Hylkeenä jumppasalissa

Päädyin sitten kokeilemaan kehonhuollon tuntia. Tunnin ohjaaja vakuutti, että tunti sopii kaikille, ja kaikki liikkeet voi tehdä omaan tahtiin. Olin epäileväinen, koska usein "sopii kaikille" tarkoittaa suunnilleen "sopii kaikille, jotka eivät paina yli 150 kg", mutta eräs ystäväni halusi kovasti kokeilla kyseistä tuntia ja kaipasi seuraa ja... noh, aina voi kokeilla. Ei mitään menetettävää... paitsi kasvot. Ei kun siis... vähän estoja. Eipä siis muuta kuin verkkarit esiin ja kokeilemaan. Kaipa sieltä pääsee pois, jos se on ihan kamalaa, ajattelin.

Tunti pidettiin valoisassa pikku salissa, jossa oli pehmeä, tatamityylinen lattia. Se oli mukavan pehmeä, eikä tarvinnut välittää liukuvista jumppamatoista, mutta toihan se omat haasteensa pystyssä pysymiselle, ainakin hetkittäin. Muu väki tunnilla oli enimmäkseen melko treenatun näköistä, ja vähän hirvitti miten tässä nyt käy.

Tunti aloitettiin keppijumpalla, jossa pyöriteltiin ja nosteltiin keppejä eri tavoin. Huh, tuli kuuma heti alkuun! Aluksi pysyin mukana ihan siedettävästi, mutta kun siirryimme erilaisiin kyykkyihin, jouduin myöntämään että tämä ei nyt vaan suju niin hyvin kuin haluaisin. Nähtävästi viime vuonna satuttamani polvi ei ollenkaan pidä askelkyykyistä, eivätkä ne muutenkaan oikein suju, ainakaan niin syvälle kuin olisi tarkoitus. Tätä pitää siis vielä harjoitella. Tässä vaiheessa iski kyllä halu vetää itkupotkuraivarit. Ei voi olla totta, enkö muka tähänkään pysty enää? Kyllä tämä ennen onnistui! Ihan perseestä! En ala! Noh, päätin purra hammasta ja jatkaa, vaikka harmitti.

Kun siirryimme lattialle, sain huomata että pehmeä lattia oli aivan ihana alusta, jotain täysin muuta kuin kämäiset jumppamatot, jotka liukuvat sinne tänne ja rullaantuvat ikävästi kulmista. Erilaiset selällä ja vatsalla tehtävät vatsa-, selkä- ja peppulihasliikkeet sujuivat ihan mukavasti... olikohan pehmeällä alustansa osansa tässä? Saattaa olla, että alusta teki osasta liikkeistä hieman helpompia. Pieni, punainen jumppapallo oli hauska uusi tuttavuus... onkohan se joku pilatespallo?

Sen sijaan sain todeta, että ei mitään toivoa saada selinmakuulla molempia jalkoja nostettua suorana lattiasta kohti kattoa... ei vaan jaksa, ei nouse! Yksi kerrallaan sujuu, tai molemmat koukun kautta... mutta suoraana ja molemmat samalla kertaa, ei toivoakaan. Tosin aloin nyt muistella, että tämän tyyppiset liikkeet olivat haastavia jo vuosia sitten, nykyistä kymmeniä kiloja kevyempänä.

Kokonaisuudessa oli oikein mukava, riippumatta siitä, että se oli tällä hetkellä minulle liian rankka. Aloin kieltämättä tuntea syvää sielujen sympatiaa hylkeitä kohtaan: vedessä notkea ja ketterä, maalla hidas ja kömpelö. Luulen kuitenkin, että tämä olisi minulle (ja kaikille muille ylipainoisille) oikein sopiva jumppa, koska lattia on pehmeä, liikkeet ovat myös pehmeitä, eikä tunti sisältänyt ollenkaan hyppyjä. Minun ongelmani oli tällä kertaa ihan puhtaasti liian suuri massa. Menen ehdottomasti kokeilemaan uudestaan, jos onnistun saamaan painoa vähän alas. Ennen sitä pitää harjoitella vähän askelkyykkyjä ja vatsalihaksia.

Ai niin, ystäväni muuten nautti tunnista suuresti, joten siinä vaiheessa kun uskallan palata asiaan, minulla on ainakin tiedossa hyvää seuraa.

XXXXL-koon vaateongelma

Minulla on vaateongelma. Kaikki housuni ovat käyneet liian suuriksi vyötäröltä, varsinkin selkäpuolelta. Vyöllä on vähän hankalaa kuroa kasaan parikymmentä senttiä ylimääräistä kangasta. Ja onhan se vähän ikävää jos housut valahtavat nilkkoihin vaikkapa kesken kokouksessa pidettävän esityksen tai kun kipitän junalle.

Koska minulla sattuneesta syystä on kaapissa samaa housumallia niin koossa 60 kuin 58, heivasin isoimmat housut varastoon ja kaivoin sieltä esiin ne pienemmät. Vähän epävarmasti sovittelin pienempiä farkkuja jalkaan, muistikuvissa nimittäin oli käsitys, että olisin viimeksi mahtunut niihin ainakin viisi kiloa nykyistä pienempänä. Mutta ei. Housut sujahtivat jalkaan... ja nekin ovat vyötäröltä liian isot. Sen sijaan takapuolta, reisiä ja pohkeita nämä pienemmät housut hyväilevät vähän liiankin tiukasti. Eikös sen paikallisen laihtumisen pitänyt olla mahdotonta?

Kuva: Jessica Hartman Jaeger/Lane Brynantin katalogi 1940

Tämän hämmästyttävän havainnon takia olen viime päivinä jättänyt farkut kaappiin ja sonnustautunut mekkoon tai hameeseen. Siksi olenkin tuntenut itseni lähinnä yhdeksi yllä olevan kuvan naisista. Varsinkin sinä päivänä, kun päälläni oli Scarlett & Jo -merkin musta kukkamekko, joka malliltaan muistutti aika lailla vasemmanpuoleista. Hieman pienemmät olkatoppaukset toki, ja vähemmän siveellinen kaula-aukko.

Kyllähän se työpäivä yleensä hameessa sujuu, kun koko päivä menee sisätiloissa, mutta lumessa on ikävä tarpoa hameessa. Eli tähän housuongelmaan pitäisi keksiä joku ratkaisu. On kai pakko lähteä kaupoille, vaikka inhoan housujen ostamista. Voi kun vaatevalmistajat joskus huomaisivat, että kaikki lihavat naiset eivät muodoltaan muistuta plussapalloa, jolla pyöreä keskus ja tikkumaiset raajat.

Luonnon ihmeitä keskellä kaupunkia

Huomasin, että ihan työpaikan kulmilla on geokätkö. Päätin käväistä pikaisesti poimimassa sen matkalla uimahallille. Ei löytynyt, ei. Oli nähtävästi melko hankalasti piilotettu, enkä kehdannut nuohota ihan joka nurkkaa, koska tuossa kohdassa on kameravalvonta. En varmaan olisi ensimmäinen outo talon nurkalla pyöriskelijä, mutta voisi respan väki vähän ihmetellä. Varsinkin jos siellä sattuu olemaan tuttuja vuorossa.

Ei siis onnistunut, mutta päätin kävellä vähän pidempää matkaa uimahallille ja nauttia lumisateesta. Ja minähän eksyin. Huomasin yhtäkkiä olevani pienen joen törmällä. Haahuilin sitten siellä aikani, etsien tietä uimahallille. Tiesin kyllä missä suunnassa halli oli, mutta en miten pääsisin sinne.

Jossain vaiheessa huomasin, että metsätietä pitkin juoksi kovaa vauhtia iso koira. Ulkoiluttajaa ei näkynyt missään, joten ehdin jo miettiä oliko kyseessä karkulainen. Sitten koira pysähtyi, ja tuijotti minua tuimasti. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että sehän oli rusakko! Jättikokoinen, suurin koskaan näkemäni rusakko!

Kuvan rusakoilla ei ole osaa eikä arpaa tapahtumiin. Ne näyttävät myös paljon pienemmiltä kuin geenimanipuloitu jättiläismutanttirusakko, johon törmäsin metsäpolulla. Tuollaisia rimpuloita.
Kuva: Hans Olofsson

 Aikamme sitten tuijottelimme toisiamme, liikkumatta. Rusakko oli todellakin yhtä suuri kuin hyvänkokoinen koira. Ei mikään söpöinen, pörröinen pupujussi. Taisin olla tylsää viihdettä, ja mutanttijättiläisrusakon ravinnoksi kelpaamaton, sillä hetken kuluttua jänö kääntyi kannoillaan ja hyppelehti laiskasti metsään. Kai sillä oli parempaakin tekemistä kuin eksyneiden ihmisten pelottelu.

Taidan olla ainoa ihminen, joka onnistuu eksymään kilometrin pituisella matkalla, jota on tahkonnut edes takaisin monta vuotta. Parasta olla kurkkaamatta liian syvälle vaatekaappeihin. Minun onnellani niiden kautta päätyy Narniaan, ja siellä voi olla jotain vaarallisempaa vastassa kuin mutanttirusakkoja. Tai sitten ainoa ero on, että Narniassa mutanttirusakot osaavat puhua.

Geokätköilyä kokeilemassa

Lumi narskuu jalkojen alla ja käsiä paleltaa. Kääntyilen eri suuntiin ja yritän kohdistaa kompassin neulan oikein. Jossain lähistöllä pitäisi olla geokätkö, ensimmäiseni. Ystäväni, joka on tämän harrastuksen parissa aivan yhtä kokematon kuin minäkin, tiirailee omaa puhelintaan, samoissa puuhissa. Pitäisikö mennä tuosta talojen välistä, vai kierretäänkö metsäpolkua? Mennään metsän kautta!

