perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vähemmän pomppuja, enemmän odottamista

Testasinpa sitten Less Bounce -nettikaupan, joka on erikoistunut urheiluliiveihin. Liivikokoni kun on hieman muuttunut viime aikoina, ja halusin muutaman uuden parin Elomin Energise -liivejä, joita ei tuntunut löytyvät mistään suomalaisesta kaupasta. Vähän vauhdikkaammassa liikunnassa suosin edelleen Enellin supertukevia sporttiliivejä, mutta Energiset ovat siitä kivat, että niissä on kaarituet, ja ne ovat sen verran neutraalit ja tavallisen näköiset, että niitä voi hyvin pitää muuten vaan arkisin. Kätevää, jos on menossa liikkumaan suoraan töistä. Siksipä tilasin itselleni kolme paria liivejä, mustat, beiget ja sporttisen punaiset.

Olen jo jonkin aikaa katsellut Less Bouncen valikoimaa sillä silmällä. Heillä on mahtava valikoima urheiluliivejä, se on ehdoton plussa. Plussaa myös siitä, että liivit jotka sopivat leveälle selälle (ympärykset alkaen 42, suomalaisessa koossa 95) ovat löydettävissä erillisestä kategoriasta. Plussaa siitäkin, että heillä on usein kivoja alennuksia.

Mutta. Yksi suurensuuri miinus: toimitusajat. Tilasin ja maksoin liivit. Toimitusajaksi ilmoitettiin silloin seitsemän päivää. Kun tilauksesta oli kulunut yksitoista päivää, sain sähköpostia jossa ilmoitettiin tilauksen viivästymisestä, ja selitettiin että jos tuotteen yhteydessä lukee että toimitus noin seitsemän päivän kuluessa, se tarkoittaa että tuotetta ei ole varastossa ja he joutuvat tilaamaan tuotteen jostain muualta. Hieman harhaanjohtavaa mielestäni. Toimitukselle luvattiin uusi lähetysaika - kuukauden kuluttua siitä kun tilasin ja maksoin.

Eihän sekään pitänyt paikkansa. Luulin jo koko tilaukseni unohtuneen, ja mietin pitäisikö alkaa pyydellä rahoja takaisin, kun lopulta postilaatikko kolahti ja sain liivini. Aikaa kului luvatun seitsemän päivän sijasta seitsemän viikkoa. Ja kaiken lisäksi liivit oli pakattu pelkkään muovipussiin, joten pelkäsin että kaaret olisivat saattaneet hajota postin käsittelyssä. Onneksi näyttävät olevan ehjiä.

Tämä seitsemän viikon tilausaika on aika hurja ero siihen, että esimerkiksi Figleavesin tilaus on aina tullut alle kahdessa viikossa, puhumattakaan vaikkapa suomalaisesta Lumingeriestä, jossa palvelu on aina ollut nopeaa ja luotettavaa. Lisäksi ärsytti se, että tilaus oli maksettava jo tilausvaiheessa, eikä vasta lähetysvaiheessa, eli rahani olivat kiinni tuolla monta viikkoa, vaikka en ollut saanut liivejäni.


Liivit ovat kyllä ihanat! Itse asiassa ne ovat vieläkin paremmat kuin entiset, koska mallia on päivitetty lisäämällä liiveihin klipsut, joilla olkaimet saa selästä yhteen. Eli olihan homma odottamisen arvoinen, mutta toisaalta olisin todennäköisesti saanut samat liivit Figleavesilta paljon nopeammin.

Luulenpa, että en ihan heti lähde tilaamaan uudestaan Less Bouncesta. Vaikka valikoima on hyvä ja hinnat kohtuullisia, en halua odottaa tilaustani näin kauan. Varsinkin kun vaatekokoni tuntuu muuttuvat koko ajan, haluan sen itselleni sopivan tuotteen mahdollisimman pian, siinä vaiheessa kun se on sopiva.

2 kommenttia:

  1. Kyllä tuo seitsemän viikkoa tuntuu jo aivan kohtuuttomalta odotukselta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta... En kyllä ihan heti tilaa uudestaan.

      Poista