tai sipsipussin. Tai molemmat!

Aika kiinnostavaa sinänsä, että minä jotenkin olin niin sisäistänyt vanhat ajatusmallit, että ihan oikeasti luulin syöneeni paljon enemmän kuin olinkaan. Jotenkin liian suurien määrien syöminen liittyy niin vahvasti omassa päässäni negatiivisiin tunteisiin, että nähtävästi pystyn ihan sujuvasti huijaamaan itseäni.

Ennaltaehkäisy on tietenkin viisauden alku, eli ei liian pitkiä ruokailuvälejä. Mutta nyt pitäisi vielä keksiä, millä muulla tavalla voisi reagoida noihin negatiivisiin tunteisiin kuin syömällä... Kun esim. nälkäraivon iskiessä en ole mitenkään kykenevä erittelemään tunteita tai tekemään mitään järkevää. Vinkkejä?

My Big Fat Fabulous Life

 Tosi-tv -sarja jossa seurataan yli 170 kiloista tanssijaa? Onko sellainenkin? Kyllä. Ystäväni vinkkasi minulle, että Youtube-julkkis joka esiityi Fat Girl Dancing -videoissa on saanut oma realitysarjansa. En yleensä ole kovin ihastunut tosi-tv -ohjelmiin, mutta jos luvassa on isokokoisia naisia harrastamassa liikuntaa, niin pakkohan se on katsastaa.


Alkuperäinen Fat Girl Dancing -video. Lisääkin löytyy: NoBodyShame (Mutta kommentit kannattaa jättää lukematta.)

TV-sarjassa My Big Fat Fabulous Life seurataan siis kolmekymppisen Whitney Thoren elämää. Whitney on juuri muuttanut takaisin vanhempiensa kotiin ja haaveilee aloittavansa oman isokokoisille suunnatun tanssikoulun. Parille tanssitunnille päästäänkin kurkkaamaan. Sarjassa seurataan myös Whitneyn ja hänen perheensä sekä lähimpien ystävien elämää - käydään shoppailemassa, mietitään miten munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on vaikuttanut Whitneyn elämään, deittaillaan, pohdiskellaan laihduttamista, treenataan PT:n kanssa... Ja kuullaan Whitneyn pohdiskelevan teemoja kuten itsensä hyväksyminen, liikunnan riemu, muiden ihmisten suhtautuminen, masennus, terveys jne.


Suoraan sanottuna kyseessä ei ole kovinkaan laadukas sarja. Sen huonoihin puoliin kuuluu se, että se on aika rankasti käsikirjoitettu. Kaipa päähenkilön elämä muuten olisi liian tylsää. Päähenkilöillä ei ole oikein näyttelylahjoja, joten näytellyt kohdat huomaa aika helposti. Osa kohtauksista on jotenkin todella outoja. Esimerkiksi eräänä aamuna Whitney saa huomata että hänen isänsä on käynyt ostamassa 14 erilaista vaakaa, jotta löydettäisiin sopiva. Ja kaikki vaa'at on laitettu riviin keskelle keittiötä. Ja siinä sitten ihmetellään ja testaillaan niitä.

Sarjassa on kuitenkin omat hyvät puolensa. Ensinnäkin se, että sarjassa nähdään erittäin isokokoinen nainen, joka ei pelkää tanssia ja harrastaa muutakin liikuntaa. Whitney Thorella on myös hyviä ajatuksia oma vartalon ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä, ja siitä miten kannattaa sanoa elämälle kyllä, eikä jäädä kotiin jurnuttamaan ja suremaan läskejään.

Ei tästä sarjasta ihan uutta suosikkia tullut, mutta se on omalla tavallaan ihan pirteä yritys. Taidan katsoa sitä ihan vaan siksi, että saan nähdä lisää tanssia.

Reilu kuukausi MunTreenarin seurassa

Kirjoitin aikaisemmin MunTreenari -sovelluksesta, jonka Syö oikein -haastetta olen yrittänyt toteuttaa reilun kuukauden ajan. Olenko oppinut mitään? Uskon oppineeni: nimittäin ruokailurytmi on mielestäni muuttunut säännöllisemmäksi ja minulle paremmin sopivaksi.

