perjantai 30. lokakuuta 2015

Kokeillaan uutta: Äitiysjooga

Taas on aika kokeilla uutta. Raskaana ollessa ihan kaikenlainen joogailu ei ole sallittua, joten päätin suunnata kokeilemaan mammajoogaa. Alku oli hankala: ilmoittauduin työväenopiston mammajoogaan. Se peruttiin liian vähäisen osallistujamäärän takia. Löysin paikalliselta joogastudiolta korvaavan kurssin. Sekin peruttiin samasta syystä. Kiukutti. Hormonihuuruissani potkin tyynyä pitkin olohuonetta ja kirosin kuin merimies. Miksi rennon ja seesteisen olon tavoittelusta on tehty niin vaikeaa?!?

Onneksi paikallinen joogastudio ei antanut periksi, vaan kokosi nyt loka-marraskuulle tarpeeksi väkeä äitiysjoogakurssille. Ja niinpä meitä oli sunnuntaina kahdeksan isomahaista naista istuskelemassa ringissä joogamatolla, ujosti toisiamme pälyillen, toisten mahoja ihastellen. Joogastudiossa oli lempeän hämärä valaistus, johon lepattavat kynttilät toivat lisätunnelmaa. Aloitimme kertomalla vähän itsestämme ja raskauksiemme kulusta. Sitten joogaamaan.



Ohjaaja oli ihana ja jotenkin todella rentouttava tyyppi, joka osasi todella hyvin luoda tunnelman, jossa uskalsi yrittää ja kokeilla uutta. Olen aina vähän epävarma menemään julkiselle paikalle liikkumaan, mutta tällä kertaa ei jännittänyt enää ihan alun jälkeen. Ohjaajalla tuntui myös olevan jalat vahvasti maassa, mikä oli mahtavaa, koska olen hieman allerginen sille hömpältä tuntuvalle osuudelle, joita osa joogaopettajista suosii. Minä suosin sitä vähän käytännöllisempaa puolta.

Itse jooga oli todella lempeää, esimerkiksi istuimme lattialla tai bolsterilla ja venyttelimme eri suuntiin. Jossain vaiheessa noustiin seisomaan ja tehtiin erilaisia taivutuksia ja tasapainoharjoituksia. Periaatteessa kaikki oli vanhaa ja tuttua minulle, mutta kasvava maha ja tavallista löysemmät nivelet luovat yllättäviä haasteita. Tasapainoni on täysin hukassa! Vaikka maha ei edes näytä niin kamalan isolta vielä.

Lopuksi tehtiin ihana rentoutus, tai siis olisi tehty, mutta minun kohdallani se ainakin jäi vähän vajaaksi, koska jälkikasvu päätti, että mamma oli makoillut paikoillaan aivan liian kauan, ja aloitti potkunyrkkeilyharjoitukset.

Oikeassa joogastudiossa, vaikka hyvin pienessä sellaisessa, oli mukava käydä. Tunnelma oli rento, ehkä siksi, koska olimme kaikki samassa tilanteessa. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän henkilökohtaista ohjausta jokaiselle, nyt meitä ohjattiin vain yleisesti ryhmänä. Siis asennon korjaamista, tarpeen mukaan, jos tarvetta on. Ilman peiliä on joskus vaikea tietää, onko kaikki oikeassa asennossa.

Äitiysjoogakurssi on valitettavasti vain neljän kerran pituinen, mikä on sääli, koska lähdin kurssilta kotiin erittäin rentoutuneena.

Tässäpä vielä kiinnostuneille videomuodossa muutamia äitiysjoogan perusliikkeitä, niitä istuen tehtäviä, joita mekin teimme. Vaikka me emme

torstai 22. lokakuuta 2015

Ruoka voi aiheuttaa riippuvuutta

"Ruokaan voi olla koukussa niin kuin alkoholiin – ruokariippuvainen piilottelee pullon sijaan sipsipussia", uutisoi Helsingin sanomat. Artikkelin voi lukea tästä. Siinä kerrotaan muun muassa että ruokaan voi ihan oikeasti olla koukussa, ja syömistä voi olla erittäin vaikeaa hallita. Syömisestä saattaa silloin saada mielihyvää ihan samalla lailla kuin alkoholisti alkoholista. Riippuvuutta salaillaan ja sitä hävetään. Riippuvuus ei välttämättä tarkoita pakonomaista ahmimista, vaan se saattaa myös olla pitkin päivää jatkuvaa napostelua, jota ei voi hallita.

