torstai 22. lokakuuta 2015

Ruoka voi aiheuttaa riippuvuutta

"Ruokaan voi olla koukussa niin kuin alkoholiin – ruokariippuvainen piilottelee pullon sijaan sipsipussia", uutisoi Helsingin sanomat. Artikkelin voi lukea tästä. Siinä kerrotaan muun muassa että ruokaan voi ihan oikeasti olla koukussa, ja syömistä voi olla erittäin vaikeaa hallita. Syömisestä saattaa silloin saada mielihyvää ihan samalla lailla kuin alkoholisti alkoholista. Riippuvuutta salaillaan ja sitä hävetään. Riippuvuus ei välttämättä tarkoita pakonomaista ahmimista, vaan se saattaa myös olla pitkin päivää jatkuvaa napostelua, jota ei voi hallita.

Kuulostaako tutulta? Täytyy sanoa, että ainakin minuun osui ja upposi. Juuri noin minä olen joskus käyttäytynyt. Erityisesti seuraava kohta oli osuva: "Eräs ruokariippuvuudesta kärsivä ihminen kertoi kokeilleensa päihteitä, mutta ei saanut niistä yhtä ihanaa tunnetta kuin syömisestä. Tällaisille ihmisille ruuasta saatava mielihyvä on siis suurempi kuin keskivertoihmisellä." Tämähän sopii täysin minuun! Mitään laittomia päihteitä en tietenkään ole kokeillut, mutta en saa juuri mitään nautintoa vaikkapa alkoholista. Siitä tulee hetkellisesti iloinen olo, mutta ei sen iloisempi kuin muutenkin saattaisin olla, jos seura on hyvää (ja ruokatarjoilut herkullisia).

Ihanaa... ja todella koukuttavaa! Mutta voiko tähän syntyä riippuvuus?
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi joku saattaa niin kovasti odottaa pääsevänsä juhlimaan, eli siis suomeksi sanottuna juomaan. Olen järkeillyt, että nähtävästi minulta puuttuu päästä joku palikka, joka saa nauttimaan alkoholista. Tupakkaankaan en ikinä (onnekseni) koukuttunut, vaikka nuorena poltin satunnaisesti. Siinä vaiheessa kun päätin tavan olevan typerä, lopettaminen oli helppoa, eikä "sortumisia" sattunut.

Mutta se ruoka! Kun ilmankaan ei voi olla! Ja syöminen on niin ihanaa!

Olen joskus yrittänyt selittää tätä kokemustani syömisestä terveydenhoidon ammattilaisille, mutta tuntuu, että he eivät ole oikein ymmärtäneet, miksi asia on minulle ongelmallinen. Jotenkin tuntuu siltä, että monet ammattilaiset eivät oikein itsekään hahmota miten monimutkaisia asioita syömiseen voi liittyä. Nämä "perussyömishäiriöt", eli anoreksia ja bulimia kyllä tunnetaan. Sen sijaan jos syömisen hallinta on vaikeaa, mutta et oksenna, niin kyseessä on vain oma selkärangattomuus ja laiskuus. Tai se yksinkertaisin ratkaisu, puuttuva tieto! Ja siihenhän ratkaisu on kaivaa esiin lautasmalli ja 1000/1500/1800 kcalin esimerkkiateriat, ja materiaalit joiden perusviesti on "porkkana hyvä, makkara paha". Sitä, miksi sen kirotun lautasmallin noudattaminen arjessa on vaikeaa, ei osata selvittää.

Nähtävästi minulla on nyt joku hinku täyttää blogi kuvilla herkuista, joita en salli itselleni tällä hetkellä. Masokismia?

HS:n artikkelissa mainitaan myös, että erityisesti prosessoitu ruoka antaa ruokariippuvaiselle nautintoa. Ja pitää myöntää, että tämäkin taitaa olla minun kohdallani totta, että helposti jään koukkuun vaikkapa hampurilaisiin tai sipseihin tai munkkeihin. Nam! Tai suklaaseen. Vaikka en edes niin kamalasti pidä makeasta! Kun sille antaa pikkusormen, niin hyvin nopeasti on vaikea päästä irti.

Mikä ratkaisuksi ongelmaan? Ruoka ja riippuvuus -projektin projektikouluttaja Merja Lehtinen, jonka haastatteluun HS:n artikkeli perustuu, sanoo että tärkeitä on että perusruokavalio olisi kunnossa. Tämän olen itsekin huomannut. Kun syön säännöllisesti ja muistan syödä myös tarpeeksi kasviksia ja vihanneksi, on syömisen hallinta paljon helpompaa, ja roskaruuan sekä sokeristen herkkujen vastustaminen paljon helpompaa. Tai eipä niitä välttämättä edes tarvitse mitenkään kovasti vastustaa, ne vain ovat poissa mielestä. Ja kun arkisin syön kohtuullisen terveellisesti, voin harvakseltaan syödä jotain epäterveellisempää, vaikka sitä ihanaa pizzaa, ilman että repsahdan taas epäterveellisten herkkujen pariin. Mutta tuossa pitää olla aika tarkkana, että ensinnäkin näitä poikkeamia ei tapahdu liian usein (kerran viikossa on minulle liikaa), ja että niiden jälkeen tosiaan HETI palataan arkeen, eikä vasta maanantaina.