Lopulta kompassi asettuu aloilleen, ja löydämme koordinaattien osoittamaan paikkaan. Paikalla ei näytä olevan mitään muuta kuin metalliaita ja pari puuta. Pyörimme hetken hämillämme ympyrää. Missään ei näytä olevan mitään geokätköön viittaavaa. Olisiko se lumen alla? Mutta ei, kätköllä on Geocaching -sivun mukaan käyty ahkerasti tammikuun aikana. Hämmentyneinä alamme tutkiskella paikkoja. Pimeys ja lumi haittaavat näkyvyyttä, mutta emme kehtaa kaivaa esiin taskulamppuja, koska ohitse ajaa autoja vähän turhankin usein.

Lopulta ymmärrämme kurkata... noh, enpä kerro minne, että en vahingossa pilaa kenenkään iloa. Mutta onneksi oli pidempi kaveri mukana. Oma 170 cm mittani ei olisi riittänyt kätkön paikallistamiseen. Kaivamme esiin putken, jonka sisältä löytyy pitkiä, kapeita papereita, joissa ihmiset ilmoittavat nimimerkkinsä ja koska ovat kätköllä käyneet. Lisäämme omamme joukon jatkoksi, palautamme kätkön paikalleen, loggaamme sen nettisivulle... ja lähdemme jäljittämään seuraavaa kätköä.

Kuten yllä selviää, tuli testattua uutta harrastusta. Geokätköily, englanniksi geocaching, on toimintaa jossa ihmiset piilottava niin sanottuja geokätköjä eri puolille maailmaan, lisäävät kätkön tiedot nettiin, ja sitten muut yrittävät paikallistaa kätköjä GPS-satelliittipaikannuksen avulla. Osa kätköistä saattaa olla hyvin helppoja löytää, kuten ensimmäinen etsimämme kätkö. Toiset saattavat olla hyvinkin vaativissa olosuhteissa ja niiden löytäminen saattaa edellyttää erityistaitoja, kuten sukellusta tai kiipeilyä.

Usein itse kätkö on jonkinlainen muovirasia, joka sisältää lokin, kynän ja ehkä jotain muuta pientä. Mutta voivat ne olla erilaisiakin. Esimerkiksi tämä ensimmäinen löytämämme kätkö koostui muovisesta putkesta. Välttämättä GPS-laitteisiinkaan ei tarvitse sijoittaa rahaa (jos ei halua), vaan kätköilyä voi harrastaa myös puhelimeen tai tablettiin asennettavan sovelluksen kautta, kuten me tällä kertaa teimme.

Ensikosketukseni geokätköilyyn oli positiivinen, ja toivon että tästä vielä muodostuisi hauska harrastus. Olen jo ennättänyt kartoittaa missä kotini ja työpaikkani lähellä on kätköjä, ja nyt odottelen vain sopivaa hetkeä iskeä niiden kimppuun. Samalla tulee ulkoiltua.

Lempeää aamujoogaa

Aloitin tänään aamuni Curvy Yogan todella lempeällä aamuherätyksellä. Suosittelen kaikille!


Suurin osa aamuherätyksestä tehdään istuen, joten se on erittäin lempeä, eikä ollenkaan liikunnallinen, mikä taitaa olla helpotus kaikille meille aamu-unisille. Lopussa käväistään pikaisesti alaspäin katsovassa koirassa, mutta mitään sen raskaampaa tai vaikeampaa ei ole tiedossa.

Vähän piristystä pimeään talviaamuun :)

Kurvikasta joogaa koko vuodeksi

Mennäpäräytin ostamaan vuoden jäsenyyden Curvy Yoga -sivustolle. Jos joku ei vielä tajunnut, niin tässä yhteydessä "curvy" on eufemismi lihavalle. Jäsenyyteen kuuluu pääsy lukuisiin ohjattuihin nettijoogatunteihin jotka on suunniteltu erityisesti isommille vartaloille ja niiden erikoistarpeille, pääsy foorumeille ja suljettuun Facebook-ryhmään ja erilaisia e-joogaoppaita. Nettijoogatunteja on aina viiden minuutin pikatunneista täyspitkiin, tunnin mittaisiin joogasessioihin. Jokaiselle kuukaudelle on luvassa oma teema, jonka mukaan opetellaan uutta.

Joogatiiliä. Kuva: Fat Yoga

Huomasin vaan heti alkajaisiksi, että monissa Curvy Yogan videoissa käytetään erilaisia apuvälineitä, kuten tuoleja, joogatiiliä, joogavöitä, huopia ja erilaisia pötkylänmuotoisia tyynyjä. Minulta löytyy ennestään vain joogamatto (ja tietenkin tuoleja), joten saatan joutua ostoksille. Tigerissa näytti olevan tammikuun erikoisuutena niin joogatiiliä kuin -vöitä, Ehkäpä niillä pääsisi alkuun, ja sitten myöhemmin voisi panostaa enemmän laatuun, kun tietää tuleeko näitä apuvälineitä käytettyä enemmänkin.

Vuonna 2015 hankitaankin hyvä ryhti!

Motivaatiomaanantai!

Kuva: Claudio.Ar

- Hei Viktoria,
- Joo?
- Muistatko sen kerran, kun meidän piti kävellä Senaatintorilta Kamppiin?
- Joo, muistan.
- Käveltiinkö me?
- Ei... Taidettiin mennä ratikalla suurin osa matkasta.
- Aika lyhyt matka.
- Joo... mietin sitä kauan ja totesin, että en jaksa.
- Laiskottiko?
- Ei, kun se oli ihan oikeasti niin suuri voimanponnistus, että olin melko varma että voimat ei riittäisi. Aika uskomatonta, kun nyt ajattelee. En halua takaisin siihen kuntoon ikinä. Parempi liikkua, niin että jaksaa pysyä liikkeessä.

Liikuntaviikko 4

Vuoden neljäs viikko lähti käyntiin hyvin ansaitulla välipäivällä, mutta jatkui aktiivisemmin. Sain vihdoinkin täyteen joogatavoitteeni tehdä seitsemän kertaa aloittelijoille tarkoitetun, 20-minuuttisen Yoga for Complete Beginners -videon. Ensi viikolla onkin aika etsiä joku uusi video harjoiteltavaksi.

Viikon vesijumppasaldo oli neljä kertaa; kerran kevyempää versiota, kerran trampoliinilla ja kaksi kertaa syvässä vedessä. Projektini oppia pitämään syvävesijumpasta otti tällä viikolla takapakkia, kun toisella tunnilla oli tarjolla minulle liian vaikeita liikkeitä ja iski jumppakiukku. Vesijuoksemaan ehdin neljä kertaa, useimmiten ennen tai jälkeen vesijumpan.

Kävin kahdessa eri uimahallissa, ja totesin, että kummallakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Toisessa uimahallissa on ihanan lämmin vesi ja hyvät juoksuvyöt, mutta halli on todella ahdas ja ruuhkainen, ja pesutilojen siisteydessä on toivomisen varaa. Toisessa uimahallissa taas on jääkylmää vettä ja huonot juoksuvyöt, mutta halli on tilava, raikas ja viihtyisä, ja henkilökunta aivan erityisen auttavaista ja mukavaa. Kummassakin on siis puolensa.

Ulkoilu on tällä viikolla jäänyt aika vähiin, enimmäksen uimahallille kävelyyn ja geokätköilyn kokeiluun. Kävimme miehen kanssa etsimässä lähellä kotikulmia sijaitsevan kätkön, ihan ensimmäisemme! Oli hauskaa, vaikka paikka oli vähän turhan vilkas, ja oli vaikeaa olla herättämättä huomiota. Saatanpa vielä innostua tuosta geokätköilystä. Ihan lähellä kotikulmia pitäisi olla useampi kätkö, osa tosin liian vaikeita aloittelijalle, mutta voihan niitäkin kokeilla.

Tavoitteet viikolle 5:

• Etsi uusi, aloittelijoille sopiva joogaohjelma
• Ulkoile! Ei mutinoita! Etsi vaikka pari geokätköä!

Likaista menoa uimahallissa

Viime päivinä lehdistä on saanut lukea, miten naiset eivät halua peseytyä mennessään uimaan. Ongelma tuntuu vaivaavan erityisesti Yrjönkadun uimahallia Helsingissä.

Niissä kahdessa uimahallissa joita yleensä käytän en ole huomannut tämän ongelman olevan erityisen paha, mutta enpä ole erityisesti asiaa miettinytkään. Muutamia tapauksia on tullut vastaan, mutta ne ovat olleen poikkeuksia. Toki vesijuoksuradalla näkyy välillä rouvia, jotka eivät ole kastelleet hiuksiaan. Tänä vuonna uimahallissa on kai otettu näihin tiukempi linja, koska nyt uimavalvonta on alkanut jakaa rouville (jostain syystä ovat aina vanhempia naisia) kertakäyttöisiä uimalakkeja. Erilaisia turbaaneja ja uimalakkeja ja suihkumyssyjä on myös alkanut näkyä halleissa yhä enemmän.

Kuva: lisbokt

Mutta kyllähän uimahalleissa kaikenlaista näkee. Kerran eräs vanha rouva unohti pukea uimapuvun, joskus joku äiti tai isä on joutunut säntäämään pelkässä pyyhkeessä (jos siinäkään!) hallin puolelle, kun vikkelä pikkulapsi päättää yrittää pakoon. Kerran tuli vastaan nuori isä, joka nähtävästi jännitti uimareissua villin lapsen kanssa, että unohti vaihtaa kalsarit uimahousuihi. Varmaan jokainen tietää miten käy, kun valkoinen puuvillakangas kastellaan... Uimavalvojat ohjasivat hienotunteisesti nuoren isän takaisin pukuhuoneeseen.