Kuulostaako tutulta? Täytyy sanoa, että ainakin minuun osui ja upposi. Juuri noin minä olen joskus käyttäytynyt. Erityisesti seuraava kohta oli osuva: "Eräs ruokariippuvuudesta kärsivä ihminen kertoi kokeilleensa päihteitä, mutta ei saanut niistä yhtä ihanaa tunnetta kuin syömisestä. Tällaisille ihmisille ruuasta saatava mielihyvä on siis suurempi kuin keskivertoihmisellä." Tämähän sopii täysin minuun! Mitään laittomia päihteitä en tietenkään ole kokeillut, mutta en saa juuri mitään nautintoa vaikkapa alkoholista. Siitä tulee hetkellisesti iloinen olo, mutta ei sen iloisempi kuin muutenkin saattaisin olla, jos seura on hyvää (ja ruokatarjoilut herkullisia).

Ihanaa... ja todella koukuttavaa! Mutta voiko tähän syntyä riippuvuus?
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi joku saattaa niin kovasti odottaa pääsevänsä juhlimaan, eli siis suomeksi sanottuna juomaan. Olen järkeillyt, että nähtävästi minulta puuttuu päästä joku palikka, joka saa nauttimaan alkoholista. Tupakkaankaan en ikinä (onnekseni) koukuttunut, vaikka nuorena poltin satunnaisesti. Siinä vaiheessa kun päätin tavan olevan typerä, lopettaminen oli helppoa, eikä "sortumisia" sattunut.

Mutta se ruoka! Kun ilmankaan ei voi olla! Ja syöminen on niin ihanaa!

Olen joskus yrittänyt selittää tätä kokemustani syömisestä terveydenhoidon ammattilaisille, mutta tuntuu, että he eivät ole oikein ymmärtäneet, miksi asia on minulle ongelmallinen. Jotenkin tuntuu siltä, että monet ammattilaiset eivät oikein itsekään hahmota miten monimutkaisia asioita syömiseen voi liittyä. Nämä "perussyömishäiriöt", eli anoreksia ja bulimia kyllä tunnetaan. Sen sijaan jos syömisen hallinta on vaikeaa, mutta et oksenna, niin kyseessä on vain oma selkärangattomuus ja laiskuus. Tai se yksinkertaisin ratkaisu, puuttuva tieto! Ja siihenhän ratkaisu on kaivaa esiin lautasmalli ja 1000/1500/1800 kcalin esimerkkiateriat, ja materiaalit joiden perusviesti on "porkkana hyvä, makkara paha". Sitä, miksi sen kirotun lautasmallin noudattaminen arjessa on vaikeaa, ei osata selvittää.

Nähtävästi minulla on nyt joku hinku täyttää blogi kuvilla herkuista, joita en salli itselleni tällä hetkellä. Masokismia?

HS:n artikkelissa mainitaan myös, että erityisesti prosessoitu ruoka antaa ruokariippuvaiselle nautintoa. Ja pitää myöntää, että tämäkin taitaa olla minun kohdallani totta, että helposti jään koukkuun vaikkapa hampurilaisiin tai sipseihin tai munkkeihin. Nam! Tai suklaaseen. Vaikka en edes niin kamalasti pidä makeasta! Kun sille antaa pikkusormen, niin hyvin nopeasti on vaikea päästä irti.

Mikä ratkaisuksi ongelmaan? Ruoka ja riippuvuus -projektin projektikouluttaja Merja Lehtinen, jonka haastatteluun HS:n artikkeli perustuu, sanoo että tärkeitä on että perusruokavalio olisi kunnossa. Tämän olen itsekin huomannut. Kun syön säännöllisesti ja muistan syödä myös tarpeeksi kasviksia ja vihanneksi, on syömisen hallinta paljon helpompaa, ja roskaruuan sekä sokeristen herkkujen vastustaminen paljon helpompaa. Tai eipä niitä välttämättä edes tarvitse mitenkään kovasti vastustaa, ne vain ovat poissa mielestä. Ja kun arkisin syön kohtuullisen terveellisesti, voin harvakseltaan syödä jotain epäterveellisempää, vaikka sitä ihanaa pizzaa, ilman että repsahdan taas epäterveellisten herkkujen pariin. Mutta tuossa pitää olla aika tarkkana, että ensinnäkin näitä poikkeamia ei tapahdu liian usein (kerran viikossa on minulle liikaa), ja että niiden jälkeen tosiaan HETI palataan arkeen, eikä vasta maanantaina.

