tiistai 17. helmikuuta 2015

Yöpöydällä: Voiko painoa hallita? Tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta

Nappasin uuden vuoden kirja-alesta Sari Järnin kirjan Voiko painoa hallita? Tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta. Kirjassa Järn kertoo persoonallisesti ja turhia nolostelematta elämästään ja laihdutushistoriastaan. Puolihylätystä pikkutytöstä kasvaa tukeva matami, joka etsii lohtua ruuasta eikä saa painoaan kuriin, vaikka sitä lukuisia kertoja yrittää. Elämä murjoo, ja vyötärönympärys leviää. Lopulta Järn päätyy menemään lihavuusleikkaukseen, joka tuntuu ratkaisevan ongelman, ainakin siis sen ruumiillisen puolen.

 
Tässä vaiheessa lienee aiheellista sanoa, että itse pidän lihavuusleikkauksia karmaisevana silpomisena. Siinähän otetaan täysin normaalisti ja hyvin toimiva suolisto ja leikellään se toimimattomaan kuntoon. Minun mielestäni tämä on melko lailla verrattavissa tyttöjen ympärileikkaukseen tai kiinalaisten aikoinaan harrastamaan jalkojen sitomiseen. Tiedän, että moni leikkauksen läpikäynyt on siihen tyytyväinen, mutta itse en usko että ikinä voisin päätyä tällaiseen ratkaisuun.

Järn tuntuu kuitenkin olevan tyytyväinen ratkaisuunsa. Silti on aika ajatuksia herättävää lukea siitä, millaisia oireita hän leikkauksen jälkeen saa, jos erehtyy syömään liikaa tai vääriä asioita. Ja ne väärät asiat saattavat olla jotain ihan tavallista ja terveellistä, vaikkapa omenaa. Sekin varsin vaiettu asia yllätti, että alkoholismi on tavallisempaa lihavuusleikattujen keskuudessa kuin muun väestön. Sinänsä en ihmettele tätä; kyseessä taitaa monen ihmisen kohdalla olla sijaistoiminto. Kun enää ei voi syödä liikaa ja saada siitä hetkeksi hyvää oloa, niin pitää etsiä muita tapoja saada aikaiseksi sama tunne. Ja alkoholia lihavuusleikattu vatsa kestääkin sitten paremmin. Yhdestä addiktiosta on vain siirrytty toiseen.

En tiedä oliko tämän kirjan tarkoitus vain kertoa yksi tarina, vai nostaa esiin lihavuusleikkaus hyvänä asiana. Yritin lukea kirjaa avoimin mielin, mutta jouduin lopuksi toteamaan, että luettuani kirjan olin vain entistä vakuuttuneempi siitä, että lihavuusleikkaus ei ole hyvä vaihtoehto... ainakaan minulle.

6 kommenttia:

  1. Itse kun taistelen tuon kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa (tai lähinnä, että saisin siihen hoitoa tai edes tutkimuksia) ja eräs sisätautilääkäri sen kummemmin tutkimatta ehdotti lihavuusleikkausta (bmi 35 ja paljon liikuntaa koko ajan) niin tutustuin vähän asiaan. Eräs lihavuusleikkauksen läpikäynyt vajaatoimintaa sairastava henkilö mulle sitten kertoikin, että eipä se leikkaus asiaa auttanut. Jonkun verran kiloja oli tippunut, mutta jos kehon hormonitoiminta vaan ei toimi, niin ei se toimi söi sitten 1000 tai 2000 kcal. Mun mielestä on helppo demota lihavuusleikkausta, siinähän syödään tosi pieniä annoksia tunnin välein kun mahalaukkuun ei muuta mahdu. Kokeilee vaan ilman silpomista, miten se vaikuttaa painoon.

    Toinen iso asia, mikä mua on mietityttänyt on se, että jos haaveena on esimerkiksi joskus juosta marathon tai kuten mulla, ehkä triathlon, niin mites leikattu vatsa kestää kaikki ne geelit ja muut mömmöt mitä siinä tankataan tai kun edeltävänä päivänä pitäs olla se "hiilaritankkaus". Voiko leikattu enää koskaan saavuttaa todella hyvää kuntoa, johon tietysti liittyy myös hyvä ja riittävä ravinto. Itse jotenkin koen, että mieluummin liikun lihavampana ja annan kaikkeni vaikka tulokset oliskin huonommat, kun olen laiha enkä pysty antamaan itsestäni kaikkea.

    Kyseinen sisätautilääkäri muuten sanoi mulle silloin, että lihavuusleikkaus on myöskin hyvä vastaus jojoiluun. Eli kun on tämmöinen jojoilutausta kuten mulla (ja sen takia aineenvaihdunta varmaan onkin sekaisin), niin se estäisi takaisinlihomisen. Bull shit, kyllä niitä tarinoita on että munankokoisella vatsalaukullakin on lihottu ja varsinkin jos hormonitoiminta tosiaan reagoi ravinnon järkyttävään vähenemiseen vähentämällä kulutustakin.