Pitänee tässä mainita, että kotoa oppimani "terveellinen, laihduttava ruokavalio" perustui kevyttuotteisiin ja siihen, että mahdollisimman kauan yritettiin nitkutella syömättä. Tajusin jo vuosia sitten, että liian pitkät ateriavälit saavat minussa aikaan sen, että tulee liian nälkä, joka taas johtaa väärien asioiden syömiseen, liian suuriin annoksiin ja liian nopeaan syömiseen. Niin ja usein siihen, että syön nälkääni herkkuja eikä kunnon ruokaa. Vaikka tiedostan tämän, on asian muuttaminen on ollut todella vaikeaa. Jos olen yrittänyt, takaraivossa on kuitenkin kuulunut pieni ääni: "Älä syö taas! Syöt koko ajan! Nyt kyllä lihot! Älä syö!"... ja sitten taas vedellään liian kovaan nälkään kaksin käsin jotain epäterveellistä. Ei näin.

Jotenkin tuntuu, että tämän sovelluksen avulla pääsin nyt tältä osin aika hyvään alkuun. Koska olisihan se nyt ärsyttävää, jos ei voisi saada päivän tehtäviä suoritetuksi. Niinpä olen kiltisti varmistanut, että lounas tulee syötyä tiettyyn aikaan päivästi, että töissä on mukana pientä välipalaa, ja että kotona mahdollisimman usein odottaa jotain sopivaa ja nopeasti laitettavaa oikeaa ruokaa.

Olen myös saanut lisättyä jonkin verran vihanneksia, sovellus nimittäin muistuttaa syömään lautasmallin mukaan ja/tai jotain vihannesta tai hedelmää joka aterialla. Tämä kohta vaan saattaa helposti unohtua, jos on kiirettä tai väsyttää, joten sitä varten yritän erityisesti varautua ja ennakoida.

"Eat your troubles away" ei todennäköisesti kannusta lohtusyömiseen, vaikka siltä vähän kuulostaa.
Tasainen ateriarytmi sen sijaan tuntuu helpottavan elämää, ainakin minun kohdallani.
Kuva: wackystuff

Ateriarytmiä olen siis onnistunut parantamaan sovelluksen tuella. Muutama muu asia aiheuttaa vielä päänvaivaa; tarpeeksi pitkien yöunien nukkuminen ja veden juominen noin alkajaisiksi. Niitäkin Mun Treenari kysyy, ja suureksi häpeäkseni tilastoissa on kohdallani neljän edellisen päivän kohdalla punainen viiva, koska olen nukkunut jokaisena yönä vähemmän kuin seitsemän tuntia. Olen aina ollut huono nukkumaan, ja se ei oikein yhdellä sovelluksella muutu.

Yksi huono puoli MunTreenarissa on: joka päivä merkattava paino. Tästä mainitsin jo viimeksi, ja mietiskelin mahdollisuutta että en merkkaisi painoa kuin harvoin. No eihän se onnistunut. Vaa'alla on siis hypitty. Tampereen teknillisesseä yliopistossa oli vastikään tehty tutkimus jossa todettiin, että parhaiten laihtuu, jos punnitsee itsensä joka päivä. Silloin pysyy ns. laihdutusmoodissa koko ajan. Uskokoon ken tahtoo. Minulle tuo ainakin aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä. Painoni kun ei ole ikinä kahtena peräkkäisenä päivänä sama. Välillä se on laskenut puoli kiloa, välillä noussut kilon. Ja vaikka tiedän että trendi on enemmänkin tuonne alaspäin, niin meinaa mennä usko koko terveelliseen elämään, kun vaaka itsepäisesti viidettä peräkkäistä päivää näyttää painon nousevan.

Syö oikein -haastetta on jäljellä kolmisen viikkoa. Toivottavasti pystyn haasteen loppumisen jälkeen pitämään yllä niitä hyviä tapoja joita olen sen aikana oppinut. Pitäisi kai ottaa seuraavaksi joku Nuku hyvin -haaste, vaikka se taitaa olla ikuisuusprojekti.

Motivaatiomaanantai!

Yleisesti ottaen pidä siitä, että motivaatiota etsitään siitä, että jollakulla muulla menee huonommin kuin itsella. Tiedättehän tyylin, "olen ehkä itse tosi lihava, mutta enpä ainakaan ole yhtä pahassa jamassa kuin ne kolme- tai neljäsataakiloiset raukat, jotka joudutaan poistamaan omasta kodista palokunnan tekemän reiän kautta". Tai samaa pienemmässä mittakaavassa. Nyt aion kuitenkin vähän toimia vastoin omia periaatteitani.

