sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Huh hellettä - ja ärsyttävä ongelma

Luulitko, että reilun 40 kilon pudotus saisi olon tuntumaan paremmalta helteellä? MuahahahHAAA! Ei todellakaan!

Täällä on nyt pari päivää kärvistelty helteessä, makuuhuoneen lämpötila on yölläkin +28 astetta, ja olo nihkeän kiukkuinen, vaikka tuuletin hurisee yötä päivää. Minua ei vaan ole tehty kuumia ilmoja varten. Pärjään huomattavasti paremmin -28 asteessa kuin +28:ssa.


Onneksi tänä kesänä ei ole juurikaan helteitä ollut, mutta jotenkin oletin, tyhmästi kai, että painonpudotus saisi minut kestämään kuumuutta paremmin. Sitähän aina jankataan. Turha toivo, ihan yhtä ikävältä tämä tuntuu kuin paljon isompana. Tukala olo, päätä särkee, mitään ei jaksaisi. Lisäksi on iskenyt ihan karmaiseva turvotus, kengät puristavat ja sormukset sain suosiolla jättää kotiin. Siis ne samat sormukset, joiden pienentämistä harkitsin keväällä, kun olivat käyneet niin suuriksi, että tipahtelivat itsekseen sormista. Enää ei tuo ongelma vaivaa.

Lisäksi huomasin todella ärsyttävän uuden ongelma. Käsivarsien löysä nahka! Tiesin että sitä on, mutta en jotenkin ollut tajunnut että miten paljon sitä oikeasti on. Eikä haitta ole vain esteettinen, vaan muutenkin todella hankala. Tuo nahka vaan roikkuu tuossa ja hikoaa ja poimuilee ja yök! Se ei tunnu ollenkaan tiukentuneen, vaikka painoni on varmaan pari kuukautta polkenut paikallaan. Ja helteellä niihin typeriin poimuihin tulee ihottumantapaista! Vaikka niihin iskee talkkiä! Tämä on oikeasti ihan todella järkyttävää ja ällöttävää. Sanoin aikaisemmin, että mielummin pieni ja löysänahkainen kuin iso ja tiukkanahkainen, mutta alan oikeasti ymmärtää niitä, jotka sanovat että mieluummin iso, kunhan nahka ei roiku.

Suomen kesä on onneksi lyhyt. Enää puoli vuotta talveen!

6 kommenttia:

  1. Parikymmentä astetta plussaa riittää vallan mainiosti, vai mitä!? Helteellä on varmaan kaikilla enemmän tai vähemmän tukala olo. Itse täytyy kyllä myöntää, että painonpudotus on auttanut kestämään kuumuutta paremmin. En silti nauti siitä. Loman alkuun on vielä aikaa, toivottavasti siihen mennessä sateet on ohi ja aurinkokin jaksaisi paistaa (muttei liian kuumasti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläkyllä! 20 astetta on mitä mainioin lämpötila, oikein nautittava.

      Mukavaa että painonpudotus on saanut sinut kestämään hellettä paremmin. Ehkäpä tuo sattuisi minullekin, jos saisin vielä toiset 40-45 kg pois? Kesä 2017, täältä tullaan!

      Poista
  2. Mulle iskee ihottumaa. Siihen ei auta painonpudotuksetkaan.
    Toisekseen oon huomioinu, ettei helteenkesto oo painosta kii. Tunnen hoikkia, jotka ei kestä kuumaa ja pyöreämpiä, jotka rakastaa hellettä. Possu on enemmänkin viileän ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possu, olemme samaa heimoa. Ei kai nuo esi-isät ja esiäidit olisi vaeltaneet kylmään ja sateiseen Suomeen, jos olisivat olleet lämpimän ystäviä? Ehei, lämmöstä nauttivat suuntasivat etelään.

      Poista
  3. Sitten ku oot siinä painossa mihin haluat päästä ni varmasti saisit julkisella leikkauksen ylimääräsien nahkojen poistoon. Siitä on sen verran jo haittaa...

    Jos ite joskus pääsisin kolkuttelemaan normaalipainon rajoja ni ehottamasti haluaisin sen leikkauksen. Joko julkisella tai yksityisellä. Tsemppiä pudotukseen. Onnes nyt ei oo ollu niin pahoja helteitä ollukaan. 15-20 astetta riittää mulle vallan mainiosti.

    -Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vähän mietiskellä tuotakin asiaa. Esim. käsivarsinahkojen leikkaus on ymmärtääkseni yllättävän suuri operaatio, ja eräs kaverin kaveri ei kai ole ollut omaansa ollenkaan tyytyväinen. Mutta onko sitten roikkuva sharpein nahka parempi vaihtoehto, hmm... Hankala valinta.

      Poista