Hauskin tapaus johon olen uimahallissa törmännyt, oli kauttaaltaan tatuoitu keski-ikäinen rouva, joka saapui paikalle lastensa kanssa. Hän puki uimapuvun jo pukuhuoneessa, ja kun joku muistutti että suihkussa pitäisi käydä ennen uintia, hän ärähti vain, että hänhän ei julkisella paikalla kekkaloi alasti, ja jatkoi suoraan altaalle. Vesijuostessaan hän selitti kovaan ääreen ystävälleen, miten hän tuntee paljon moottoripyöräjengiläisiä, ja miten he ovat niin upeita ihmisiä, jotka pitävät aina hänen puoliaan. Rouva muisti myös haukkua uimahallin henkilökunnan, joka kehtasi kieltää rouvan lapsia hyppimästä altaaseen suljetulta pomppulaudalta.

Useimmiten uimahallissa tuntuu kuitenkin olevan hyvin rauhallista. Hygieniasta en tiedä. Yritän olla ajattelematta asiaa liikaa, ja huolehtia omalta osaltani siitä, että itse olen mahdollisimman puhdas uimaan mennessäni.

Trampoliinilla pomppimista vedessä? Mitä ihmettä?

Kyllä, luit ihan oikein. Trampoliinijumppaa voi harrastaa myös vedessä! Tämä on todennäköisesti hyvä uutinen kaikille jotka pitävät hyppimisestä, mutta jotka eivät syystä tai toisesta ole uskaltautuneet pomppimaan maanpäällisellä trampoliinilla.

Pääsin tutustumaan tähän lajiin kun huomasin että yksi käyttämistäni uimahalleista tarjoaa vesijumppaa, joka tapahtuu kokonaan pienten trampoliinien päällä. Tällaisten:

Kuva: Eurotramp

On melko hauska näköistä, kun ihmisjoukko pomppii ylös alas musiikin tahtiin. Katselin monta kuukautta tätä hauskan näköistä toimintaa, mutta en uskaltanut mukaan. Useimpiin vesijumppiin olen uskaltautunut, kunhan ensin pääsin yli "en mä uskalla, en mä osaa, en mä kehtaa" -ajattelusta. Tämä olikin kimurantimpi tapaus.

Pitää myöntää, että taas kerran syyllistyin tyypilliseen sitten kun -ajatteluun: "Ei se trampoliini varmaan minua kestä. Menen trampoliinijumppaan sitten kun olen vähän kevyempi." tai "En minä kuitenkaan jaksa pysyä mukana. Menen trampoliinijumppaan sitten kun olen paremmassa kunnossa."

Ihan turhaan.

Mutta pitihän asia mielenrauhan takia ensin selvittää.

Vähän googletusta, ja selvisi että sekä Vesiliikuntainstituutti että uppotrampoliinien saksalainen valmistaja Eurotramp (hihihi!) kertovat sivuillaan, että trampoliineille ei ole painorajaa, koska vesi kannattelee. Ok, pitänee uskoa.

Kun lopulta uskaltauduin tunnille, alkoi melkein harmittaa, että en ollut kokeillut lajia aikaisemmin. Superhauskaa! Ihan mahtavaa! Jumppaliikkeet olivat hyvin pitkälle samoja kuin tavallisissa vesijumpissa, mutta ne tuntuivat jotenkin erilaisilta, kun alla oli trampoliini. Etukäteen olin hieman huolissani siitä, miten viime syksynä satuttamani polvi suhtautuisi hyppimiseen, se kun saattaa hieman ilmaista paheksuntaansa jos hypin liian kauan ja innokkaasti tavallisessa vesijumpassa. Polvi taisi tykätä oikein paljon, se ei nimittäin ollenkaan valittanut, ja tuntui seuraavanakin päivänä erityisen hyvältä. Reidet sen sijaan... niissä on ihana pieni lihassärky, sellainen mukava, josta tuntee että on tehnytkin jotain. Ihanaa! Ja mahtavaa vaihtelua tavalliseen liikuntavalikoimaan.

Tämä laji pääsi heti suosikkilistani kärkeen!

Miten oppisi käsittelemään pettymyksiä?

Kaikessa ei voi olla hyvä, ainakaan ensimmäisellä kerralla. Miksi sitä on niin vaikeaa hyväksyä? Eilen teki mieli vetää itkupotkuraivarit, kun vesijumpassa tehtiin astetta vaikeampia juttuja, enkä millään uskaltanut tehdä osaa niistä. Olen ehkä arkajalka, mutta kun alla on neljä metriä vettä ja pitäisi käytellä erinäisiä kelluntalaitteita, jotka väkisin haluavat keikkauttaa kasvot veden alle... niin en vaan uskaltanut.

No ei kai siinä mitään, tekemällä oppii, kukaan ei ole seppä syntyessään ja mitä näitä muita kliseisiä lohdutuslauseita nyt onkaan. Oma reaktio jäi vain ärsyttämään. Kun kaikki ei sujukaan halutulla lailla, on ensimmäinen reaktio mennä kaapille ja syödä kaikki mitä sieltä löytyy. Paitsi sitä parsakaalia, liian terveellistä.

Lääke ärsytykseen? Kyllä, mutta vain hetken helpotus. Sitten ärsyttää vielä enemmän kuin ennen herkkujen vetelemistä napaan.

Mistä ihmeestä tuokin reaktio kumpuaa? Suutu > syö kaikki! Ei kai se ole normaalia? Tällä kertaa mässäily rajoittui siihen, että iltapalalla oli vehnäsämpylä "kunnon leivän" sijasta. Ei ihan voitto, mutta ainakin sain rajoitettua kiukkusyömistä jonkin verran. Mutta miten ensi kerralla? Tai sitten kun jotain oikeasti vakavaa tapahtuu?

En haluaisi tätäkään opetella, mutta pakko. Miksi en voi olla hyvä heti ekalla kerralla?

Isoja liikuntavaatteita etsimässä

Isojen liikuntavaatteiden löytäminen on välillä melko hankalaa. Erityisen vaikeaksi homma menee, kun tullaan kokoon 56 ja sitä suurempiin kokoihin. Amerikan ihmemaasta kyllä löytyisi vaikka mitä, onhan siellä enemmän väkeäkin, mutta jos ei halua maksaa tulleja, veroja ja huimia postikuluja, kannattaa pysytellä kotimaan, tai ainakin EU:n alueen kaupoissa. Vaikka nettikauppoihin shoppailu taitaa enimmäkseen mennä.

Useimmista isoja kokoja myyvästä vaateliikkeestä saa silloin tällöin erilaisia trikoohousuja, collegehousuja ja t-paitoja. Niitä kannattaa ostaa, jos niistä pitää. Itse kuitenkin haluaisin mielelläni liikuntavaatteiltani ehkä hieman sopivampia materiaaleja, jos on tarkoitus hikoilla. Sataprosenttinen puuvilla tuntuu kuivana ihan mukavalta päällä, mutta kerää ikävästi hikeä ja alkaa ehkä muutenkin hangata tai tuntua epämukavalta pitkän päälle. Tämä on tietenkin makuasia; se joka pitää puuvillaisista liikuntavaatteista, käyttäköön niitä.

Osa isoista naisista löytää hyviä liikuntavaatteita miesten puolelta. Omaan vartalonmalliini miesten vaatteet eivät kuitenkaan oli ikinä sopineet  - liian pitkät hihat, liian leveät hartiat, ei tarpeeksi tilaa takapuolelle ja reisille, puoli metriä tyhjää tilaa vyötäröllä, ja niin edespäin. Oma vaatekokoni on 58/60, joten keskityn tässä nyt enimmäkseen niihin paikkoihin, joista löytyy kokoja ainakin tähän kokoon saakka. Tässä koossa ei valitettavasti ole kovinkaan paljon liikuntavaatetta tarjolla, mutta tilanne on viimeisen kymmenen vuoden aikana parantunut huomattavasti. Postauksen lopusta löytyy myös muutama vaatemerkki joka tekee urheiluvaatetta kokoon 54 asti, josta toivottavasti on jollekulle iloa.

Liikuntavaatteita (ainakin) kokoon 60

Jos kaipaat kokoa 56 isompaa liikuntavaatetta, on Suomessa oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: Ellos ja Cellbes. Kumpikin on nettikauppa. Lisäksi liikuntavaatteita saattaa löytää isojen kokojen vaateliikkeistä, vaikkapa Lorellasta, joka myy useita eri merkkejä, kuten Ulla Popkenia. Ulla Popkenin nettikauppa toimittaa myös Suomeen.

Ellos myy isoja liikuntavaatteita muutaman eri merkin alla. Ellos Sport on Elloksen oma sporttimallisto, johon kuuluu lähinnä sisäliikuntavaatteita ja juoksutrikoita ja vastaavia. Osaa vaatteista löytyy kokoon 60 saakka. Hinnat ovat kohtuullisia, ja alennuskampanjoita tuntuu tässä nettikaupassa olevan usein. 

Jos olet aikaisemmin tilannut Ellos Plus -malliston vaatteita, ota huomioon, että Sport-malliston vaatteet ovat hieman niukemmin mitoitettuja kuin Plus-malliston. Niiden onkin ymmärtääkseni tarkoitus olla melko vartalonmyötäisiä, mikä ei välttämättä ole kaikkien mieleen, osa meistä kun vähän arastelee makkaroiden näkymistä. Mutta siitä toki selviää valitsemalla isomman koon. 

Sportissa on minun mielestäni otettu hyvin huomioon, että isokokoiset naiset eivät välttämättä ole malliltaan plussapalloja joilla on tikkujalta. Minulla on useammat Sportin liikuntahousut, ja monissa on meille päärynöille hyvin sopiva korkeahko ja kapeahko vyötärö. Mutta osa malleista saattaa olla sopivampia myös omenavartaloisille – kannattaa lukea kommentit. Paitoihin en ole ollut yhtä ihastunut, koska niissä on usein omaan makuuni liian lyhyet hihat. Vähän suojaa alleille, kiitos!