Yöpöydälläni on viime aikoina viihtynyt Hanne Blankin kirja The Unapologetic Fat Girl's Guide to Exercise and Other Incendiary Acts. Kirjassa Blank, itsekin isokokoinen liikkuja, käy läpi erilaisia asioita mitä voi olla hyvä huomioida kun haluaa aloittaa liikuntaharrastuksen, ihan siitä alkaen miten kerätä rohkeutta aloittaa. Ihan mukava kirja, ja tästä varmasti tulee myöhemmin juttua.

Mutta yksi asia kirjassa järkytti: nähtävästi USA:ssa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät painonsa ja huonon lihasvoimansa takia pääse ylös lattialta, jos sinne jostain syystä päätyvät, vaikkapa kaatumisen seurauksena. Tai jos vaikka istahtavat lattialle leikkiäkseen lasten kanssa. Tämä voi tietenkin aiheuttaa pelkoa ja supistaa elämänpiiriä, jos ihminen rajoittaa elämäänsä koska pelkää kaatuvansa. Blank neuvoo kirjassa miten tällaisessa tilanteessa olevat ihmiset voivat pikkuhiljaa alkaa vahvistaa lihaksiaan esimerkiksi sängyssä tehtävien voimisteluliikkeiden ja tuolijumpan avulla. Hän kertoo myös miten lattialle jumiin jääneen, hyvinkin isokokoisen ihmisen voi auttaa ylös tukevan huovan ja 2-4 muun ihmisen avulla. Tarvittaessa neuvotaan kutsumaan palokunta apuun.

Minun mielestäni on toisaalta hyvä asia, että tätä käsiteltiin kirjassa. Ihmisille, joilla on tämä ongelma, on varmasti hyvä saada kuulla että he eivät ole ongelmansa kanssa yksin, ja saada tietää miten asiaan voi vaikuttaa (muutenkin kuin sillä lihaville ihmisille tarjottavalla patenttiratkaisulla, joka joidenkin mielestä korjaa kaikki ongelmat, aina hilseestä murtuneeseen peukaloon). Toisaalta on syvästi järkyttävää, että maailmassa on niin paljon ihmisiä joita tämä ongelma koskee, että kokonaiselle luvulle kirjassa oli tarvetta. 

Ymmärrän hyvin, että ihmisillä on erilaisia terveydellisiä ongelmia, jotka vaikuttavat liikkuvuuteen. Pitää silti myöntää, että kun joskus olen törmännyt ihmelaihtumistarinoihin, joissa kommentoidaan jotain tyyliin "Olin niin lihava, että en edes pystynyt istumaan lattialla - nyt pystyn taas leikkimään lasteni kanssa!" tai "En edes pystynyt solmimaan kengännauhojani!" olen ajatellut että joko kertojat tai sitten toimittajat ovat liioitelleet asiaa luodakseen draamaa. Varsinkin, jos tarinan sankari on alkujaankin ollut minua pienempi. Koska kyllähän minä olen aina pystynyt istumaan lattialla ja nousemaan sieltä ylös, eikä minulla ole ollut vaikeuksia solmia kengännauhojani. Ja kun minun ns. pohjallakäymiseni oli se, kun vakavasti mietin jaksanko kävellä Senaatintorilta Kamppiin, niin eihän kenelläkään muulla voi mitenkään olla tätä huonompi kunto eikä kenenkään muun lähtötilanne voi olla mitenkään huonompi.

Tietenkin tämä on omaan napaan tuijottelua. Sehän on aina lähimpänä.

Mutta se motivoiva osuus tästä tarinasta: Luulin aloittaneeni liikunnan täysin nollasta, mutta sainpas nyt todeta, että oma nollani oli paljon korkeammalla tasolla kuin jonkun muun nolla. Ja jos joku paljon vaikeammasta tilanteesta liikkeelle lähtenyt voi parantaa terveyttään ja kuntoaan sekä nauttia liikunnasta, miksi minäkin en voisi tehdä samoin? Ylös sohvalta vaan, vaikka laiskottaisi!

Tässä lopuksi vielä tuolijumppavideo niille, jotka ihan oikeasti aloittavat nollasta. Sopii vaikka pikku välipalaksi niille, jotka ovat jo edenneet pidemmälle liikunnan maailmaan.

Liikuntaviikko 6

Maanantai: Crosstrainer 15 min, kuntopyörä 15 min, kehonhuolto 45 min.
Tiistai: Kevyempi vesijumppa 45 min.
Keskiviikko: Lepopäivä
Torstai: Kuntopyörä 25 min., crosstrainer 10 min, kävely 70 min, vesijumppa 45 min.
Perjantai: Jooga, 45 min. + 25 min.
Lauantai: Vesijumppa 45 min. + 40 min.
Sunnuntai: Vesijumppa 45 min. + 40 min., kävely 90 min.