    Hyvä kirjoitus ja aihe sulta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, kilpirauhasongelmat ovat liiankin tuttuja. Toivottavasti saisit avun jostakin. Minullakin seurattiin vuosikausia nipinnapin normaalin rajoissa tai ihan vähän vaan normaalin ulkopuolella olevia arvoja, eikä lääkitystä edes kokeiltu, vaikka minulla oli paljon muitakin oireita. Työpaikkalääkäri sitten määräsi kokeilulääkityksen, jota on sen jälkeen parikin kertaa nostettu. Nyt tuntuu arvot olevan kohdillaan, ja eron kyllä huomaa. Eipä ole enää aivosumuja ja karmaisevaa väsymystä. Hiusten ohentuminen ei ikivä kyllä ole loppunut, ainakaan vielä...

      Minullekin on muutaman kerran väläytelty lihavuusleikkauksen mahdollisuutta, tosin olen kertonut siitä mielipiteeni melko suoraan, joten uudestaan ei sama hoitaja/lääkäri ole ehdottanut. Muutamalle ystävälle sitä on suorastaan tyrkytetty, tai heitä on jopa painostettu siihen. Ikävää tuollainen, jos potilasta yritetään painostaa johonkin jota hän ei halua. Ja BMI 35:llä, ihan uskomatonta.

      Tuo marathon/triathlon -asia onkin hyvä kysymys, sitä pitää ehkä kysyä jos sattuu joskus sopiva lääkäri kohdalle.

      Poista
    2. Kirjahan ei ole mikään laihdutusopas, vaan siinä kerrotaan, miten voi käydä, kun menee elämässä hiukan sivuluisua. En kannusta ketään lihavuusleikkaukseen, ellei ole todella vakaata tahtoa, ja joku SAIRAUS, Lihava voi olla terve. Moni on perunut leikkauksen luettuaan kirjani, minusta se on ihan hyvä asia, koska tämä on niin suuri muutos, että sen kanssa eläminen vaatii sitten asioiden hyväksymistä. Toisille aukeaa taivas ja kaikki on hienosti, toiset ovat sairaampia kuin koskaan ennen. Mieti kokonaisuutta, mitä tahdot ja mihin pystyt. Voimia taistoihin! Sari

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Hei Sari,
      kiva kun kävit. Olenkin jo laittanut tämän kirjan kiertoon samoissa ajatuksissa pyöriskelevälle ystävälle, ja se taisi herättää ajatuksia hänelläkin. Kiitos tsempistä ja hyvää kevään jatkoa :)

      Poista
  2. Haluan sanoa tähän näkökulman leikkauksiin liittyen. Itsekään en olisi mahalaukun ohitusleikkaukseen uskaltanut mennä, ajatus tuntui liian hurjalle, kun monesta kohtaa suolisto pätkitään ja liitellään epänormaaleista kohdista yhteen. Kuitenkin lihomis-laihtumis-taustani on niin hirveä, että olin aivan varma, että pysyvään muutokseen en pysty ilman apua. On sairasta laihtua kymmeniä kiloa ja lihoa sitten vielä useampia kymmeniä kiloja takaisin. Sairasta ja uuvuttavaa. En enää jaksanut sitä. Prosessiin lähtiessä en tiennyt leikkaustavoista juurikaan, mutta otin selvää. Minulle tehty sleeve on kyllä hieman hellävaraisempi, suolistoani ei ole "karmaisevasti silvottu" ;) Mahalaukkua on "vain" kavennettu. Joo, on se iso juttu silti, tiedän. Mutta minä en olisi kyennyt tähän ilman sitä. Pudotin painoa ennen leikkausta jo paljon, mutta jaksoin sitä vain sen voimalla, että tiesin että saan kohta apua. Prosessin kestäessä paino kääntyi välillä nousuunkin, kun meinasi loppua voimat. Mutta nyt, puoli vuotta leikkauksen jälkeen olen kyllä äärettömän tyytyväinen. Minulla on nälkä, voin syödä mitä vain melko kohtuullisiä määriäkin, mutta pohjaton mahani ei ole se joka määrää minua. Olen onnekas siinä ettei minulla tule oloja kovinkaan helposti mistään. Ja kaikki mitä syön, imeytyy kuten ennenkin. Joo, laihtuisin nopeammin jos oisi ohitettu, mutta en vaihtaisi leikkaustapaa. Vaikka jäisin tämänpainoiseksi kuin nyt olen.

    En yhtään tarkoita tällä tekstillä että pitäisi kaikkien tai sinun Viktoria mennä leikkaukseen, itseasiassa kuulostat siltä että sinun ei todellakaan tarvitse niin tehdä. Halusin vain kertoa vaihtoehdosta, jossa vähän autetaan kirurgisesti, muttei kuitenkin silvota koko suolistoa.

    Tuo alkoholiasia on ihan mielenkiintoinen. Osittain kyse voi olla myös siitä, että esim. juhlissa leikattu kun ei voi syödä paljonkaan, mutta neste menee paremmin alas, tulee herkemmin tartuttua siihen lasiin. Syömisestä sai ennen niitä kiksejä ja juhlatunnelmaa, nyt määrän ollessa pieni onkin kätevä valita se juoma. Ja sitten sitä pikkuhiljaa addiktoituu sille alkoholille. Itsellä alkoholi menee kyllä alas, mutta melko nopeasti tulee raja vastaan. Ja pieni määrä tuo jo sen "juhlatunnelma".

    Edelleen, erittäin mielenkiintoinen blogi sulla, kiitos siitä! :)
    En enää muista mihin kaikkiin olen kommentoinut, joten jos vastaat mulle jotain, niin laita vaikka mun omaan blogiin että löydän! :)

    VastaaPoista