Myös Ellos Plus-malliston puolelta löytyy joskus liikuntaan tarkoitettuja vaatteita, kuten collegehousuja, huppareita ja softshell-takkeja, joskus jopa kokoon 64.

Suosittelen: Jessie Pant -housut

Ellos Sport -malliston Jody-paita.
Kuva: Ellos

Ellos Sport -malliston Jessie Pant.
Kuva: Ellos

Toinen Elloksen myymä urheiluvaatemerkki on Áhkká, joka on keskittynyt ulkoiluvaatteisiin. Merkkiä on kehuttu yhtä hyväksi kuin monta kalliimpaa merkkiä. Ahkka on ehkä Elloksen muihin hintoihin verrattuna hintavammasta päästä, mu

Áhkká tekee osaa malleista kokoon 60 asti. Oman kokemukseni mukaan Áhkká on hieman niukemmin mitoitettu kuin Sport, mutta kokemukseni perustuu lähinnä takkeihin ja muihin ei-joustavasta kankaasta tehtyihin vaatteisiin, jotka minulla jäivät kinnaamaan hihoista. Itse en tällä hetkellä oikein uskalla tilata Áhkkáa, koska olen melko varma että hihaongelmani jatkuu tämän merkin osalta. Se ei ole minun kohdallani mitenkään harvinaista, joten jos sinulla ei ole erityisen suuria käsivarsia, ongelmaa ei pitäisi olla.

Sen sijaan omistan Ahkkan kerraston, josta olen pitänyt kovasti, ja joka on erittäin mukava päällä. Se on palvellut minua useamman vuoden, ja on vielä hyvässä kunnossa. Áhkkán housuja en ole kokeillut, mutta himoitsen oransseja kuorihousuja, jotka heidän mallistostaan tällä hetkellä löytyy.

Suosittelen: Kerrastot

Áhkkán Helena W Shelol -kuoritakki.
Kuva: Ellos

Cellbes myy  muutamaa mallia sisäliikuntavaatteita ja ulkoiluun sopivaa vaatetta kokoon 58/60 tai jopa 62/64, niin sisäliikuntaan kuin ulkoiluun. Vaatteet ovat usein iloisen värisiä ja pirteitä.

Omat kokemukseni tästä kaupasta eivät ole kovin runsaat eivätkä kovin ruusuiset (en ollut tyytyväinen kokeilemieni vaatteiden laatuun), mutta minulla on muutama ystävä jotka vannovat tämän nettikaupan nimeen, ja ovat erittäin tyytyväisiä esimerkiksi ostamiinsa ulkoiluvaatteisiin. Minulla on siis saattanut olla vain huonoa onnea ostamieni vaatteiden kanssa. Kuten aina, kannattaa lukea jokaisen vaatteen saamat kommentit.

Suosittelen: Kokeilemaan rohkeasti ja kertomaan minulle mitä mieltä olet!

Cellbesin treenitoppi
Kuva: Cellbes

Ulla Popken on saksalainen yritys, joka tekee suurinta osaa liikuntavaatteitaan kokoon 60 saakka, joitakin malleja kokoon 62/64 saakka, ja ihan muutamaa mallia aina kokoon 66/68 saakka. Tutustuin itse Ulla Popkenin vaatteisiin aikoinaan Saksan matkalla. Vaatteet ovat melko hintavia, mutta useimmiten myös laatu on hyvä. Iso plussa siitä, että täällä myydään myös erilaisista teknisistä materiaaleista valmistettuja vaatteita, Ulla Popkenilta löytyy sekä vaatteita sisäliikuntaan että ulkoiluun.

Merkin vaatteet on melko reilusti mitoitettu, ja omasta mielestäni UP:n koko 58/60 on reippaasti isompi kuin Elloksen ja Cellbesin vastaavat. Jos epävarmuus koosta vaivaa, kannattaa usein valita pienempi. Viimeksi sorruin ostamaan juoksutrikoina myydyt pöksyt, joiden kuvauksen ja nettisivun kuvien mukaan piti olla ihonmyötäiset, mutta livenä housut paljastuivat lökäpöksyiksi. Sen sijaan samalla kerralla tilaamani ulkoilutakki oli sopivan kokoinen.

Suomessa Ulla Popkenia myy ainakin Lorella, jolla on nettikauppa sekä myymälät Helsingissä ja muutamassa muussa kaupungissa. Kivijalkakaupoissa on usein parempi valikoima kuin Lorellan nettikaupassa, ainakin Helsingin liikkeessä. Ulla Popkenin nettikauppa toimittaa myös Suomeen, sivusto palvelee englanniksi ja saksaksi. Postikulut ovat huimat 16,95 euroa, mutta joskus sivustolta voi bongata hyviä tarjouksia.

Suosittelen: Ulkoiluvaatteet


Liikuntavaatteita kokoon 54

Kokoon 54 asti tarjonnan pitäisi olla hieman monipuolisempaa, mutta koska en itse kyseiseen kokoon mahdu, on asiantuntemukseni puutteellinen. Kaksi ystävieni kehumaa merkkiä tosin löytyy: Röhnisch Plus sekä Raiskin plussamallisto.

Röhnich tekee urheiluvaatteita sisäliikuntaan. Tällä vaatevalmistajalla on erillinen plus-mallisto (Röhnisch Plus), jossa suurin koko nykyään taitaa olla 52/54, vaikka muistelen itse aikoinani ostaneeni heiltä liikuntavaatetta myös koossa 56. Oma kokemukseni on siis monen vuoden takaa, mutta ainakin silloin olin erittäin tyytyväinen vaatteiden laatuun ja kestävyyteen, hinnasta sen sijaan miinusta, sekä siitä, että Röhnisch Plus -vaatteita on melko vaikea löytää.

Monessa netistä löytyvässä kommentissa Röschnich Plus-vaatteita sanotaan niukasti mitoitetuiksi ja kehotetaan valitsemaan normaalia isompi koko. En itse muista että olisin reagoinut tähän aikoinaan, mutta oma kokemukseni on tosiaan vuosien takaa. Röschnish Plussaa myyvät ainakin monet urheilukaupat (omani taisin ostaa aikoinaan Stadiumista tai Intersportista) sekä Ellos ja Timarco.

Myös Raiskilla on oma isojen kokojen mallistonsa, tai siis "erikoismitoitettujen kokojen mallisto", josta löytyy ulkoilupukuja kokoon D54 saakka. Laadusta en osaa sanoa mitään, kun en tosiaan kyseiseen kokoon mahdu, mutta kivan näköisiä ovat. Myynnissä monessa paikassa, esim. HobbyHall ja Lorella, näyttääpä osasta Prismojakin löytyvän Raiskin erikoismitoitettuja kokoja.

Tiedätkö lisää merkkejä tai kauppoja, joilla on liikuntavaatteita vähintään kokoon 54? Vinkkaa ihmeessä! Onko sinulla kokemuksia yllä mainituista merkeistä?

Pieniä postiviisisia hetkiä, osa 3: Latinankieliset ystäväni

On muuten aika mahtavaa huomata, että minullahan on lihaksia! Ensimmäisenä huomasin että käsivarteen, siihen vähän kyynärpään alapuolelle, oli ilmestynyt joku outo patti. Lähempi tarkastelu osoitti, että samanlainen löytyi kummastakin kädestä. Googlen avulla sain onneksi selvitettyä, että kyseessä ei ollut mikään salaperäinen, kaksipuolinen kasvain taikka avaruusolentojen asentama valvontalaite, vaan nähtävästi musculus brachioradialis.

Jokin aika sitten löysin etureisistä jonkinmoisen pitkulaisen jutun, joka oli ihan kova. Konsultoin taas Suurta Lääkärikirjaa, eli internetiä. Tällä kertaa diagnoosiksi tuli quadriceps femoris, eli nelipäinen reisilihas. Jännittävää!

Uusin löytöni, jonka tein ihan pari päivää sitten takareidestä, on nähtävästi biceps femoris, kaksipäinen reisilihas. Kukapa olisi uskonut, että tällaistakin löytyy minun kehostani? Minä kun luulin olevani pelkkää pullataikinaa.

Muille nuo lihakset eivät tietenkään näy, mutta on mukavaa tietää niiden olemassaolosta. Mikä onkaan seuraava löytöni?

Ruokakeskiviikko

Tunnustan: kokkaaminen on minusta maailman tylsintä puuhaa. Arkisin yritän pärjätä niin vähällä kokkaamisella kuin mahdollista. Viikonloppuna kokkaamistä ei ihan kokonaan voi välttää, mutta joskus senkin homman voi nakittaa miehelle, ja painua itse vaikka luomaan lunta. 

Mutta koska jokaisessa vakavasti otettavassa elämäntapamuutosblogissa pitää olla kuvia ruuasta, päätin kuvata satunnaisen arkipäivän syömiset. Valitettavasti en syönyt puuroa eilen, joten en voi nostaa blogini vakavastiotettavuustasoa puurokuvalla. Yritän korjata asian jossain myöhemmässä vaiheessa.

Ruokailu keskiviikkona 22.2.2015. Lisäksi vettä.

Aamupala: Puolukkarahkaa, riisikakkuja juustolla, maitokahvia

Lounas: Salaattia ja pakastevihanneksia, loimulohta

Välipala: Banaani ja rahkaa

Päivällinen: Lihakeittoa

Iltapala: Mustaherukkarahkaa, riisikakkuja juustolla

Juomana vesi

Päivän liikuntaurakka ei ollut erityisen raskas: 50 minuuttia vesijuoksua.

Huonon omatunnon herkkua

"Salli itsellesi jokin huonon omantunnon ruoka-aine", komensi MunTreenari -sovellus tänään. Ja nähtävästi samaa on tiedossa jatkossakin.