Tällä viikolla tuli Heiaheian mukaan täyteen 40 tuntia liikuntaa tänä vuonna. Uskaltaisiko tavoitteeksi ottaa 365 tuntia vuonna 2015? Se tarkoittaisi keskimäärin tuntia per päivä. Käytännössä toki enemmän joinakin päivinä, koska välipäiviäkin pitää olla, ja varmasti tulee sairauspäiviä ja muuta taukoa vuoden aikana.

Uskaltauduin uudestaan kehonhuollon tunnille. Nyt sujui vähän viime kertaa paremmin, vaikka on osa noista jutuista aika vaikeita edelleen. Tällä kertaa tunnilla oli paljon vaikutteita joogasta, ja siitä taisi olla minulle apua. Teimme m.m. alaspäin katsovan koiran, ja se sujui pehmeällä alustalla tavallista paremmin. Testailin myös miten paljon jaksan polkea crosstrainerilla ja kuntopyörällä. Crosstrainer sattuu ikävästä toiseen jalkaan... ehkä tarvitsen paremmat kengät? Pyörällä jaksaisin vaikka kuinka kauan, ainakin noilla kevyillä tehoilla mitä kokeilin. Hiki kyllä tulee, ja hengästyn mukavasti.

Yritin lisätä arkiliikunnan määrää kävelemällä lyhyitä ja vähän pidempiäkin siirtymämatkoja oikeastaan jokaisenä päivänä (näitä lyhyitä, 15-20 minuutin pätkiä en ole laskenut liikuntaan). Valitsin myös usein portaat hissin sijasta, mutta ihan joka kerta ei onnistunut.

Ensi viikon tavoitteet:
1. Arkiliikuntaa, arkiliikuntaa
2. Polje ainakin 20 min. putkeen crosstrainerilla

Jumppailua ja kesäherkkua

Kävin aamulla uimahallissa. Tarkoitus oli käydä yhdessä vesijumpassa, mutta minut värvättiin sitten toiseenkin peruutuspaikalle. Huh huh! Ihanaa, mutta raskasta. Jalka nousi aika hitaasti kun kävelin kotiin.

Sitten kotitöitä, kauppareissu ja tuoreita pensaamustikoita, om nom nom!

Oikeasti mustikat eivät näytä ihan noin radioaktiivisilta...

Tulee ihan kesä mieleen! 

Nyt pitäisi vielä jaksaa tehdä pari tuntia töitä, ja sitten lauantai-illan viettoon. Jos etsisi jonkun hyvän leffan ja laittaisi jotain hyvää syötävää... Vaikka paistettua maksaa. Juu, rakastan paistettua maksaa. En ole ikinä väittänyt olevani normaali.

♥

I am Peace.
I am Love.
I am Grounded.
I am Enough.
I am Whole.


Tämä ei ole runo, vaan tämänpäiväisten joogaharjoitusten nimiä. Rauhallista ja rakkaudentäyteistä viikonloppua.

Älä syö, jos haluat paremmaksi ihmiseksi

Välillä saan huomata, että omassa suhtautumisessa syömiseen, liikuntaan ja omakuvaan on vielä paljon työstettävää. Terveellisemmän elämän tavoittelu ei ole pelkästään kiinni siitä, mitä suuhun pistää ja miten vartaloaan liikuttelee. Päänsisäiset asiat pitää myös ottaa huomioon.

Olen huomannut, että kun olen stressaantunut, alan pyöritellä päässä typeriä, negatiivisia ajatuksia. Saatan vaikkapa tuntea huonoa omaatuntoa, jos en liiku joka päivä, tai mikä pahempaa, jos olen niin armottoman laiska että käyn vai yhdessä kevyessä vesijumpassa koko päivänä. Siis mikä törkeän laiska possu! Täysin kelvoton ihminen! Tai sitten käy niin kuin tänä aamuna, kun aamurahkaa lusikoidessa iski armoton morkkis: miksi ihmeessä syön, vaikka olen lihava? Älä syö!

