perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lihavuusklinikalle, mars!

Nyt jännittää! Mikä ei varmaan yllätä ketään, olenhan pahanlaatuinen erilaisten asioiden jännittäjä. Tällä kertaa jännitän sitä, että olen saanut ajan lihavuusklinikalle. Jouduin vähän miettimään haluanko kirjoittaa tätä asiaa blogiin, mutta päädyin sitten siihen, että mitäpä asiaa salailemaan.

Kävin siis lääkärillä painoasioissa muutama viikko sitten, kävimme läpi laihdutushistoriaani ja muuta, ja lääkäri ehdotti että hän kirjoittaisi minulle lähetteen tuonne klinikalle. En oikein tiedä mitä siellä on tarkoitus tehdä. Sen tiedän, että lihavuusleikkausta en halua, ja tämän kerroin jo lääkärillekin. Mitähän muuta heillä on tarjota? Laihdutusryhmiä, ehkä? Ravintoterapeutin palveluita?

Nämä pelottavat kai eniten... Kärsin pahanlaatuisesta punnituspelosta. Voin punnita itseni, mutta ajatus lääkäristä tai hoitajasta punnitsemassa minua saa minut aina hermostumaan. Liian monta vuotta negatiivista palautetta takana...
Kuva: mojzagrebinfo/pixabay
Nyt pitäisi täyttää selvitys siitä miten ja mitä syö, ja olen vähän hämilläni sen suhteen. Minähän olen viimeisen puolen vuoden aikana laittanut ruokailutottumuksiani uusiksi vähän reippaammin, ja nyt olen jotenkin epävarma sen suhteen että pitäisikö kirjata nykyiset tottumukseni vai vanhat? Näyttääkö epäuskottavalta, jos tämän kokoinen ihminen marssii paikalle, ja ilmoittaa että ei syö lainkaan sokerisia herkkuja, sipsejä, ranskalaisia perunoita jne...?

Muutakin ihmeteltävää tässä on. Esitietokyselyssä kartoitetaan suhdetta omaan kehoon ja lihavuuteen ja kysellään vaikka mitä vaikeita. Ongelmana on, että todella monessa kysymyksessä mikään vastausvaihtoehto ei tunnu oikein sopivan minun kohdalleni. Esimerkiksi seuraavista pitäisi valita yksi vaihtoehto:
A. En ajattele painoani ja kokoani, kun olen muiden seurassa.
B. Olen huolissani siitä, miltä näytän muiden silmissä, mutta silti en yleensä ole tyytymätön itseeni.
C. Olen tietoinen ulkonäöstäni ja painostani, mistä syystä olen pettynyt itseeni.
D. Olen hyvin tietoinen painostani ja usein häpeän ja inhoan itseäni. Yritän välttää ihmisten tapaamista ongelmani vuoksi.
Minä voisin valita, päivästä ja seurasta riippuen, ihan minkä tahansa noista vastauksista. Mutta mikään ei kuitenkaan ole ihan oikein. Esimerkiksi A ja B ovat sellaisia, mitä voisin valita hyvänä päivänä, tutussa seurassa. C:n puolelle saattaisi mennä osittain aina välillä, olen usein ihan ärsyttävän tietoinen painostani ja koostani... mutta että pettynyt? Se on aika jyrkästi sanottu. Olen toki tyytymätön, mutta olen tehnyt jo töitä sen eteen, että muuttaisin tilannetta. Ei kai silloin voi olla kovin pettynyt? Vai voiko?

Ja tietenkin huonona päivänä saattaa mennä paljonkin D:n puolelle. Saatan vältellä sosiaalisia tilanteita, varsinkin vieraiden seurassa. Mutta en kyllä mitenkään voi sanoa inhoavani itseäni. Häpeänkö? Jouduin vähän miettimään tätä, ja totesin että en häpeä. Saatan nolostella, joka on vähemmän dramaattista. Sitäkin nykyään yhtä harvemmin. Olen myös aina ollut ujo ja epävarma sosiaalisissa tilanteissa, painosta riippumatta. En mitenkään osaa kuvitella, että muuttuisin yhtäkkiä rohkeaksi, valokeilassa viihtyväksi ekstrovertiksi, vaikka olisin langanlaiha.

Vaikea valinta. Ja näitä olisi monta sivua mietittävänä.

Olisi kiinnostavaa tietää mitä tuolla käynnillä on tarkoitus tehdä. Kutsukirjeessä todetaan, että pitää varata "tarpeeksi aikaa mahdollisille toimenpiteille", mutta sitä ei kerrota mitä toimenpiteitä tuolla olisi tarkoitus tehdä. Vaa'alle joudun nähtävästi ainakin asettumaan... inhottavaa! Tosin kävin jo ensimmäisen lääkärikäynnin yhteydessä, ja hän onnistui jotenkin huijaamaan minut vaa'alle niin sujuvasti, että en edes tajunnut sanoa, että en haluaisi sille astua.

