lauantai 7. maaliskuuta 2015

Löysä nahka vai (liian) muhkeat muodot?

Olen tässä päivänä muutamana miettinyt, kumpi on pienempi paha: suuri ylipaino vai laihdutuksen jättämä löysä nahka.  Iltapäivälehdistö revitteli vastikään brittiläisen Kristina Milesin tarinalla. Vain 23-vuotias Miles laihdutti 57 kiloa, ja hänellä on nyt niin paljon löydää nahkaa, että hän häpeilee itseään, eikä esimerkiksi halua miehensä näkevän häntä alasti (sen sijaan muiden katseet eivät tunnu vaivaavan, koska Miles esittelee löysiä nahkojaan vähissä vaatteissa lehtien sivuilla). Julkisen puolen leikkaukseen Miles ei pääse, ja yksityiseen ei ole varaa. Paha ongelma, siis.

Rehellisesti sanottuna olen itsekin huolissani siitä, että muutun sharpeita muistuttavaksi ruttukasaksi jos saan painoa alas niin paljon kuin haluaisin, tai vielä pahempaa, jos edes saan puolet pois siitä mitä haluaisin. Ihotyyppini ei ole erityisen joustava. Saan helposti pahoja venymäarpia (ns. raskausarpia), ja arvet ja erilaiset nirhaumat jättävät melko pitkäaikaiset jäljet ihooni. Jopa kesäiset hyttysenpistot näkyvät vielä seuraavanakin kesänä jaloissa ja säärissä. Lisäksi maha ja rinnat alkavat jo nyt tuntua vähän tyhjiltä pusseilta, vaikka laihdutusmatkani on vasta ihan alussa, ja haluaisin pudottaa painoa vielä kymmeniä kiloja. Ikääkin minulla alkaa jo olla.

Pitää vaan yrittää minimoida löysän nahkan määrä. Ongelman leikkaushoito tuntuu sen verran hurjalta, että pitänee yrittää ensin kaikkia mahdollisia, ennakkoehkäiseviä kotikonsteja. Googlailin vähän, ja löysin jos jonkinlaista erilaista vinkkiä löysien nahkojen hoitoon, esimerkiksi tämän Healthy and Natural Worldin artikkelin, jonka vinkeistä osa vaikuttaa ihan uskottavilta, ja osa taas... noh, mielipiteitä on monia.

Tässäpä löytämiäni vinkkejä:
  1. Älä laihduta liian nopeasti. (Mutta kun haluan! Plääh.)
  2. Juo enemmän vettä! (Se on työn alla.)
  3. Muista painoharjoittelu. (Kuntosalikortti ostettu, jatkoa odotellen...)
  4. Rasvaa, rasvaa. (Mutta kun se on tylsää! Mutta joo joo. Kaivan voidepurkin esiin heti saunan jälkeen.
  5. Vatsalihasliikkeitä. (Jep, niitä on tehty. Miksi tuo maha on silti ihan löllö?)
  6. Hieronta auttaa. (Mahtaako tosiaan auttaa?)
  7. Vähemmän aurinkoa. (Suomessa ongelma taitaa olla enemmänkin auringon puute, ja siitä johtuvat vitamiininpuutokset... Mutta tämä kalkkilaivan kapteeni kiittää vinkistä.)
  8. Suolakuorinta kiinteyttää ihoa. (Noh, voi sitä ainakin kokeilla, kuorinta on muutenkin ihan mukavaa. Saunan jälkeen on varmaan hyvä aika.)
  9. Tiukan nahkan visualisointi. (Joo, varmasti :D Visualisoin nyt alkuun, että donitsit ovat terveysruokaa... mahtaako toimia?)
  10. Aika auttaa. (Mutta kun kaikki mulle heti nyt!)
 Mutta olenko siis mielummin lihava ja tiukkanahkainen, vai pienempi ja löysänahkainen? Ihan esteettiseltä kannalta pitäisin ensimmäistä vaihtoehtoa ehkä parempana. Mutta terveyden ja jaksamisen kannalta toinen vaihtoehto on mielestäni parempi. Mitäpä löysästä nahkasta, jonka saa vaatteiden alle piiloon, jos olen terveempi kuin isompana ja tiukkanahkaisena?