Tällaisissa tapauksissa pitää vaan ottaa itsensä puhuttelun ja puhua siellä pään sisällä metelöivälle olennolle vähän järkeä: "Kuules päänsisäinen Viktoria, sinä tiedät, että on tärkeää pitää välipäiviä. Kyllä, tämä koskee myös sinua. Ei, et yhtäkkiä liho kahtakymmentä kiloa, vaikka et tänään liikkuisi. Eipäs nyt mutinoida, käytä järkeäsi! Ja syöt sen rahkan. Niin ja otat kunnon lounaan mukaan töihin ja välipalaa myös. Ei, et ole parempi ihminen jos et syö. Muistathan miten käy jos tulee liian pitkä ruokailuväli ja yrität kitkuttaa liian pienillä kalorimäärillä? Aivan, homma menee ahmimiseksi. Onko se sitten kivaa? Niinpä, se ei ole yhtään kivaa. Vetelepäs nyt se rahka naamariin."

Onneksi olen vuosien mittaan oppinut edes vähän kuuntelemaan tuota järjen ääntä. Olen myös oppinut tiedostamaan, että tuollaisissa tilanteissa on lopulta aika harvoin oikeasti kyse liikunnasta tai ruuasta tai omasta ulkonäöstä. Yleensä ongelman takaa löytyy esimerkiksi työstressiä tai perhehuolia tai jotain muuta murhetta. Olen järkeillyt asian niin, että kun tunnen että nyt en ehkä hallitse tilannetta kokonaan, on syöminen tavallaan helppo asia jota voi yrittää säädellä ja sillä lailla saada maailmaan vähän järjestystä.

Toinen mahdollinen syy on yllättäen se, että olen (tarkoituksella tai vahingossa) syönyt liian vähän viime aikoina. Epäilen, että tämä oli syy tämänaamuiseen angstaukseen. Olenhan minä ennenkin liikkunut, mutta nyt tämän vuoden puolella olen innostunut lisäämään liikuntamääriä, ja uskon että olisi ehkä kannattanut hieman suurentaa annoskokoja kun liikuntamäärät melkein tuplaantuivat entisestä. Pitää siis yrittää syödä vähän enemmän. Se on todella outo ajatus. Olen suurimman osan elämästäni yrittänyt syödä vähemmän, ei enemmän. Kaipa tähän tottuu. Kunhan muistan taas pienentää annoskokoja, kun pahin liikuntainnostus hiipuu ja alan taas viihtyä enemmän sohvalla. Jotenkin niin outo ajatus, että annoskokojen säätely onnistuu suurimmalta osalta ihmisiä ihan luonnostaan, ilman suurta pohtimista. Miten ihmeessä?

Isoja uimapukuja testaamassa

Päätin eilen harrastaa hieman sosiaalista elämää, karkottaakseni minua muutaman päivän vaivanneen negatiivisen mielialan. Suuntasin siis Helsinkiin, missä oli tarjolla sekä hyvää seuraa että hyvää kahvia. Ystäväni on jonkin aikaa etsinyt uimapukua, ja koska minulla on tämän asian suhteen oma lehmä ojassa (haluan uimaseuraa), päätin raahata ystäväni kaupoille. Tarkoitus oli löytää uimapuku joka olisi enemmän sporttinen kuin ladylike. Ei kovin helppo tehtävä, kun kokonumero alkaa viitosella.

Ystäväni oli jo kartoittanut urheiluliikkeiden valikoimaa. Valitettavasti suurin uimapuku joka sieltä löytyi oli Arenan malliston kokoa 48 oleva puku, joka ei ihan riittänyt. Harmittavaa, olen nimittäin kuullut hyvää kyseisestä merkistä. Raahasin siis ystäväni Lorellaan, huolimatta siitä että ystävä taisi pitää sitä liian tätimäisenä ja kalliina kauppana. Mutta kokoja ainakin pitäisi riittää.

Saimme hyvin pian todeta, että ainoa tarjolla oleva uimapukumerkki jossa oli hieman sporttisempia malleja, oli Ulla Popken Sport. Valitsin itselleni kokeiluun uimapuvun, jonka kuviot toivat mieleen DNA-kiemurat sekä hieman retrotyylisen, pilkullisen puvun. Ystäväni ihastui mustaan pukuun, jonka sivuja koristivat luihuisenvihreät raidat. Kokeilemaan, siis.

Omalla kohdallani onni ei ollut tällä kertaa suotuisa. Jouduin toteamaan, että vaikka saksalaiset keskimäärin ovat melko pitkää väkeä, he taitavat olla pitkäraajaista ja lyhytselkäistä mallia, mikä tekee heidän uimapuvuistaan sopimattomia suomalaista persjalkaista ja pitkäselkäistä mallia edustaville. Retrotyylisen puvun kupit jäivät nimittäin minulla suunnilleen kymmenen senttiä navan yläpuolelle. DNA-puvun sain sentään kiskottua ylös saakka, mutta puku oli selvästi liian lyhyt ja leveä, eikä tarjonnut rinnoille minkäänlaista tukea – paha ongelma kun H-kupilla varustettu harrastaa paljon hyppyjä sisältävää vesiliikuntaa.