Ruokariippuvuus ei ole mikään virallinen diagnoosi, enkä minä nyt ihan yhden artikkelin perusteella lähtisi diagnosoimaan itselleni riippuvuutta, mutta tämä antoi taas vähän uutta pohdittavaa.

7 kommenttia:

  1. Sain itse tarpeekseni ruuan koukuttavuudesta pari viikkoa sitten, kun miehen kanssa mietittiin että onko minulla ahmimishäiriö kun yksin viikolla kotona salaa syön melkein kaksin käsin ja viikonloppuisin "valvonnassa" syön normaalisti vaikka mielihaluja olisikin. Hakeuduin tällä viikolla lääkäriin ja oppilaitoksen psykiatrin puheille, katsotaan kääntyykö tästä paremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa! Toivottavasti kerrot tästä asiasta lisää kun asia etenee.

      Olen muuten jossain vaiheessa huomannut samaa ilmiötä itsessäni, yksin ollessa tulee helpommin syötyä herkkuja reippaammin kuin seurassa. Luulen että minun kohdallani herkkujen mättäminen on myös osittain johtunut tylsistymisestä.

      Poista
  2. Sokeriaddiktion katkaiseminen toimi mulla loistavasti ruokariippuvuuteen. Prosessoitu ja rasvainen ruoka aiheuttavat riippuvuutta - tiedetään. Kun kerran saa sen sipsipussin siihen käteen, niin kyllähän se täytyy tyhjäksi syödä, ei sen väliä onko jossain vaiheessa huono olo vai ei. Säännöllinen ruokarytmi, kasvikset ja riittävä vedenjuonti - siinä mun keinoja taistella riippuvuutta vastaan. Paperilla helppoa, käytännössä ei aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, sama auttaa minullakin. Sokeri on jännä juttu. Koukuttaa pahasti, mutta ei tulisi mieleenkään vaikka syödä sokeria suoraan pussista. Ainakin minä tarvitsen sokerin kanssa rasvaa, siitä se koukku syntyy. Rasva yksinään taas ei tunnu koukuttavan samalla lailla, vaikka tietenkin hyvää onkin.

      Olisipa käytäntö tosiaan aina niin helppoa kuin teoria. Maailma olisi parempi (ja hoikempi) paikka :)

      Poista
    2. Hei kuule, en muuten pysty kommentoimaan sun blogiin, selain valittaa että "haitallinen sivusto estetty". Hämmentävää.

      Poista
  3. Kiitos tästä linkistä. Tunnistan niin itseni. Koko ikäni olen kamppaillut painon kanssa. Välillä on ollut parempia jaksoja ja välillä olen tuo nainen, joka syö parkkihallissa purkillisen jäätelöä ennen kotiin menoa ja suklaalevy uppoaa puolen kilometrin kotimatkalla. Huh huh!

    Koukusta irti pääseminen on vaikeaa. Sitten, kun siitä pääsee tuntuu helpolta. Mutta voi jestas, kun taas lähtee ahmimisen tielle niin siitä homma vain paisuu kerta kerralta suuremmaksi.

    Nyt odotan esikoistani ja olen tasan kaksi viikkoa sinua jäljessä viikoissa. Valitettavasti en ole osannut raskauden aikanakaan päästä irti tästä väärästä tavasta syödä. Pelottaa, että vauva kasvaa jättisuureksi tai ei saa kaikkea tarvitsemaansa. Toistaiseksi koko on ollu ihan normaalikäyrällä. Ei auta muukuin yrittää jälleen tänään katkaista kierre ja tehdä parempia valintoja.

    Kiitos sinulle mielenkiintoisesta blogistasi ja tsemppiä painonhallinan kanssa.

    Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Julia, kiva kun eksyit blogiini :) Ja ikävää, että syöminen on sinullekin ongelma. Olen kyllä itsekin huomannut, että raskaus aiheuttaa aikamoisia vaikeuksia, kun välillä tekisi mieli vain syödä kaikki ruoka minkä saa käsiinsä, ja välillä (no ok, koko ajan, jos rehellisiä ollaan) on himo kaikkiin herkkuihin. Harmittaa välillä vietävästi, kun ei aina pysty syömään niin terveellisesti kuin haluaisi, ja sitten iskee huono omatunto ja vaikka mitä... plääh!

      Tiedän niin hyvin mitä tarkoitat tuolla että koukusta pääseminen on vaikeaa, sen olen kokenut aivan liian monta kertaa. Ja sitten kun ei ole koukussa, niin ei oikein voi tajuta, että mikä siinä olikaan niin vaikeaa. Kunnes koukuttuu taas.

      Miten sinun raskautesi on mennyt? Ihanaa, että vauva kasvaa keskikäyrällä, niin täälläkin onneksi. Minullakin on koko ajan pelkona kuusikiloinen sokerivauva ja se että en saisi synnyttää normaalisti alakautta ja pelkään saavani huonoa kohtelua, kun olen kuitenkin niin hurjan iso vieläkin.

      Paljon onnea odotukseen :)

      Poista