keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Oi ihana sokeri! Rakastan sinua!

Ärsyttävää todeta, että olen taas pahassa sokerikoukussa. Synnytyksen jälkeen tilanne on vain lähtenyt luisumaan tähän. Ensin pieni suklaapatukka, sitten vähän enemmän, ja sitten huomaatkin että joka päivä on pakko saada suklaata ja pullaa ja vaikka mitä. Anna pikkusormi, ja se vie koko käden ja haukkaa samalla palan pakarasta.

Syytän väsymystä. Kun kotona on pieni Stormageddon, joka nukkuu joinakin päivinä vain 10 - 15 minuutin pätkissä, ja senkin vain sylissä, ja öisin hyvällä tuurilla kolme tuntia putkeen, minkä jälkeen seuraa vähintään kahden tunnin riekkumissessio,niin kaikkina päivinä ei tunnu riittävän energiaa edes voileivän tekemiseen, saati että alkaisi kokata oikeaa ruokaa. Suklaalevy auttaa jaksamaan. Varsinkin se aivan ihana mustikkasuklaa, jota voisin syödä kilokaupalla. Niin ja berliininmunkki on sekä söpön vaaleanpunainen, että aivan mahtava mielen piristys ja lohdutus.


Mutta totesin, että tästä sokeririippuvuudesta on nyt päästävä eroon, koska se aiheuttaa kuitenkin pitkällä tähtäimellä pahaa, takapuolen levenemistä, sokeriarvojen heittelyä, riippuvuutta ja pahaa mieltä.

Mutta että tämä on vaikeaa! Ensimmäisenä sokerittomana päivänä en pystynyt siihen, oli ihan pakko vedellä vähän sokeroitua kaakaota ja lisätä sokeria teehen, kun iski niin paha sokerinhimo. Tänään olen sentään pysynyt sokerista erossa, mutta nyt vaivaa ärtymys ja päänsärky (kolmen tunnin yöunilla voi olla osuutta asiaan). Ja koko ajan on ihan kamala nälkä! Sen siitä näkee, sokerista tulee yllättävän paljon energiaa pienessä paketissa.

Tiedän kokemuksesta, että kolmen päivän kuluttua olo helpottaa, ja yritän nyt vain sinnitellä siihen asti. Ja jos jaksan jatkaa hommaa, niin kuukauden kuluttua en melkein muistakaan sokerin olemassaoloa. Tosin matkalla on suuri kompastuskivi, perjantaina minulla on nimittäin sokerirasituskoe, hyi! Harkitsin jo sokerittomuuden aloittamista vasta mokoman inhotuksen jälkeen, mutta toisaalta, asioiden siirtäminen tulevaisuuteen on huono tapa, ja enköhän olisi tuon jälkeen löytänyt jonkun toisen syyn siirtää sokerittomuutta taas - miehen syntymäpäivät ovat tulossa, ja sitten on jo pääsiäinen, ja sitten on tiedossa muutamat pippalot ja sitten onkin jo vappu... Kyllähän noita syitä syödä sokeria riittää, jos erikseen etsitään.

Juuri kun olin kirjoittamassa tätä postausta, törmäsin Älä elämää pelkää -blogissa Hiljan pohdintoihin herkkuaddiktiosta, ja pitää sanoa että tunnistan oman suhteeni sokerisiin herkkuihin tuosta tekstistä. Sen sijaan Hiljan esittämä ajatus, että joka laihdutuksenkin aikana voisi joka päivä syödä pieniä määriä herkkuja on minulle ihan mahdoton. Minä olen sokerin suhteen aika lailla kaikki tai ei mitään -tapaus. Minun on erittäin vaikeaa syödä sokerisia herkkuja maltilla. Siinä vaiheessa, kun olen jo ohittanut fyysiset addiktio-oireet pystyn syömään pieniä määriä sokeriherkkuja... mutta vain erikoistapauksissa. Tuo on minun kohdallani avainsana. Voin sallia itselleni vähän sokeria lomalla tai jouluna tai kaverin häissä, mutta kun arki koittaa, minun on heti palattava täyskieltolinjalle. Muuten luisun nopeasti takaisin siihen, että sokeria on vain pakko saada joka päivä. Hieman hankalaahan tuo on.

