torstai 26. maaliskuuta 2015

Jumissa

Välillä tuntuu siltä, että olen jumissa jonkinlaisessa limbossa, jossa ainoa tehtävä on laihtua mahdollisimman paljon, ja vasta sitten kun olen laihtunut, saan taas alkaa elää.

Tuntuuko kenestäkään muusta ikinä samalta?

3 kommenttia:

  1. Niin tuttua (tämäkin..)! Sitten kun mie oon laihtunu, niin sitten sitten alotan sen ja sen, lopetan sen ja sen, teen niin ja näin, enkoskaan noin tai näin. Sitten kun oon laihtunu olen aina niin ja noin, enkä koskaan niin tai näin.
    Ja kas kummaa, siinä ne vuodet menee ohi ootellessa, koska saa alkaa elää niinku haluaa. Mie ainaki aina aattelin ja aattelen oikeastaan vieläki, että elämä jotenki muuttuu ko laihun. Mutta miksi se muuttuis. Jos minä muutun ulkoisesti, niin ei se tälläsen tavallisen perheen äidin elämään suunnattomasti vaikuta. Kaikki pysyy ennallaan paitsi ulkonäkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Musta tuntuu että olen jotenkin jämähtänyt paikoilleni nyt. En tee monia asioita joista pidän, esim. lue kirjoja ja kirjoita, koska ei vaan tunnu löytyvän aivoenergiaa. Jotenkin menee ihan liikaa ajatusvoimia laihtumisen ajattelemiseen. Ei siis edes laihduttamisen, vaan nimenomaan laihtumisen. Ihan outoa.

      Poista
  2. Tuntuu, juuri tältä usein tuntuu, ja sitä vastaan yritän välillä oikein aktiivisestikin pyristellä. Yritän muistaa elää, enkä vain laihduttaa. Varsinkin kun tiedän syöväni melko hyvin, eikä sitä varten tarvitse suuresti ponnistella. Miksi se on silti niin vaikeaa, elellä elämää eteenpäin, rennosti? Ei ole mitään "sitten kun-tilaa" oikeasti olemassakaan, jossa asiat sitten vain yhtäkkiä olisivat toisin. Luulen että sama koskee sitä itsensä hyväksymistä myös. Ei ole olemassa painolukemaa, jossa yhtäkkiä näen itseni kauniina ja kelvollisena. Mutta luulen, että tämä näistä asioista kirjoittaminen on yksi keino, jolla oikeasti voi saada tolkkua tähän kaikkeen.

    Ps.Toivottavasti sä et jo hermostu mulle, kun oon ehkä 10 kommenttia sun blogiin tänään kirjoittanu! :D

    VastaaPoista