Kaikesta ennakkostressaamisesta huolimatta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun odotan innolla lääkärikäyntiä. Muutama viikko pitää kuitenkin odotella. Mitähän ne minulle siellä keksivät?

Ja koska olen utelias: Minkä noista yllä olevan kysymyksen vaihtoehdoista sinä valitsisit?

7 kommenttia:

  1. Mahtaisko ne siellä mitata jotain rasvaprosenttia tai sokeriarvoni tms.? Tuskin se hukkaan menee ja tottakai sä kerrot nykyisestä ruokavaliosta ja sen tuloksista. Voi kun mäkin saisin jotain tuonkaltaista apua, raskasta taistella näiden kilojen kanssa yksin. Tsemppiä sulle sinne klinikalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvaprosentti olisi muuten kiinnostavaa tietää! Aika moni on tainnut mittauttaa sen salilla, mutta tuo sali johon minulla on kortti ei taida tarjota mitään sellaista palvelua. Toisaalta, saan toivottavasti vihdoinkin tavattua PT:n ensi viikolla, ja saan sen aloittelija saliohjelman. Ehkä hän tietää missä saisi mittautettua rasvaprosentin... siis ihan oikeasti, eikä sellaisella kotivaa'alla

      En ihan oikeasti jaksaisi odottaa! Ensin olin ihan että "yhyy, onko tässä oikeasti pakko lähteä läskiklinikalle, niin noloa!", mutta nyt kun olen vähän sulatellua asiaa, niin iski ihan mieletön tsemppi ja innostus. Tottakai pitää hyödyntää apu kun sitä tarjotaan :)

      Poista
  2. Minä olen myös täyttänyt tuollaisen kysymysjutun (ennen lihavuusleikkausta) ja suunnilleen arvalla heitin puolet niistä vastauksista, kun ne oli niin hankalia. Tuohon sinun kysymykseen vastasin kyllä ihan epäröimättä D:n.

    Varmaan ne ottaa verikokeet ja mittoja ja sitten juttelet ehkä useammankin ihmisen kanssa. Kerro ihan totuudenmukaisesti, mitä nyt syöt, mutta voisit varmaan erikseen kirjoittaa ylös niitä entisiäkin syömisiä, niin sieltä voisi sitten ehkä nähdä suurimmat ongelmat ja sitä kautta suurimmat uhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä kirjoitella.

      Vähän ehkä hermostuttaa, että yrittävät ylipuhua tuohon leikkaukseen... Itseltäni on pari kertaa kysytty ohimennen että olisinko kiinnostunut, mutta olen vain vastannut että ei kiitos, ja asiaan ei ole palattu. Sen sijaan muutamaa tuttua ja kaveria on suorastaan painostettu leikkaukseen.

      Poista
    2. Olen ennenkin kuullut netissä(Pipsan blogissa), että on väkisin tarjottu leikkausta. Minä sain moneen kertaan kerjätä lähetettä edes arviointiin, joten en sitten tiedä, miten yleistä se on. Ehkä se sitten on jotenkin niin, että jos on jokin sairaus, niin siksi on painostettu ja minulla kun ei ollut mitään, niin ajateltiin, että pitäisi edelleen yrittää ilman.

      Mutta leikkaus on viimeinen keino, joten luulisi, että tuollaisella klinikalla kokeiltaisiin kaikki muut vaihtoehdot ensin. Joka tapauksessa sanot vain ei, niin eiköhän se riitä.

      Poista
    3. Luulen, että nyt ihan parina viime vuonna tuo leikkauksen suoranainen tuputtaminen on yleistynyt. Omat tuttuni joille sitä on melko aggressiivisesti markkinoitu ovat pääkaupunkiseudulta ja muutamasta muusta isommasta kaupungista eri puolilla Suomea. Kaikki ovat olleet melko nuoria kakkostyypin diabeetikkoja, joten se on varmaan vaikuttanut asiaan. Itselleni asiaa on tosiaan tähän mennessä vain vähän väläytelty, mutta annettu kyllä ymmärtää että tarvitsee vain pyytää, niin prosessi lähtee käyntiin.

      Pitää nyt ottaa vaan reipas asenne ja olla innokas kokeilemaan kaikkea muuta :)

      Poista
  3. Minun vastaava kysymyslomakkeeni oli täynnä "toisinaan myös tämä"- "aikaisemmin tämä"- "juuri tällä hetkellä tänään tämä"-merkintöjä. Eli yhtä vaikaa oli. Olin kirjoitellut marginaaliin jos jonkinmoisia merkintöjä muitakin, kun tuntui että yhtä sopivaa vastausta ei ollut, joka pitäisi paikkansa joka päivä.

    VastaaPoista