Ensimmäinen sokeriton päivä selätetty. Pitäkää peukkuja.

6 kommenttia:

  1. Tuttua, tuttua:) Meilläkin valvotaan pitkin yötä ja niinä päivinä oikein kaivelee kaikki pääsiäismunapiilot. Oletko kokeillut kantoliinaa? Minulla se toimi pikkuvauva-aikana niin, että vauva sai nukuttua siinä kunnon unia. Mutta toki ne ekat 2-3 kk vauvan suolisto harjoittelee tähän maailmaan ja levottomuudet on ihan normaalia. Päiväunia, päiväunia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sokerinhimo, joka iskee unettoman yön jälkeen, on kyllä ihan uskomaton! Toivottavasti saisin kierteen katki. Varasin nyt hunajamelonia ja banaania kaappiin, ehkä niistä olisi apua, kun maistuvat makealle.

      En ole kokeillut kantoliinaa, vähän kyllä vilkuillut. Vaikuttaa vaan niin monimutkaiselta, että en usko jaksavani harjoitella eri sidontoja ja tyylejä. Meillä on Manducan reppu, mutta joko en vaan osaa säätää sitä oikein, tai sitten selässä on vikaa, saan nimittäin ristiselän kipeäksi hyvin nopeasti sen kanssa. Ollaan kaverin kanssa yritetty säädellä eri lailla. Vauva kyllä nukahtaa siihen, mutta äiti kärsii. Ollaan vähän yritetty kotona harjoitella sen kanssa, mutta ei oikein ole onnistunut.

      Poista
    2. Olin kanssa tulossa kommentoimaan tuosta kantoliinasta :) Sen lisäksi, että tuo synnytyksen jälkeinen hiilarihimo-väsymys on kyllä jotain aivan omaa luokkaansa. Uh.

      Mä en koskaan oppinut kun yhden sidonnan (tämän http://www.liinalapsi.fi/ohjeet/kantoliina?start=1) mutta silläkin mentiin pari kuukautta, kunnes otettiin juuri tuo Manduca käyttöön. Kyllähän siinä selkä mullakin väsähti, mut säätelemällä ja myöhemmin esim. lonkalla kantaen (täällä kootusti ohjeita http://lainaamo.vuodatus.net/sivut/sidontaohjeita) helpotti. Ja jos on jumppapallo niin sen päällä leveässä haarassa istuen ja hytkytellen liina/reppu edessä oli ainakin mulla tosi hyvä asento ja kersa oli tyytyväinen kun sai olla pystyssä ja liikkeessä :)

      Poista
  2. Ei sokerihimo vie vaan kättä ja pakaraa, se vie koko naisen, ja se on menoa se. Itse yritän nyt rimpuilla sokeriaddiktiostani irti uudella sadan päivän karkkilakolla. Täytyy katsoa, pitääkö lakkoa sitten laajentaa muihinkin makeisiin herkkuihin. Tsemppistä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanonen, ja tsemppiä lakkoon!

      Täällä sokerirasitus sai kyllä aikaiseksi taas ihan mielettömän sokerihimon..

      Poista
  3. Ihana kuulla, että on muitakin sokeriaddikteja! Ja mulla ihan sama kuin Viktorialla, ett se on kaikki tai ei mitään. En ymmärrä niitä onnekkaita, jotka voi pitää jäätelöpakettia pakastimessa tai karkkipussia kaapissa ja syödä hiukan silloin tällöin. Mä en voi ostaa kotiin mitään vierasvaroja tms., koska ne niin kovaan ääneen huutelee mun nimeä, kunnes kaikki on huolella syöty pois... Muutaman kerran olen onnistunut tämän "pakko saada jotain herkkuja" -kierteen katkaisemaan ja olemaan muutamia viikkoja ilman herkkuja, kunnes olen jossain tilanteessa esim. töissä ottanut yhden keksin tms. ja mopo on sen myötä lähtenyt käsistä. Olen monta kertaa miettinyt, ett oliskohan sitä ihan rappioalkoholisti, jos viina maistuis, kun monesti olen kuullut sanottavan (ja lukenutkin eri lähteistä), ett sokeri vaikuttaa samoihin osiin aivoissa?

    VastaaPoista