Ystäväni, joka on minua reilut 10 cm lyhyempi (ja jonka mahdollisesta persjalkaisuudesta minulla ei ole minkäänlaista havaintoa), oli sen sijaan oikein tyytyväinen löytämäänsä pukuun, joka istui hyvin ja muutenkin miellytti silmää. Nyt alankin täysin itsekkäistä syistä kannustamaan ystävääni testaamaan uimapukua tositoimissa... uimaseuran saaminen on nimittäin aina mukavaa.

Herkullinen helmikuu: miten saisin syötyä enemmän kasviksia?

Ikuinen ongelmani: miten saisin syötyä enemmän kasviksia ja vihanneksi? Päätin ottaa helmikuun teemaksi tämän ongelmani ratkaisun, tai ainakin jonkinlaisen ongelman työstämisen.

Minun ongelmani on oikeastaan se, että ei juurikaan voi syödä kypsentämättömiä vihanneksia. Ei siis raasteita, ei kevyesti kypsennettyjä wokkivihanneksia, ei porkkanatikkuja, ei ei ei ei ei! Välillä tuntuu siltä, että kasvisvalikoimani koostuu pussillisesta herne-maissi-paprikaa. Perusteellisesti kypsennettynä valikoima kasvaa jonkin verran, mutta tämä on pakko myöntää – keitetyt kasvikset eivät useinkaan ole erityisen hyvän makuisia.Varsinkin kun ne valmistaa tällainen ihminen, jolla on keittiössä peukalo keskellä kämmentä.

Mutta helmikuun aikana olisi tarkoitus kokeilla ainakin seuraavia asioita:

Vihersmoothie

Näitä on moni hehkuttanut, mutta usein innostus tuntuu jäävän lyhytaikaiseksi. Epäilen siis, että terveellisyydestä huolimatta erilaiset vihersmoothiet ja -juomat maistuvat pahalle. Mutta yritän pitää mielen avoimena. Löysin jo sopivan "aloittelijan" reseptin, johon taisi tulla ainakin salaattia tai pinaattia ja mustikoita, kaikki siis sellaisia joista pidän. Voiko niitä sekoittamalla saada aikaiseksi jotain pahaa? Viikonloppuna on tarkoitus kokeilla tätä, vähän erilaista aamupalaa.

Voiko mikään tuon värinen olla hyvää? Viikonloppuna se selviää.

Lehtikaali

Tämä on kuulemma nykyään hittivihannes, jonka myynti on kahdessa vuodessa seitsenkertaistunut. Huomasinhan minä jo pari vuotta sitten, että moni amerikkalainen hehkuttaa lehtikaalin ihanuutta. Itse en ole vielä uskaltanut maistaa, mutta eilen nappasin kaupasta mukaan pussillisen lehtikaalia. Mistähän kannattaisi aloittaa? Kypsentämättä en taida uskaltaa kokeilla, mutta lehtikaalisipsit vaikuttavat aika houkuttelevilta. Lehtikaali-pekonipasta voisi olla hyvää, ja kätevä tapa ujuttaa vähän vihanneksia lautaselle. Toimisikohan lehtikaali munakkaassa? Tai vuohenjuuston kanssa?

Mitähän muuta sitä voisi vielä keksiä, että saisi syötyä enemmän vihreää? Pitäisi ehkä selailla vegeblogeja ja kaivaa esiin joku keittokirja, missä helppoja reseptejä. Viihdyn paremmin uimahallissa tai hyvän kirjan ääressä kuin keittiössä.

Suklaanhimoa ja teinivuosia

Suklaanhimo iski! Piti hankkia vähän lohdutusta: Chocomania-vartalovoita. Ihania vaniljan, kookoksen ja suklaan tuoksuja. Yleensä suosin hajustamattomia tuotteita, mutta tämä on niin ihanan tuoksuinen että oli pakko ostaa. Ahkera uimahallissa käynti ja liikuntasuoritusten jälkeen suihkuttelu ovat myös saaneet ihoni ratisevan kuivaksi, joten toivottavasti tästä nyt olisi apua.