Tässäpä tulikin tenkkapoo. Olen nimittäin yrittänyt huolella kouluttaa itseäni siihen, että mikään ruoka-aine ei olisi syy tuntea huonoa omaatuntoa. Kaikkea voi syödä kohtuudella. Tietysti on sellaisia elintarvikkeita, joita en syö arkisin, kuten ns. herkkujuustot ja kerma ja suklaa. Näitä kuitenkin saatan syödä juhlissa tai muissa erikoistapauksissa, joskus ihan tavallisenakin viikonloppuna. En kuitenkaan halua syödä näitä arkisin. Minulle on paljon helpompaa syödä vähän terveellisemmin, jos teen selkeän eron arjen ja juhlan välille.

Kuva: DixieBelleCupcakeCafe

Ongelmani syömisen suhteen ei yleensä muutenkaan ole ollut ns. väärien asioiden syöminen, vaan aivan liian suurien määrien syöminen. Valtaosan painostani olen onnistunut keräämään ihan tavallisella kotiruualla, liian suurissa määrissä. Jos nyt joskus sattuisin huonoa omaatuntoa tuntemaan syötyäni, niin se ei johdu siitä että olisin syönyt jotain "kiellettyä", vaan siitä että olen vedellyt ruokaa kaksin käsin. Ruoka-aine voi tällaisessa tapauksessa tietenkin olla suklaa, mutta yhtä hyvin kyseessa saattaisi olla kaalilaatikko tai kalakeitto tai vesimeloni.

Nyt olen siis epävarma miten pitäisi toimia. Suklaan syöminen joka päivä ei houkuttele yhtään,varsinkin kun olen yrittänyt kokonaan välttää lisättyä sokeria. Pitäisikö käydä ostamassa joku ihana brie, ja yrittää joka päivä närppiä siitä pieniä paloja, silläkin riskillä, että sorrun vetämään koko ihanan, pehmeän, tuoksuvan juustoon kerralla napaani? Vai jätänkö tämä tehtävän suosiolla väliin? Pilaanko koko ohjelman, jos en seuraa sitä mahdollisimman tarkasti?

Jooga vie kohta mennessään...

Balasana, lapsen lepoasento. Näyttää niin helpolta, mutta kun on sekä reittä että mahaa ja kaiken kukkuraksi H-kupin rintavarustus, se ei välttämättä ole niin helppoa. Aikoinaan kun kävin joogan peruskurssin, opettaja neuvoi laittamaan tarvittaessa kädet kasvojen alle. Nyt huomasin iki-ihana Amber Karnesin (Body Positive Yoga) julkaisseen oman videonsa aiheesta. Ja tästä löytyikin muutama lisävaihtoehto.



Vinkkejä lapsen lepoasentoon vähän hoikemmassa muodossa löytyy vaikkapa Hetkessä hengittäen -blogista.

Oma joogailuni on vähän jumissa. Tahkoan edelleen aikaisemmin linkittämääni 20 minuutin aloittelijaohjelmaa. Välillä ohjelma tuntuu ihan hyvältä, mutta muutamana päivänä olo on ollut todella tukkoisa ja jäykkä, melkein huonovointinen, kun olen istahtanut joogamatolle. Alaspäin katsova koira tuottaa edelleen ongelmia, vaikka tajusin nyt että niitä jalkoja ei ole pakko saada suoraksi, kunhan selkä olisi suora. Mutta kun päinvastainen olisi helpompaa. Kaipa tämä tästä, toistoa toiston perään.

Itsensä solmuun vetävät ihanaiset

Kappas, Buzzfeed oli huomannut että jooga on melko suosittua isokokoisempien joukossa, tai kuten Body Positive Yogan Amber aina sanoo, "niille meistä, jotka olemma isommissa vartaloissa": 19 Badass Instagrammers Who Prove Yoga Bodies Come In All Shapes And Sizes

Jotkut ihmiset taipuvat kyllä ihan uskomattomiin asentoihin!

Miten jatkaa liikuntaa tammikuun jälkeen?

Eletään vasta tammikuuta, mutta olen jo huomannut että uimahallissa on aamuisin hieman tyhjempää kuin vielä viime viikolla. Ehkäpä pahin tammikuuruuhka on jo helpottamassa, ja sohva alkaa taas kutsua yhä useampaa uuden elämän aloittanutta innokasta. Itsekin huomasin, että en millään olisi jaksanut lähteä ulos liukkaaseen ja pimeään, ja kun uimahallin vesikin on viime aikoina ollut niin kamalan kylmää ja kukaan kaverikaan ei halunnut lähteä seuraksi ja tekosyy tekosyy tekosyy tekosyy... Lopulta päätin lähteä, ja olihan se hauskaa kunhan pääsin liikkeelle.

En ole ongelmani kanssa yksin. Life coach Anne Karilahti ja UKK-instituutin tutkimusjohtaja Riitta Luoto neuvovat Helsingin Sanomissa miten tammikuun uutta elämää ja liikuntainnostusta voisi jatkaa senkin jälkeen, kun ensi-innostus lakkaa. Päätin nyt yrittää löytää näistä hieman motivaatiota itsellenikin. Osa vinkeistä on mielestäni toimivia, osa taas ei nappaa ollenkaan.

Kuva: Stilinberlin.de

Vinkki 1: Motivoidu sisäisesti
"Älä liiku siksi, että saisit muilta kehuja." Tämä on kyllä ihan totta, harva varmaan jaksaa harrastaa liikuntaa ihan vain sen takia, että joku muu käskee, oli käskijä sitten muotilehti tai lääkäri. Ihan samalla tavalla kuin kukaan ei varmaan jaksa harrastaa postimerkkeilyä tai lintubongausta tai virkkausta ihan vaan sen takia, että joku muu käskee, ainakaan kovinkaan pitkään.

Vinkki 2: Harrasta lajia, josta oikeasti pidät.
TÄMÄ! Oikeasti, tämä on ollut minun ongelmani aina. Mittari lähenee vähän liiankin nopeasti keski-ikää, enkä ole vieläkään löytänyt lajia, jota kohtaan voisin tuntea oikeaa intohimoa, hurjaa halua tehdä sitä aina vaan enemmän ja enemmän. Muita tällaisia intohimoisia harrastuksia kyllä löytyy.

Nykyinen vesiliikuntaharrastukseni on ihan mukava ja hyvin kätevä, asun ihan uimahallin kulmalla. Toisaalta, jos harrastus vaatisi vaikkapa puolen tunnin automatkaa tai bussimatkaa, harrastuskerrat jäisivät heti korkeintaan kertaan, pariin viikossa. Tätä kohtaa muuttaisin siis omalla kohdallani muotoon "harrasta lajia joka on ihan ok, ja jota on tarjolla kodin lähellä".

Vinkki 3. Mieti liikunnan hyötyjä.
Ehdottomasti samaa mieltä! Ja tässä pitäisi taas muistaa se, että liikuntaa ei pitäisi nähtä vain laihdutuskeinona tai keinona saada mahdollisimman hyvämuotoinen vartalo. Toki se voi sitäkin olla, mutta liikunnalla on lukuisia terveyshyötyjä, joita mielestäni ei aina muisteta. Ja ennen kaikkea: hyvä olo! Sitä paitsi liikkumattomuus tappaa.

Vinkki 4. Liiku silloin kun ehdit.
Sanoisin enemmänkin: "raivaa kalenteriin tilaa liikunnalle". Jos minä päättäisin liikkua vain silloin kun ehdin, niin hyvin nopeasti kalenterin saa täyteen monta muuta, hauskempaa asiaa. Vaikka ihan sen kiinnostavan tv-sarjan tuijottamista tai kullan kainalossa nysväämistä sohvalla.

Vinkki 5. Tee elämäntaparemontista kestävä.
Inhoan samaa elämäntaparemontti. Se on jotenkin niin pysähtynyt, kertaluonteinen. Samalla se luo mielikuvan, että ihminen on kuin rapistunut, kaltoin kohdeltu ja pahasti ränsistynyt talo, jossa ei ole mitään hyvää. Kun remontti on kerran tehty, sitten onkin hyvä taas antaa talon rapistua rauhassa seuraavat kymmenen vuotta. Puhuisin mielummin uusien, terveellisten tapojen opettelusta. Uusia tapoja voi aina opetella, ja lisätä mielen mukaan. Ja varmaan jokaisen elämässä on jotain hyviä tapoja jo ennestään, jotain mitä voi kehittää. Harvan varmaankaan tarvitsee aloittaa ihan nollapisteestä.

Vinkki 6. Laadi suunnitelma heikkoa hetkeä varten.
"Ajattele etukäteen, mitä teet, jos repsahdus uhkaa." Mikä ihmeen repsahdus? Jos ei vaikka jonakin päivänä jaksa lähteä liikuntatunnille, onko se repsahdus? Vai ihan normaali osa elämää? Eikö tästä repsahdus-ajattelusta voitaisi päästä jo eroon? Jos jonakin päivänä ei huvita, niin ei huvita. Ei se ole maailmanloppu. Seuraavana päivänä ehtii taas.

Samaa mieltä olen tietenkin siitä, että näitä hetkiä varten kannattaa laatia strategia. Esim. eräs jota moni on suositellut on kymmenen minuutin strategia. Lähdetään siis liikkeelle ajatuksesta, että vaikka liikunta ei nyt huvita, niin liikutaan edes kymmenen minuuttia, ja sitten saa lopettaa. Kymmenen minuutin kuluttua mietitään uudelleen, lopetetaanko vai jatketaanko. Aika usein liikkeellelähtö on varsinainen ongelma, ainakin minun kohdallani. Kunhan saan lähdettyä, on mukavaa.