Ruokariippuvuus ei ole mikään virallinen diagnoosi, enkä minä nyt ihan yhden artikkelin perusteella lähtisi diagnosoimaan itselleni riippuvuutta, mutta tämä antoi taas vähän uutta pohdittavaa.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Elossa ollaan!

Hupsista, siinähän se kuukausi hurahti! Enpä tajunnut, että edellisestä päivityksestä on jo niin paljon aika, ennen kuin alettiin kysellä perään. Kiitoksia yhteydenotoista, ne piristivät.

Olen viimeisen kuukauden ollut todella uupunut, ja uupumus meni niin pitkälle, että jouduin kolmen viikon sairauslomalle lepäilemään. Olin aika hämmentynyt siitä, että iskettiin noin paljon sairauslomaa, mutta nyt tuntuu, että se oli todellakin tarpeen. Olen siis viihtynyt sohvalla ja harrastanut siinä sivussa vähän kevyttä liikuntaa, jaksamisen mukaan. Tähän vielä lisäksi se, että sokerini alkoivat nousta, ja jouduin aloittamaan metforminlääkityksen, joka saa minut voimaan pahoin, hyi sentään! Onneksi olo alkaa pikkuhiljaa olla parempi.

Viime kuukausi on mennyt tässä asennossa. Maha ei ole minun :D
Kuva: Pixabay.com
Tänään olenkin palannut töiden pariin, ja tuntuu kyllä todella raskaalta! Raskaus ei ole sairaus, mutta kyllähän se saattaa työkykyyn vaikuttaa. En tajunnut, että se vaikuttaisi jaksamiseen näinkin paljon, vaikka teen vain päätetyötä ja istuskelen koneella kahdeksan tuntia päivässä. Välillä tuntuu, että aivokapasiteetti ei millään riitä, ja alan nuokkua pahasti jo keskipäivän jälkeen. Yritä nyt siinä sitten syventyä talousarvioihin tai kunnallislainsäädännön kiemuroihin tai johonkin muuhun yhtä "inspiroivaan". Vielä pitäisi jaksaa yhdeksän viikkoa, ja toivon todella että jaksan. En millään haluaisi uudelle saikulle, tylsäähän tuo on. Varsinkin kun jouduin nyt jättämään osan avoimen yliopiston opinnoista ja karsimaan harrastuksia, kun voimat loppuvat kesken. Harmittaa. Onneksi mies sentään jaksaa tukea ja hoitaa enemmän kuin oman osuutensa kotitöistä, tuo ihana olento! Mitä ihmettä olen tehnyt ansaitakseni noin ihanan miehen?

Jos väsymystä ja ajoittaista oksettavaa oloa ei oteta huomioon, olo on ihan hyvä. Tällä hetkellä menossa 26. raskausviikko. Maha on kasvanut kiitettävästi, vaikka paino on edelleen pysynyt samassa. Mittailin vähän tuota mahaa, ja huomasin, että vyötärönympärys on nyt aika lailla sama kuin aikoinaan melkein 30 kiloa isompana. Hurjaa! Alan jo hieman huomata että painopiste alkaa muuttua, ja pitää välillä keskittyä siihen että selkä ei mene liian notkolle. Maha tuntuu hurjan isolle, mutta nähtävästi se on monen ystävän ja sukulaisen mielestä melko pieni. En usko että moni tajuaa minun olevan raskaana jos en erikseen kerro, kun tuota toppausta on mahassa muutenkin. Harmittaa vähän, mutta minkäs tuolle tekee. Ehkä alan jossain vaiheessa näyttää enemmän raskaanaolevalta kuin vyötärölihavalta.

Mitäs muille kuuluu?