Tulee ihan mieleen teinivuodet, kun Body Shop oli Se Ainoa Oikea Kauppa, ja kaapit olivat täynnä vaniljantuoksuista vartalovoidetta ja vesimelonilta tuoksuvaa suihkugeeliä ja kaikkea pientä ihanaa. White Musk -hajuvesi! Sitä oli kaikilla.

Body Shopia ei löytynyt meidän paikkakunnaltamme, eikä edes naapuripaikkakunnalta, joten piti aina mennä Helsinkiin asti ostoksille. Siinäkin oli oma jännityksensä; junamatka, ihmisvilinä, raitiovaunut ja uskomaton kauppojen valikoima! Jos hyvin kävi, viikkorahat riittivät myös leffakäyntiin. Ihania aikoja.

Läskikyttääjät vauhdissa

Olen kai sitten vaan jotenkin friikki näky liikkuessa, kun tuli taas kommentteja. Kommentit olivat kyllä ihan positiivisia, ja ne lausunut ihminen tuntui olevan ihan hyvässä hengessä liikkeellä: "Tosi hienoa että sä harrastat liikuntaa" ja "Oho, tosi hyvin sä jaksat!". Tapaus ei siis ollut tällä kertaa yhtä ärsyttävä kuin se, josta aikaisemmin kerroin.

Mutta hieman ärsyttää, kaikesta huolimatta. Juu juu, mielummin tällaisia kommentteja kuin jotain negatiivista. Niitäkin on joskus tullut koettua. Mutta ei ole mukavaa tuntea itseään kuin joksikin friikkishown kummajaiseksi. Ihan kuin osa ihmisistä ei olisi ennen nähnyt lihavaa ihmistä verkkareissa. Mitä, aikooko se liikkua? Mitä, eikö se saanut sydäriä viiden minuutin jälkeen? Mennäänpä sanomaan sille että hyvä juttu hei!

Osa tästä ärsytyksestä tulee varmaan siitä, että a) minua on kytätty ja b) kyttääjä on miettinyt minua, vartalonmuotojani ja kuntoani... niin paljon, että pitää erikseen tulla kommentoimaan. Jos on pakko kytätä, niin voisiko sen hoitaa hienovaraisesti, ilman kohteen huomaamista? Kiusallista, kun pitäisi jotenkin alkaa selitellä tai oikeuttaa omia liikuntatottumuksia.

Saisinko vaan treenata rauhassa, ilman ihasteluja tai vihasteluja? Saman rauhan soisin muillekin.

Maailman rumimmat urheiluliivit

Eilen tuli kaverin kanssa puheeksi ongelma: mistä isot, hyvät urheiluliivit, kun löytyy sekä ympärysmittaa että rintaa. Ajattelin jakaa vinkkini muillekin. Olen nimittäin löytänyt maailman parhaat urheiluliivit. Valitettavasti ne ovat myös maailman rumimmat urheiluliivit, mutta niiden yleinen mahtavuus korvaa täysin ulkonäölliset puutteet. Näissä liiveissä pystyn hyppimään ja pomppimaan, ilman että lyön itseäni naamaan omilla rinnoillani, ja joogaamaan, ilman että tukehdun rintoihini: Enellin urheiluliivit.

Ei kovin mieltä ylentävä ulkonäkö, mutta usko pois, nämä ovat oikeasti hyvät.
Kuva: Värikäs Elämäni

Kuten näkyy, kauniiksi noita ei voi sanoa. Mutta ovat aivan mahtavat isommalle povelle! Kunhan ensin opettelet pukemaan ne päälle oikein. Niiden mukana tulee ohje. Oikeasti – rintaliivit, joiden pukemiseen tarvitaan ohje. Naureskelin ensin, mutta sitten jouduin turvautumaan ohjeeseen, kun liivit eivät tuntuneet hyviltä, ja luulin valinneeni liian pienen koon.

Enellillä on aivan oma kokotaulukkonsa, ja kahdeksan eri kokoa, joten ennen ostamista kannattaa tarttua mittanauhaan. Itse totesin rinnanalusmittani olevan kokojen 6 ja 7 rajalla, ja rinnanympärykseni olevan kokojen 7 ja 8 rajalla, joten päädyin pienen tuumailun jälkeen kokoon 7, joka osoittautuikin sopivaksi.

Nämä liivit ovat aika uskomattomia siltä osin, että rinnat tosiaan pysyvät lähes täydellisesti paikoillaan. Leveät olkaimet ovat mukavat päällä. Miinusta tulee siitä, että ulkonäkö ei hivele silmää, ja siitä, että liivit ovat sen verra korkeat, että kovin avarakaulaisia toppeja ei niiden kanssa oikein voi pitää, jos liivien näkyminen haittaa. Minun mielestäni tässä asiassa mukavuus saa ajaa ulkonäön ohitse.

