maanantai 9. helmikuuta 2015

Motivaatiomaanantai!

Yleisesti ottaen pidä siitä, että motivaatiota etsitään siitä, että jollakulla muulla menee huonommin kuin itsella. Tiedättehän tyylin, "olen ehkä itse tosi lihava, mutta enpä ainakaan ole yhtä pahassa jamassa kuin ne kolme- tai neljäsataakiloiset raukat, jotka joudutaan poistamaan omasta kodista palokunnan tekemän reiän kautta". Tai samaa pienemmässä mittakaavassa. Nyt aion kuitenkin vähän toimia vastoin omia periaatteitani.

Yöpöydälläni on viime aikoina viihtynyt Hanne Blankin kirja The Unapologetic Fat Girl's Guide to Exercise and Other Incendiary Acts. Kirjassa Blank, itsekin isokokoinen liikkuja, käy läpi erilaisia asioita mitä voi olla hyvä huomioida kun haluaa aloittaa liikuntaharrastuksen, ihan siitä alkaen miten kerätä rohkeutta aloittaa. Ihan mukava kirja, ja tästä varmasti tulee myöhemmin juttua.

Mutta yksi asia kirjassa järkytti: nähtävästi USA:ssa on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät painonsa ja huonon lihasvoimansa takia pääse ylös lattialta, jos sinne jostain syystä päätyvät, vaikkapa kaatumisen seurauksena. Tai jos vaikka istahtavat lattialle leikkiäkseen lasten kanssa. Tämä voi tietenkin aiheuttaa pelkoa ja supistaa elämänpiiriä, jos ihminen rajoittaa elämäänsä koska pelkää kaatuvansa. Blank neuvoo kirjassa miten tällaisessa tilanteessa olevat ihmiset voivat pikkuhiljaa alkaa vahvistaa lihaksiaan esimerkiksi sängyssä tehtävien voimisteluliikkeiden ja tuolijumpan avulla. Hän kertoo myös miten lattialle jumiin jääneen, hyvinkin isokokoisen ihmisen voi auttaa ylös tukevan huovan ja 2-4 muun ihmisen avulla. Tarvittaessa neuvotaan kutsumaan palokunta apuun.

Minun mielestäni on toisaalta hyvä asia, että tätä käsiteltiin kirjassa. Ihmisille, joilla on tämä ongelma, on varmasti hyvä saada kuulla että he eivät ole ongelmansa kanssa yksin, ja saada tietää miten asiaan voi vaikuttaa (muutenkin kuin sillä lihaville ihmisille tarjottavalla patenttiratkaisulla, joka joidenkin mielestä korjaa kaikki ongelmat, aina hilseestä murtuneeseen peukaloon). Toisaalta on syvästi järkyttävää, että maailmassa on niin paljon ihmisiä joita tämä ongelma koskee, että kokonaiselle luvulle kirjassa oli tarvetta. 

Ymmärrän hyvin, että ihmisillä on erilaisia terveydellisiä ongelmia, jotka vaikuttavat liikkuvuuteen. Pitää silti myöntää, että kun joskus olen törmännyt ihmelaihtumistarinoihin, joissa kommentoidaan jotain tyyliin "Olin niin lihava, että en edes pystynyt istumaan lattialla - nyt pystyn taas leikkimään lasteni kanssa!" tai "En edes pystynyt solmimaan kengännauhojani!" olen ajatellut että joko kertojat tai sitten toimittajat ovat liioitelleet asiaa luodakseen draamaa. Varsinkin, jos tarinan sankari on alkujaankin ollut minua pienempi. Koska kyllähän minä olen aina pystynyt istumaan lattialla ja nousemaan sieltä ylös, eikä minulla ole ollut vaikeuksia solmia kengännauhojani. Ja kun minun ns. pohjallakäymiseni oli se, kun vakavasti mietin jaksanko kävellä Senaatintorilta Kamppiin, niin eihän kenelläkään muulla voi mitenkään olla tätä huonompi kunto eikä kenenkään muun lähtötilanne voi olla mitenkään huonompi.

Tietenkin tämä on omaan napaan tuijottelua. Sehän on aina lähimpänä.

Mutta se motivoiva osuus tästä tarinasta: Luulin aloittaneeni liikunnan täysin nollasta, mutta sainpas nyt todeta, että oma nollani oli paljon korkeammalla tasolla kuin jonkun muun nolla. Ja jos joku paljon vaikeammasta tilanteesta liikkeelle lähtenyt voi parantaa terveyttään ja kuntoaan sekä nauttia liikunnasta, miksi minäkin en voisi tehdä samoin? Ylös sohvalta vaan, vaikka laiskottaisi!

Tässä lopuksi vielä tuolijumppavideo niille, jotka ihan oikeasti aloittavat nollasta. Sopii vaikka pikku välipalaksi niille, jotka ovat jo edenneet pidemmälle liikunnan maailmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti