maanantai 4. toukokuuta 2015

"Kukaan ei ikinä tule ottamaan sinua töihin, kun olet noin hirvittävän lihava"

Otsikon sanat lausui ravintoterapeutti, jolta yritin hakea painonhallinta-apua opiskeluaikoina. Kai sen oli tarkoitus toimia motivaationa painonpudotukseen. Toisin kävi. Tuosta on nyt aikaa ainakin kuusi-seitsemän vuotta, mutta edelleen nuo sanat nousevat esiin aika ajoin. Lyttäävät ammatillisen itsetuntoni täysin maahan. Miksi ihmeessä vaivautuisin kirjoittamaan työhakemuksen, kun ei kukaan minua halua palkata kuitenkaan? Miten voin edes kuvitella, että kelpaisin? Turhaan tuhlaan rekrytoijien aikaa, parempi vaan jättäytyä suosiolla sivuun, kun kuitenkin vaan nolaisin itseni.

Minulla on vakituinen työpaikka, mutta sen tulevaisuus on organisaatiomuutosten myötä hieman epävarma, ja toisaalta en viihdy siinä kovinkaan hyvin. Kaipaisin vähän uusia haasteita ja uusia ihmisiä. Valitettavasti alallani menee tällä hetkellä melko huonosti, ja vapaista työpaikoista käydään kovaa taistelua. Siis niistä harvoista mitä on tarjolla - hyvällä tuurilla niitä on kaksi-kolme vuoden mittaan. Lyhyempiä sijaisuuksia on kyllä välillä tarjolla, mutta olisi hullua vaihtaa vakityöstä lyhyeen sijaisuuteen.

Nyt olisi tarjolla kiinnostava paikka. Koko viime viikon olen siis yrittänyt kerätä rohkeutta kirjoittaa työhakemusta. Ihan vaikka vain harjoituksen vuoksi. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että kannattaa edes yrittää. Jos hyvin käy, voisin päästä haastatteluun, edes näyttäytymään. Hakijoita on todennäköisesti ainakin kuutisenkymmentä, joten ei ole mikään häpeä vaikka ei saisi paikkaa tai ei pääsisi haastatteluun. Haastattelukokemus olisi hyväksi, en nimittäin ole kovin monessa työhaastattelussa ollut.

Myönnän että painoni voi joillekin olla syy olla valitsematta minua, mutta loogisesti ajatellen se ei voi koskea joka ainoaa rekrytoijaa Suomessa. Varsinkin kun otetaan huomioon, että nykyistä työpaikkaa hakiessa painoin 20 kiloa enemmän kuin nykyään. Ja ennen sitä, opiskeluaikana, hain ja sain kolmea eri sijaisuutta. Silloinkin taisin olla ainakin yhtä iso kuin nykyään, jos en isompi. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta voidaan todeta, että en ole saanut jokaista hakemaani työpaikkaa, mutta sen sijaan olen saanut joka ainoan työpaikan johon minua on haastateltu. Eli todistettavasti rekrytoija on nähnyt miten lihava olen... ja silti tarjonnut minulle töitä.

"Kukaan ei ikinä tule ottamaan sinua töihin, kun olet noin hirvittävän lihava", soi päässäni, itsepäisesti, yhä uudestaan. Harmittaa, että annan jonkun satunnaisen ihmisen möläytyksen häiritä minua näin paljon, mutta en vaan tunnu pääsevän asiasta yli. Harmittaa, että tämä nyt rajoittaa elämääni, enkä vaan saa aikaiseksi kirjoittaa työhakemusta paikkaan jonka haluaisin.

Toisaalta mietin myös, missä ammattilaisen vastuu? Saako terveydenhoidon ammattilainen möläytellä mitä vain sillä verukkeella, että puhuu omasta mielestään suoraan ja totuudenmukaisesti? Kävin tämän ravintoterapeutin luona vain kahdesti, ja sinä aikana ehdin kyllä kuulla kaikenlaisia "totuuksia". Ensikäynnillä hän kyseli, mikä elämässäni vaikeuttaa painonhallintaa, ja erehdyin paljastamaan, että (normaalipainoinen) mieheni on todellinen herkkupeppu joka kantaa herkkuja kotiin monta kertaa viikossa. Tästä ravintoterapeutti tekikin oman diagnoosinsa: miehelläni on huono itsetunto ja hän yrittää tahallaan lihottaa minua, niin että en olisi muiden miesten mielestä haluttava, enkä jättäisi häntä. Asia esitettiin ehdottomana totuutena, jota ei voinut kyseenalaistaa. Siinäpä keittiöpsykologin kaikenkattava diagnoosi, jolla sai kätevästi samalla kertaa loukattua niin minua kuin rakasta aviomiestäni, maailman kilteintä ja hyväntahtoisinta ihmistä. Olisi pitänyt tässä vaiheessa ymmärtää kääntyä kannoilla ja hakea tukea jostain muualta, mutta kilttinä tyttönä en osannut sanoa päin naamaa että käytös oli asiatonta.