Suomessa Enelliä taitaa myydä ainoastaan Lumingerie, josta löytyy muitakin isokuppisia liivejä. Ulkomailta Enelliä saakin sitten useammasta verkkokaupasta, esim. brittiläisestä Less Bounce -nettikaupasta. Hinnat eivät ainakaan nopealla googlauksella näytä vaihtelevan kovinkaan paljon eri maiden välillä. Alennuksia kannattaa metsästää, joskus niitä osuu kohdalle. Seuraavan kerran kun omalle kohdalleni osuu alennus, ajattelin napata itselleni nämä livit turkoosissa värissä.

Motivaatiomaanantai!

Kolme asiaa elämässäni, joihin liikunta on vaikuttanut:

• Jaksan paremmin arjessa. Enää en ole kuin märkä rätti imuroituani kämpän, ja jaksan muutenkin tehdä kotitöitä reippaammin. Sitten on tietysti ihan toinen asia, että jos pitää valita siivoamisen ja vaikkapa uintireissun välillä, niin siivoaminen jää kakkoseksi. Kukaan ei ole vielä kuolinvuoteellaan toivonut, että olisi elämänsä aikana siivonnut enemmän.

Kuva: James Vaughan

• Olen tavannut paljon mukavia, eri-ikäisiä ihmisiä. Ketään uutta sydänystävää en ole tavannut, mutta useamman oikein mukavan tutun, jonka kanssa on kiva turista vaikkapa vesijumpan jälkeen. Usein kyseessä ovat sellaiset ihmiset, joiden kanssa en välttämättä tulisi arjessa tutustumaan. En ole aikaisemmin oikein tajunnut, miten paljon yhdessä liikkuminen yhdistää. Ehkäpä pitäisi verkostoitumisen nimissä lähteä mukaan myös työnanatajan tarjoamiin ryhmäliikuntoihin. Ovat vaan kovin hankalaan aikaan. Ehkä niille pitää raivata aikaa kalenterista.

Kuva: James Vauhgan

• Vähemmän kipuja. Teen päätetyötä, minulla on melkoinen rintavarustus, ja kun useampi harrastus myös vaatii tietokoneen äärellä istumista, voitte kuvitella, että hartia- ja niskakipuja voi tulla. Ja nehän kutsuvat yleensä mukaan kaverinsa, päänsäryn. Jossain vaiheessa jouduin napsimaan särkylääkkeitä useamman kerran viikossa. Sen jälkeen, kun aloitin vesiliikunnan, olen pärjännyt muutamaalla kerralla kuukaudessa. Vaikka en saisi mitään muuta liikunnasta, niin tämä olisi jo yksinään syy liikkua. 

Kuva: Michael Pujals

Hyvää uutta viikkoa! Tehdään tästä hyvä viikko.

Liikuntaviikko 5

Maanantai: Helppo jooga 40 min. Curvy Yogan ohjelmalla
Tiistai: 20 min. vesijuoksua, 45 min. vesijumppaa matalassa vedessä, mukana menossa vesijuoksuhanskat ja lötköpötkö
Keskiviikko: 35 min. vesijuoksua, 15 min. Curvy Yogan rauhoittavaa iltajoogaa. Sekä noin 45 min. epäonnistunutta geokätköilyä ja pupujen pelkäämistä.
Torstai: Jooga 45 min. CY:n Yogi's Little Helper
Perjantai: Vesijuoksu 45 min.
Lauantai: Vesijumppa 45 min. matalassa vedessä, smiliet 
Sunnuntai: Vesijumppa syvässä vedessä 45 min, hanskat, trampoliinilla 35+10 min., smiliet

Viime viikolla määrittelin tämän viikon tavoitteiksi 1) löytää uusi joogaohjelma ja 2) ulkoilla enemmän. Kohta 1 tuli helposti täytettyä, kun ostin vuoden jäsenyyden Curvy Yoga -sivustolle.

Kohta 2 on aiheuttanut vähän enemmän ongelmia. En erityisemmin rakasta ulkoilua, joten itsensä potkiminen ulkoilmaan on aina vähän työn ja tuskan takana. Yritin ulkoilla edes vähän esim. kävelemällä uimahallille, mutta aika vähiin jäi. Uimahallilla viihdyin paremmin.

Ensi viikon tavoite: Ihan oikeasti, nyt Netflix pois päältä ja ULOS!