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No näin. Mutta ehkä se sitten laihana nahkaruttuna alkaa tuntua huonolta vaihtoehdolta? Onneksi lihominen on helppoa :D

      Poista
  2. Katselin minäkin sitä artikkelia. Sillä tytöllähän oli kädet ja jalat ihan ok (ja kun saa vähän lihasta niiden luiden päälle niin näyttää hyvältä). Keskivartalossa se ongelma oli musta, en ymmärrä miksei 23vuotiaalta vois nahka palautua kun naisilla jotka synnyttävät vaikkapa 10 lasta, voi nahka palautua ihan hyvin. Löllöyteen sanoisin sen verran, että olen ymmärtänyt että laihduttamisen myötä rasvakudos pehmenee (oon joskus kuullut jonkun käyttäneen termiä kapseloitunutnrasva?) ja kun nahka ei ihan heti seuraa perässä, niin se on hetken aikaa löllö. Mä lähtisin itse puhtaasti hitaasta pudotuksesta ja tosiaan siitä kuntosalista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tuossa palautumisessa ihotyypillä on suuri merkitys. Eikös hänellä ollut jo useampia lapsia, vai luinko väärin? Ikävää, että hän tuntee laihtuneensa "turhaan". Varmasti tuo on fyysiselle terveydelle hyvä asia, vaikka psyykkinen puoli nyt tuossa vaiheessa rakoilisi. Ja olisin superonnellinen, jos saisin edes noin hyvännäköiset käsivarret itselleni...

      Ah, no tuo muuten selittää miksi olen nyt niin paljon löllömmän tuntuinen kuin isompana. Kaipa tämä tästä. Huomenna salille...

      Poista
  3. Kiitos sulle ensinnäkin tästä blogista. Juttujasi on mukava lukea. Olenki täällä hissuksiin seuraillu kaiken aikaa.

    Itelleni tuo löysä nahka on aikamoinen peikko. Oon aina ollu kasvamaan päin ja ikinä ei oo ylimääräset roikkunu. Ja nyt ku oon kutistumaan päin, niin roikkuu. Vielä ei pahasti mut mitäs sitten ku roikkuu pahasti? Pelottaa. Tästä aiheesta puhutaan liian vähän tai liikaa, kun aiheuttaa pelkoja.

    Olen tullut kuitenkin lopputulokseen, että tulen loppuelämäni pitämään tästä minun ainoasta kropastani parasta mahdollista huolta. Muotoutuu se sitten mihin suuntaan hyvänsä, aijon arvostaa ja nauttia siitä mitä kaikkea siinä on hyvää ja mitä kaikkea se minulle mahdollistaa. Nautin kroppani tunteesta tässä ja nyt. En halua vielä murehtia, katsotaan sitten ajallaan tämä asia uudestaan. Ei ole mikään pakko takertua siihen ainoaan negatiiviseen asiaan. Laihtuminen kun tuo niin miljoona positiivistä asiaa mukanaan.

    Nimimerk. 26v ja 50kiloa löllöä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa, kiva kun pistäydyit lukemassa. Tuntuu, että tämä löysän nahan ongelma on noussut otsikoihin enemmän ihan viime vuosina. Lihavuusleikkausten yleistyminen on varmasti tehnyt ongelmasta tavallisemman. Tai sitten some-aikakausi on saanut ihmiset tuomaan nahkaroikkonsa enemmän esiin julkisuutta saadakseen... tuo brittityttö todennäköisesti toivoi saavansa rahoitusta leikkaukseen tai jotakin tuolla lehtijutulla.

      Tuo omasta kropasta nauttiminen on hyvä pointti, se kannattaa pitää mielessä :)

      Poista