Ja niinpä yritän edelleen kerätä rohkeutta sen työhakemuksen kirjoittamiseen...

5 kommenttia:

  1. Ymmärrän, että tuommoinen jää päähän soimaan. Itsellä soi päässä jopa ala-asteikäisenä kuultuja kommentteja ajattelemattomilta ihmisiltä. Mutta tuon tekee anteeksiantamattomaksi se, että sen/ne on esittänyt terveydenhuollon ammattilainen. Mitä luulet, voisitko kirjoittaa vielä nyt jälkeenpäin vaikka sähköpostiviestin, jonka lähettäisit ko henkilölle? Itselläni on taipumusta semmoiseen, että ihmiset kommentit jäävät päähän jauhamaan, ja pääsen niistä eroon parhaiten kirjoittamalla. Toisinaan riittää itsellekin kirjoittaminen, mutta vielä tehokkaampaa on ko henkilölle kirjoittaa. Ja minun mielestäni tuon ihmisen esimiehenkin olisi hyvä tietää, mitä alaisensa vastaanotolla oikein puhuu. Voimia ja tsemppiä hakemuksen kirjoittamiseen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkeenpäin mietittynä tajuan, että olisi varmaan pitänyt viedä asiaa ihan virallistakin tietä eteenpäin, koska tuo ihminen meni mielestäni asiattomuuksien puolelle. Muutenkaan en ollut mitenkään vakuuttunut hänen ammattitaidoistaan. Asiasta on vaan sen verran pitkä aika, että en enää muista hänen nimeään, enkä oikein tiedä kannattaako terveydenhoidon kanssa alkaa kiukutella, ties mille mustalle listalle sitten joutuu :( Mutta onneksi minulla on nyt mukavampi ravintoterapeutti käytössä.

      Poista
  2. Jär-kyt-tä-vää! Ei noin vaan voi sanoa kukaan, joka pitää itseään vähänkään minkäänlaisena ammattilaisena, saatikka jos omaan työnimikkeeseen kuuluu "terapeutti". Uh, kihisyttää kiukusta tuollainen! Todella epäammattimaista käytöstä ravintoterapeutilta.

    Tosi ikävää, että se on jäänyt niin vahvasti mieleesi ja vaikuttaa edelleen. Koska mitään perää tuollaisella lausahduksella ei ole. Valitettava tosiasia tietysti on se, että joskus joku tuomitsee vain ja ainoastaan ulkonäön perusteella, mutta onneksi pääosin työtehtäviin valitaan kai ammatillisen osaamisen perusteella. (Ellei ole joku messujen pr-tyttö ;) Olettaisin, että sellainen "yleisilme" vaikuttaa enemmän kun henkilön paino. Eli miten vastaat haastattelussa kysymyksiin, kokeeko haastattelija, että osaat asiasi ja luotat itseesi jne.

    Nyt vaan rohkeutta laittaa se hakemus menemään! :)

    Olen itse työstänyt jo pitkään tätä, ettei eläisi sellaista "mutku-sitku" elämää vaan tekisi kaiken NYT niinkuin haluaa ja haaveilee, ei sitku oon sitä tai tota eikä antaisi sen mutku mä oon sellainen ja tollainen estää paremman olon ja onnellisuuden tavoittelua.

    Tätä elämää on vaan tämä yksi ja itse se pitää pyrkiä rakentamaan mieleisekseen :)

    (Toivottavasti tää nyt tsemppas, eikä loukannut... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta tsempistä :) Laitoin hakemuksen menemään. Keskiviikko taisi olla viimeinen hakupäivä, ja ainakaan vielä ei puhelin ole pirissyt, mutta ainakin sain nyt tavallaan jonkinlaisen rajan rikottua, ja uskon että seuraavan hakemuksen kirjoittaminen käy helpommin.

      Poista
    2. Hyvä hyvä :) Pidetään peukkuja!

      Poista