keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ruokapäiväkirja: Tiistai

Tiistaiaamu alkoi rennosti ja sain nukkua seitsemään asti. Rauhallinen aamupala, ja sitten kesärenkaiden vaihdon kautta töihin. Töissä oli hieman epätavallista ohjelmaa, sillä pääsin tutustumaan Salmisaaren liikuntakeskuksen palveluihin, tosin vain katsomaan enkä (vielä) kokeilemaan. Mutta löysin tuolta uuden tavoitteen: haluan päästä kokeilemaan kiipeilyseinää.

Kiipeilemään! Sitten joskus kevyempänä...
Oli todella vaikuttavan näköistä, kun ihmiset kiipesivät ylös noita värikkäitä muovipallukoita pitkin. Ja pelottavaa! Korkein seinä oli kuulemma 33-metrinen. Minulle kelpaisi vähän matalampikin. En kehdannut alkaa kyselemään painorajoista, kun olin liikkeellä työkavereiden kanssa, mutta toisaalta minun voimani eivät vielä riitä muutenkaan tuollaiseen kiipeilyyn. Tämä siirtyy nyt varmasti oman "sitten kun olen laihempi, haluan kokeilla tätä" -listan kärkeen. (Listani on melko lyhyt, johtuen siitä, että se sisältää vain asioita joita en fyysisesti tässä painossa pysty tekemään - henkisen puolen esteet ovat asia erikseen.)

Mutta se ruokapäiväkirja.

Rakastan pensasmustikoita <3 Ehdin syömään melkein kaikki, ennen kuin muistin napata kuvan.
 Aamiainen

  • Voileipää: kaksi riisikakkua, margariinia, kaksi viipaletta juustoa, kurkkua, salaatinlehtiä
  • Maitorahkaa, jonka joukossa puolukkaa
  • Kahvi ja maitoa
  • Lasillinen vettä
  • 240 kcal
  Lounas
  • Broilerin fileepihviä
  • Salaattia: lehtisalaattia, herne-maissi-paprikaa, kurkkua, raejuustoa, rypsiöljyä
  • Vettä
  • 254 kcal
    Välipala
    • Banaani
    • Lihakukkoa
    • Vettä
    • 359 kcal
     Päivällinen
    • Jauhelihakeittoa
    • Pensasmustikoita (jälkiruoka)
    • 369 kcal
    Yhteensä:  1221 kcal

    Joo-oh. Mitähän tuohon nyt sanoisi. Ei hyvältä näytä. Epäilen, että joko olen täysin unohtanut merkata muistiin jotain syömääni, tai sitten jossain kohtaa laskelmia on virhe. Virhe saattaisi olla lounaalla, söin nimittäin eilisen päivällisen jämiä, ja laskin kalorit koko määrälle, ja siitä sitten jaoin sen kahdelle aterialla. Tässä tapauksessa edellisen päivän luvut ovat liian suuria ja tämänpäiväiset liian pieniä. Toinen vaihtoehto on että päivällisen lihakeiton kalorimäärissä on jotain vikaa. En osaa sanoa missä vika lopulta on. Minulla ei ollut nälkä, ei eilen eikä tänään, joten en usko että energiamäärä jäi kovin vajaaksi. Jaksoin ongelmitta vesijumpata 45 minuuttia ja vesijuosta toiset 45 minuuttia.

    Jos tästä nyt jotain positiivista pitäisi löytää, niin laskurin mukaan söin yli 800 grammaa vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä.

    2 kommenttia:

    1. Mikä tuo lihakukko on? Kalakukko lihalla? En ole kuullukaan tollasesta ennen näitä sun Ruokapäivä-päivityksiä :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Joo, just sellainen :) Tosi hyvää, samoin kuin lohikukko. Ei ihan mitään terveysruokaa, mutta joskus pitää saada.

        Poista