Mutta kun sohvalla on niin mukavaa...
Kuva: Frans de Wilde

Vinkki 7. Hyödynnä ystävien tukea
Kyllä, yhdessä liikkuminen on hauskaa, ja kaipa sekin voi olla totta, että siihen sitoutuu helpommin. Jos on heikko hetki (katso kohta 6), voi tieto siitä, että ystävä lähtee mukaan, houkutella liikunnan pariin. Mutta siinä on sekin riski, että jos ystävä ei lähdekään, jää kumpikin sitten sohvalle makaamaan. Muutama ystäväni käy joskus samoissa jumpissa kuin minä, mutta jos kävisin vain samalla kertaa kuin kaverit, jäisi liikunta aika harvinaiseksi herkuksi. Olen siis asennoitunut menemään yksin. Jos joku tuttu sitten päättää liittyä seuraan, sitä parempi. Kunhan kyseessä on ihminen joka itsekin tulee paikalle pääasiassa liikkumaan. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin kaveri, joka 15 minuutin treenin jälkeen alkaa vinkua haluavansa jo kahville tai saunaan.

Vinkki 8. Rakasta kehoasi
EHDOTTOMASTI! "Jos inhoaa kehoaan, valitsee helposti liian raskaan liikuntarääkin, joka tuntuu inhottavalta." Noh, enpä tiedä. Itse en tähän kyllä sortuisi, mutta olenkin aina melko epävarma sen suhteen, mihin pystyn ja mihin en. Ehkä tämä joidenkin kohdalla on totta. Itse näkisin tämän asian niin, että kun rakastaa kehoaan, haluaa sille parasta, ja vie sen liikkumaan... kuten vanhassa sampoomainoksessa sanottiin: Koska olen sen arvoinen. Jos en välittäisi kehostani ollenkaan, voisin ihan hyvin jäädä sohvalle lötköttämään.

Motivaatiomaanantai!

Kuva: Calibe Thompson

Kolme syytä harrastaa liikuntaa:

• Liikunta vähentää stressiä.
• Liikunta kohottaa itsetuntoa.
• Liikunta parantaa mielialaa.

Itse vietän tänään välipäivää, ihan jo siitäkin syystä että tuntuu että flunssa saattaa kolkutella ovella. Toivottavasti kyseessä olisi vain tavallinen maanantaiväsymys, ja pääsisin huomenna taas vesijumppaamaan. Lepopäivät ovat tärkeitä, sen muistaminen tuntuu vaan välillä vaikealta, kun tekisi kovasti mieli tehdä kaikkea kivaa... kuten lähteä sinne uimahallille. Opettelua, opettelua.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Liikuntaviikko, viikko 3

Vuoden 2015 kolmas viikko oli melko työntäyteinen, ja liikunnan kannalta ongelmia aiheutti uskomaton liukkaus, joka tehokkaasti esti lähes kaikenlaisen ulkoliikunnan ja reippailun. Pitäisi ehkä vakavasti harkita jonkinlaisten nastakenkien hankkimista. Olen vain hieman huolissani siitä, millaista jälkeä ne tekevät lattioihin, kun en ole ihan keveimmästä päästä. Olisikohan Icebug hyvä valinta? Vai olisiko joku kenkään kiinnitettävä härpäke parempi?

Haastavasta tilanteesta huolimatta en jäänyt sohvalle makaamaan, vaan aloitin viikon hieman raskaammalla vesijumpalla, joka tuntui aivan mahtavalta. Se ei suinkaan jäänyt viikon ainoaksi vesiliikunnaksi, vaan ehdin viikon aikana käydä toisessa samanlaisessa vesijumpassa (tehokkaan tuntuista, paljon väkeä), sekä hieman kevyemmässä vesijumpassa (ei kulkenut jostain syystä ollenkaan), nyrkkeillä ja potkia syvässä vedessä (hauskaa!) ja vesijuostakin vähäsen (kulki aika kivasti, ruuhka haittasi hieman). Lumenluontiinkin ehdin, vaikka Ilta-Sanomat kovasti varoitteli, että ei kannata (hengissä ollaan, kaikesta huolimatta).

Käväisin myös toteamassa, että vaikka tiet ovat muuttuneet luistinradoiksi, niin metsässä ei ole lunta juuri ollenkaan. Purot solisivat ja jäät olivat sulamassa pois. Ihmeellisen keväinen tunnelma, vaikka aurinko itsepäisesti piilotteli pilvien takana.

Viikon uutuus oli vedessä tapahtuva trampoliinijumppa, josta lisää myöhemmin. Ehdin myös hieman herätellä vanhaa joogaharrastusta, mutta se oli vielä melko kömpelön oloista, enkä jaksanut joogata kovinkaan kauan putkeen, edes aloittelijoille tarkoitetulla ohjelmalla. Mutta tästä on hyvä lähteä parantamaan.

En usko, että liikuntatahti pysyy jatkossa ihan näin kiivaana. Nyt vuodenvaihteessa minulla on ollut epätavallisen paljon aikaa ja normaalia lyhyempia työpäiviä. Ensi viikolla palataan taas arkeen. Katsotaan, miten jaksan jumppailla ja joogailla arjen keskellä.

Joogaa ihan täysin aloittelijoille

Jooganhimoissani päätin etsiä itselleni sopivan kotona suoritettavan joogatunnin, ja sattuikin niin sopivasti, että Project -50 kg -blogista löytyi vinkki ihan täysin aloittelijoille sopivasta videosta: Yoga for Complete Beginners. Eipä muuta kuin olohuoneen lattialle istumaan ja video pyörimään.



Huh, ei uskoisi, mutta tuli hiki! Ja oli aika ihanan rentouttavaa.

Nyt olisi tarkoitus tehdä tämä ohjelma joka päivä viikon ajan, ja katsoa edistynkö. Todennäköisesti ainakin vähän.

Muistiin:

• Etsi kaapista ne maailman rumimmat urheiluliivit, jotka pitävät kaiken paikoillaan, jos et halua tukehtua tisseihin. (Tissit! Ihania, mutta välillä ikävästi tiellä.) Tai hyödynnä Body Positive Yogan vyö-vinkkiä.
• Älä käytä löysää paitaa, jos et halua tuijotella sen sisälle kun olet pää alaspäin.
• Kaiva esiin joogamatto varaston taaimmasta nurkasta, jos et koristella käsiäsi olohuoneen maton kuvioilla. Auts!

Mitäpä jos vain pitäisit suusi kiinni?

"Minä olen nähnyt sinut täällä ennenkin!"

Vesijuoksin kaikessa rauhassa, kun eräs rouvasihminen lyöttäytyi seuraani. Tämä rouva ei näyttänyt tutulta. Hän kuitenkin ilmaisi heti nähneensä minut uimahallissa ennenkin, ehkäpä viime kesänä. Aha. No kai minä erotun joukosta. Ei meitä päälle 150-kiloisia naisia siellä kovin montaa käy... muutama kuitenkin.

Eipä siinä mitään, voin minä välillä muutaman sanankin vaihtaa ihmisten kanssa. Olen vuosien mittaan tullut naamatutuksi aika monen uimahallin vakkarin kanssa ja kyllähän siinä tulee sana jos toinenkin vaihdettua kun vuodesta toiseen tahkoaa samaa rataa edes takaisin. Mutta tämä rouva. Hänessä oli jotain, joka sai niskakarvani pystyyn. Hän kyseli ihan vähän liian henkilökohtaisiin meneviä kysymyksiä, mutta ei kertonut itsestään mitään. Hänen kasvoillaan oli ihan vähän epäaito, alentuvainen ilme. 

"Mitä vesijuoksu on tuonut sinun elämääsi? Ai se on mukavaa. Entä mitä muuta? Onko se parantanut elämänlaatua? Kerro lisää."

Olin vähän hämilläni, ja yritin keskittyä vain omaan suoritukseen. Rouva kuitenkin jatkoi keskustelua aina kun kohtasimme radalla. 

"Oletpa reipas. Kannattaa käydä uimassa usein, se on oikein hyvää liikuntaa ylipainoisille. Kaksi kertaakin viikossa on ihan hyvä juttu."

Sittenpä se iski: olin tavannut ihmisen, joka oli oikein erinomaisen innostunut nähtyään oikein lihavan ihmisen liikkumassa! Tässäpä oiva tilaisuus ylistää ihmistä, joka oli ottanut itseään vihdoinkin niskasta kiinni ja päättänyt aloittaa Uuden Hoikan Elämän! Koska toki tämä urheileva lihava olisi hyvinkin pian hoikka, kun ensimmäistä kertaa elämässään oli päättänyt nostaa takapuolensa sohvalta, pyyhkiä sipsinmuruset rinnuksiltaan ja lähteä reippailemaan. Ei vaan nähtävästi jo toisen kerran, olihan sama lihava todistettavasti käynyt uimahallissa ainakin kerran aikaisemmin, puolisen vuotta sitten. Nyt vaan kannustamaan, kun tuo eihän tuo lihava muuten itse tajuaisi tulla uudestaan uimahalliin. Mikä mainio tilaisuus suorittaa päivän hyvä teko, lihavan, avuttoman ihmisen ohjeistaminen terveellisen elämän pariin! Tietenkin mairea ilme kasvoille aseteltuna.

Olen yleensä melkoisilla lehmän hermoilla varustettu, mutta nyt alkoi ärsyttää niin, että teki mieli tönäistä täti alas tikkailta. Miten ihmeessä joku voi luulla, että täysin vieraan ihmisen "kannustus" on tarpeen aikuiselle ihmiselle? Tai että hänen mielipiteensä kiinnostaisi minua? Tai että "reippaaksi" kehuminen on sopivaa, kun kohde on vanhempi kuin viisivuotias? Käyköhän rouva myös kommentoimassa muille heidän liikuntatottumuksiaan, vai onko tämä varattu vain lihaville ihmisille?

Mitäpä jos kaikki vaan keskittyisivät siihen omaan suoritukseen, ja pitäisivät mahdolliset ajatukset ja kommentit omana tietonaan. Niin kaikilla olisi hauskempaa, ja voisimme nauttia liikunnasta ihan omassa rauhassa.

Joogaa isommassa koossa

Nuorempana kävin muutaman joogakurssin ja pidin niistä. Harrastus kuitenkin jäi. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin jooga on taas alkanut houkutella, mutta jouduin toteamaan, että eipä se olekaan niin helppoa isommassa koossa. Maha, mihin minä laitan sen? Miksi tuo peppu on nyt taas tiellä? Ja miksi nuo rinnat yrittävät tunkea naamalle? Pysyisivät paikoillaan!

Kuva: Fat Yoga

Onneksi on netti ja Amerikan ihmemaa. Löysin nimittäin aivan mahtavan sivuston: Body Positive Yoga. Sivustolla amerikkalainen joogaopettaja Amber kertoo erilaisista tavoista muokata asanoita suuremmalle keholle sopiviksi, ja selittää myös miksi eri asanat eivät toimikaan toivotulla tavalla, kun joogaajalla on isompi maha tai paksummat reidet tai joku muu liikkuvuutta rajoittava tekijä. Savanasa-video sai minut heti huokaisemaan helpotuksesta... ai siksi se ei tunnu oikealta!

Body Positive Yogan Youtube-kanavalta löytyy videoita ongelmaan kuin ongelmaan:

• Aurinkotervehd)yksen eri muodot  (Sun Salutation (Surya Namaskar) Yoga Modifications for Plus Size / Larger Bodies)
• Savasana (kuolleen miehen asento) isopeppuisille (Savasana (corpse pose) for big butts)
• Eri tapoja muokata "kyyhkysasanaa" (Pigeon Pose Modifications)
• Ison mahan käsittely (Yoga twists - moving your belly out of the way)
• Rinnat kuriin joogatessa (Keeping your boobs out of your face during yoga)

Tajusin vasta nyt, että olisinhan minä voinut käyttää joogavöitä ja erilaisia tukia myös niillä kursseilla. Miksi opettaja ei kertonut niiden olemassaolosta? Niitä saa ostaa Suomestakin, eli ne eivät ole pelkästään mitään Amerikan hömppää.

Aika kaivaa esiin vanhat joogavideoni DVD-hyllyn perältä, ja kokeilla uudestaan. Jospa onnistuisi paremmin, kun tiedän edes muutaman tavan soveltaa asioita. Ainakin sen savasanan suhteen.

This Girl Can - aivan mahtava kampanja innostaa naisia liikkumaan!

Törmäsin aivan mahtavaan liikuntakampanjaan: This Girl Can! Brittiläisen kampanjan mainoksessa eri ikäiset, eri kokoiset, eri väriset ja eri näköiset naiset harrastavat liikuntaa ilolla ja nauttien, välittämättä siitä että joku kohta vartalossa saattaa hyllyä tai siitä että he hikoilevat tai ovat tulipunaisia kasvoiltaan.

"I swim because I love my body. Not because I hate it." julistaa eräs naisista. "Sweat like a pig, look like a fox" hehkuttaa toinen, villisti tanssiva nainen. Liikunnan riemua ei voi olla huomaamatta. Mikä ero! Mikä innostus!

This Girl Can on brittiläinen kampanja, joka kannustaa naisia ja tyttöjä liikkumaan, vaikka he eivät näytä fitnessmalleilta.

Useimmissa liikunta-aiheisissa mainoksissa esiintyvät ihmiset ovat täydellisen kauniita ja timmejä. Kaipa heidän on tarkoitus toimia houkuttimena tyyliin "näin upea sinustakin voisi tulla, jos urheilisit". Samalla kuitenkin vahvistetaan kuvaa siitä, että liikunta kuuluu vain nuorille, timmeille, terveille. Ja sitä, että liikunta on ryppyotsaista puurtamista täydellisen vartalon saamiseksi. Aika moni kun tietää, että heillä ei ole resursseja hankkia ns. täydellistä vartaloa... Eikä tarvettakaan. Siksi on mahtavaa, että tässä kampanjassa tuodaan esiin se, että erilaiset ihmiset voivat nauttia liikunnasta. Heillä on erilaisia motiiveja, erilaisia kykyjä ja erilaisia tapoja nauttia liikunnasta.

Katso kampanjavideo... ja nauti liikunnan riemusta!



Ainakin minun kohdallani tämä kampanja toimi. Nähdään uimahallissa!

Voiko puhelinsovellus auttaa terveellisemmän elämän alkuun?

Nykyään vähän joka asiaan tuntuu löytyvän oma sovelluksensa. Keskustelupalstoilla mainostettiin kovasti Mun Treenari -sovellusta, johon päätin tutustua vähän tarkemmin näin uuden vuoden kunniaksi.

Sovellus sisältää muutaman erilaisen haasteen, jotka keskittyvät eri asioihin: Syö oikein -haaste, 10 km -haaste sekä Selkähaaste. Kaikki haasteet aloitetaan testillä, jossa vastataan kysymyksiin joko nykyisistä elintavoista tai testataan tietoja esim. selkäongelmista. Testin jälkeen sovellus antaa "tuomion", ja halutessaan voi ostaa haasteen, jolla hintaa 2,69 euroa. Tässä vaiheessa huomasin, että haasteet ovat ilmaisia Helsingin Sanomien, Me Naisten tai Hyvän terveyden tilaajille (eli Sanoma Magazines on sovelluksen takana). Oma Helsingin Sanomien nettiversion tilaukseni ei kuitenkaan näyttänyt olevan riittävä avaamaan lukittua testiä.

Kymmenen päivää Syö oikein -haastetta

Koska en erityisemmin kärsi selkäongelmista, enkä valitettavasti (vielä) ole sellaisessa kunnossa, että voisin alkaa treenata kymmenen kilometrin juoksulenkkiä varten, päätin kokeilla Syö oikein -haastetta. Testin jälkeen selvisi, että haasteesta on kaksi eri versiota: toinen painonpudottajille ja toinen niille, jotka haluavat oppia syömään oikein. Sovellus ehdotti minulle jälkimmäistä, mikä vaikuttikin ihan lupaavalta.

Ohjelma on 56 päivää pitkä. Joka päivä sovellukseen kirjataan paino, nukuttujen tuntien määrä, juotujen vesilasien määrä, maksiminäläntunne ja mieliala. Tämän lisäksi joka päivä pitää suorittaa muutama tehtävä. Tällä hetkellä olen päivässä kymmenen, ja tehtävät ovat jo hieman lisääntyneet alkuajasta. Haasteen alussa opeteltiin esimerkiksy syömään oikeanlainen aamupala ja pitämään sopiva ateriaväli aamupalan ja lounaan välillä. Nyt olen jo edistynyt sen verran, että saan myös opetella syömään oikeanlaisen välipalan ja menemään nukkumaan ajoissa. Eri tehtävistä voi klikkailla esiin lisätietoa, jos kaipaa lisäinfoa vaikkapa siitä mikä onkaan sopiva ateriaväli, tai miltä näyttää laadukas lounas. 

Näin muutaman päivän kokemuksen perusteella ensivaikutelmani on se, että sovellus on ihan kelvollinen. Ensimmäiset päivät tuntuivat ehkä hieman puisevilta, koska tehtävät toistuivat tarkalleen samoina usean päivän ajan. Tämän tarkoitus on todennäköisesti pedagoginen: uusia tapoja ja uusia rutiineja oppii toiston kautta.

Jotain olen jo tainnut oppiakin. Sovellus nimittäin vaatii aamiaisen ja lounaan väliksi korkeintaan viisi tuntia, mikä joskus on vaikeasti toteutettavissa, jos töissä on kiirettä, tai jos aamiainen on ollut erityisen aikainen esim. aamuisen uimahallireissun takia. Ateriaväli onkin asia, jossa jo ennestään tiesin itselläni olevan parannettavaa. Nyt olen jo alkanut vilkuilla kelloa ja miettiä, josko kehtaisin pian livistää lounalle, kun kello käy yhtätoista. Suurin haaste itselleni tulee kuitenkin olemaan sovelluksen määräämä vähintään kahdeksan tunnin yöuni. Olen aina ollut yökukkuja ja huono nukkuja, joten opeteltavaa riittää.  

Yhdestä asiasta sovellus saa kuitenkin suuren miinuksen, nimittäin päivittäisestä painoseurannasta. Jos tämän ohjelman tarkoitus on normalisoida syömistä, miksi ihmeessä se kannustaa käyttäjää hyppäämään vaa'alle joka päivä? Eikö kannattaisi mielummin panostaa ihan puhtaasti hyviin elintapoihin, ei vaa'an tuijotteluun? Jatkuva vaa'alla hyppely vahvistaa taas kerran sitä virheellistä käsitystä, että ainoa syy syödä terveellisesti ja säännöllisesti on pitää vaakalukema mahdollisimman pienenä – ei hyvä.

Voin kuvitella, että tässä on ehkä lähdetty siitä, että terveellisemmät ruokalutavat näkyvät vaakalukeman pienenemisenä (tai kasvamisena, jos joku sitä haluaa), ja tämän pitäisi sitten kannustaa jatkamaan terveellisiä elämäntapoja. Haasteesta on kuitenkin olemassa myös erillinen laihduttajan versio, joten mielestäni jokapäiväisen painonseurannan olisi voinut jättää vain siihen... jos siihenkään. En oikein osaa uskoa, että päivittäinen vaa'alla ramppaaminen on hyväksi oikein kenenkään psyykelle. Osalle asia ei tietenkään ole ongelma, mutta osalle sitten tällainen on-off -katkaisin. Jos kerran paino ei liiku haluttuun suuntaan, miksi ihmeessä edes yrittää syödä terveellisesti? Päivittäinen painonseuranta yllättää siksikin, että sovelluksen taustatiedoissa mainittiin ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin olleen mukana sovelluksen toteutuksessa, ja olen ollut siinä käsityksessä, että hän vastustaa liiallista vaakalukeman tuijottelua. Ehkä olin tämän suhteen väärässä?

Taidan omalla kohdallani ratkaista tämän asian päivittämällä painolukemaan vain parin viikon välein, jos silloinkaan. Lopulta sillä ei tämän haasteen kannalta taida olla mitään merkitystä.

Ihanaa maanantaita!

"The more you behave like you have the right to exist in the world without interference, the less others will question it. The power of a fait accompli is astonishing. The more people see fat bodies moving and being physical and doing whatever makes them happy in the world, without apology and without shame, the more they get used to seeing that and thinking of it as normal."       – Hanne Blank: The Unapologetic Fat Girl's Guide to Exercise and Other Incendiary Acts

Kuva: Fat Yoga

Pienia positiivisia hetkiä, osa 2

Onnistuin tänään ensimmäisen kerran ikinä tekemään etureisivenytyksen syvässä vedessä! Siis tiedättehän sen klassikon, missä jalasta otetaan kiinni selän takana? Aikaisemmin en millään ole saanut sitä onnistumaan syvässä vedessä, vesijuoksuvyö kun teki ulottumisesta vaikeampaa, eikä mistään voinut ottaa tukea... itse asiassa en viime keväänä saanut sitä onnistumaan edes matalassa vedessä, en vaan ylettynyt. Mutta tänään onnistuin!

Pikkujuttu oikeastaan, mutta sai hyvälle tuulelle. Ehkä tavoitteeni oppia tänä vuonna pitämään syvävesijumpasta vielä onnistuu.

Liikuntaviikko, viikko 2

Vuoden toinen ja kolmas viikko ovat kuulemani mukaan vuoden kiireisimmät viikot erilaisissa liikuntapalveluissa. Siltä ehkä vähän tuntui tänään, kun kolme-neljä kertaa tavallista enemmän vesijumppaajia heilutteli käsiä ja koipia uima-altaassa.

Kuva: Petritap

Minunkin liikuntaviikkoni on ollut ihan ok; vesijuoksua kolme kertaa, vesijumppaa kaksi kertaa, yksi tavallinen, ohjattu jumppa ja yksi vähän pidempi kävelylenkki. Osa vesijuoksukerroista oli vesijumpan jälkeen, joten en sentään ihan kokonaan ole muuttanut uimahalliin. Hyötykävelyä oli tarkoitus harrastaa enemmänkin, mutta yhdistelmä kipeä polvi + julmettu liukkaus sai minut parkkeeraamaan takapuoleni auton penkkiin. Siis sen jälkeen, kun yleensä 10 minuuttia kestävä kävelymatka muuttui puolen tunnin hengenvaaralliseksi köpöttelyksi jäällä, jonka päällä oli pari senttiä vettä. Alkuviikosta on onneksi luvassa taas pakkasta, jospa liukkaus vähän hellittäisi.

Ensi viikolla uimahallilla palataan normaaleihin aikatauluihin. Olenkin jo kaivannut vakijumpparyhmän väkeä.

Tammikuu ja uusi, terveellinen elämä

"Suomalaiset keventävät tammikuussa oikeasti – amerikkalaiset syövät tuplasti enemmän kaloreita kuin jouluna", otsikoi Helsingin Sanomat tänään.

Melko hämmentävä asia, jos tämä tosiaan pitää paikkansa. Selitykseksi tutkijat tarjoavat sitä, että sen sijaan että jokaisen tavalliseen ruokavalioon kuuluvat ns. huonommat vaihtoehdot korvattaisiin paremmilla, niin amerikkalaiset ostavat sekä sen huonomman että sen paremman vaihtoehdon, siis vaikkapa sekä pakasteranskalaiset että parsakaalin.

Koska itse yritän jatkuvasti lisätä ruokavaliooni vihanneksia ja kasviksia, huomaan joskus sortuvani samaan. Kaupassa parsakaali saattaa iloisesti huudella ja houkutella minua ostamaan itsensä, mutta kunhan päästään kotiin, se hiljenee täysin. Hiljaisena jääkaapin nurkassa mököttävä parsakaali löytyy sitten parin viikon kuluttua keltaiseksi nahistuneena. Jostain syystä vihannesten ja kasvisten integroiminen päivittäiseen ruokavalioon on yllättävän haastavaa. Kenties amerikkalaiset kärsivät samasta ongelmasta?

Suomalaiset syövät tammikuussa yhtä paljon vihanneksia ja hedelmiä kuin kesällä, satokauden huipulla. Tällainen pieni "vitamiiniruisku" ei varmaan ole pahasta kenellekään.
Kuva: Graela

Suomalaiset sen sijaan ihan oikeasti tuntuvat keventävän tammikuussa, väitetään HS:n artikkelissa. Hedelmiä ja vihanneksia nimittäin myydään lähes yhtä paljon kuin kesän huippusesonkina. Toivottavasti tulevat myös syödyiksi, eivätkä jää jääkaappiin nahistumaan.

Tammikuu näkyy myyten myös rahkahyllyllä. Paikallisesta isosta marketista oli rahka loppunut kesken. Viime vuoden tammikuussa taisi olla sama juttu, jouduin syömään marjarahkani "väärän merkkisen" rahkan joukossa. Eiköhän rahkatilannekin palaudu normaaliksi, kunhan päästään helmikuun puolelle.

Reipasta aamua!

Tänään aloitin aamuni reippaasti suuntaamalla uimahallille jo aamukuudeksi. Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut minulle, että kello 5.58 aamulla seison uimahallin ulkopuolella odottamassa ovien avautumista, olisin nauranut räkäisesti. Olen nimittäin armottoman aamu-uninen. Mutta niinpä vain olin jonon jatkona, muiden hullujen seurassa.

Olen huomannut, että aamuinen uimahallireissu on mukava tapa aloittaa päivä. Sen kun pyörähtää sängystä, suoraan valmiina odottaviin vaatteisiin, ja lähtee taapertamaan uimahallille. Itse heräämisen voi jättää siihen vaiheeseen, kun pulahtaa jääkylmään veteen. Ja jälkeenpäin olo on mahtava!

Kuvan uima-allas ei liity tapaukseen. Kuva: Scott Ableman 

Tänään olin itse asiassa ihan erityisen reipas, lähdin nimittäin mukaan uimahallin aamujumppaan. En yleensä oikein välitä näistä aamuisista jumpista. Ne ovat ilmaisia, ja siksi aivan täynnä, ja joukossa on aina mukana muutama vanhempi setäihminen, joka keskittyy omaan jumppaan niin tiiviisti, että vieressä olijat saavat osumia. Tänään ruuhka ei ollut ihan niin paha kuin yleensä, vaikka on tammikuu. Ehkäpä osa aktiivijumppareista oli vielä joululoman vietossa. Ehdin vielä vesijuostakin vähän, ennen kuin oli aika suunnata kotiin aamupalalle.

Niin ihanaa kuin se olikin, saa tämä kerta varmaan jäädä tänä vuonna sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi puoli seitsemän aamujumpaksi. Iltojen jumpissa on vaan paljon mukavampaa, kun voi potkia ja huitoa niin paljon kuin haluaa, pelkäämättä osuvansa vieruskaveriin. Toisaalta, on mukavaa kun jo aamusta tietää tehneensä jotain. Tulee niin aktiivinen ja reipas olo.

Pieniä positiivisia hetkiä, osa 1

Eräs liikunnanohjaajista, jonka tunneilla tapaan käydä, lopettaa aina tuntinsa sanoin: "hartiat taakse... hyvä ryhti... ja iso hymy!". 

Pakkohan siinä on hymyillä :)

Liikuntaviikko, viikko 1

Vuoden 2015 ensimmäinen viikko onkin enimmäkseen joulukuuta, hups. Ei se mitään. Tällä viikolla liikunta jäi ehkä vähän väliin, osittain johtuen siitä, että uimahalli oli kiinni kahtena päivänä, ja osittain koska olin sairaana viikonloppuna. Ehdin kuitenkin korkata vuoden 2015 uimahallikauden käymällä sekä vesijuoksemassa että vesijumpassa. Viikkoon mahtui myös muutama kävelylenkki... ja tietysti rakettien ampumista! 

Kuva: Estormiz

Tästä alkaa vuosi 2015. Aktiivista uutta vuotta!

Asiaa blogista ja esittely

Hei,
olen Viktoria.

Painan yli 150 kiloa.

Tämä ei kuitenkaan ole laihdutusblogi. Täällä ei mittailla kadonneita tai lisääntyneitä senttejä, eikä laskeskella kiloja. Sen sijaan täällä opetellaan liikunnallista elämäntapaa, sillä kukaan ei ole liian iso harrastamaan liikuntaa ja nauttimaan siitä.

Liikuntaan motivaationa ei toimi mahdollinen laihtuminen, vaan liikunnasta saatava hyvä olo. Ohessa saatetaan muutenkin miettiä terveellisempiä elämäntapoja.


Blogini kulmakivet:

• Liikunta kuuluu kaikille, ei vain jo valmiiksi hyväkuntoisille ja/tai hoikille.
• Liikunta ei ole laihdutuskeino, vaan osa elämää.
• Minulla on oikeus liikkua ja saada siitä hyvää oloa, vaikka en sillä hetkellä laihduttaisi.
• Isokokoisille ihmisille pitäisi olla tarjolla enemmän matalan kynnyksen liikuntapalveluja.

Bloglovin' ja Blogilista

Follow my blog with Bloglovin